Idean isäksi paljastuu Iisalmen K-Citymarketin kauppias Harri Piipponen, joka oli kuullut pohjoisen Suomen K-Supermarket-kauppiaiden jo pitkään järjestäneestä vastaavanlaisesta tapahtumasta. Kuopion K-Market Neulamuikun ja Kalakukon kauppias Sirpa Karppi oli oitis messissä, kun asia tuli puheeksi alueellisessa kauppiaiden tapaamisessa.
– Sovimme siltä istumalta, että eiköhän ryhdytä kasaamaan kaikki koolaiset kokoavaa yhteistä tapahtumaa alueellemme. Uusi Let’s K! -slogankin kuulosti juuri sopivalle nimelle tällaiselle yhteishenkeä luovalle kohtaamiselle, Sirpa kertoo.
Puuhamieheksi innostui myös K-Market Männistön kauppias Mika Parviainen, ja viestintään antoi taustatukea Keskon aluetiedottaja Anne Pirinen. Mukaan saatiin komea joukko tavarantoimittajia, ja ohjelmanumeroksi ideoitiin leimojen keruu kumppanien rastipisteiltä. Onnekkaat voittivat tuotekasseja kotiin viemisiksi.
Iloisia kohtaamisia
– Olipas mukava kokemus! Topi Puustinen K-Supermarket Artomarketista muistelee vielä viikkoja tapahtuman jälkeen.
Nilsiältä oltiin lähdetty reissuun 16 hengen voimin. – Ilta piti sisällään uutuustuotteisiin tutustumista, hyvää ruokaa, Teflon Brothersin keikan sekä rentoa yhdessä oloa niin oman kaupan kuin muidenkin kauppojen porukoiden kanssa. Parasta oli ehdottomasti positiivinen tunnelma ja hyvä yhteishenki, Topi toteaa.
– Tosi hyvin järjestetty tapahtuma ja yllättävän paljon väkeä! K-Market Julkulasta kaupan koko vakioporukan kanssa osallistunut Minea Kahelin vahvistaa. – Jälkikäteenkin on muisteltu, miten kivaa oli. Arki töissä on hektistä eikä aina ennätä jutella ylimääräisiä.
Järjestelyistä vastanneille kauppiaille tällainen palaute on hunajaa. – Se on paras kiitos, mitä olla voi, Sirpa ja Harri sanovat.
– Olen kasvanut pihapiirissä, jossa oli paljon lapsia ja yhteisöllisyys toi paljon riemua elämään, Sirpa kertoo ja arvelee, että kipinä ihmisten koolle kutsumiseen taisi saada alkunsa jo noina aikoina.
– Toimin aikoinaan K-kauppiasliiton alueasiamiehenäkin ja järjestin paljon alueellisia tapahtumia. Enää ei tällaista toimintaa ole, mutta tänäkin vuonna Kuopiossa järjestettiin alueen K-kauppojen mahdollistamana suuren suosion saavuttanut Lasten Koo Games -tapahtuma, nyt jo kymmenettä kertaa, Sirpa iloitsee. Tulevat tapahtumat hän järjesteleekin syyskuun alusta alkaen K-Supermarket Matkuksen kauppiaana.
Let’s K! -tapahtumasta taitaa siitäkin tulla perinne. – Ruoka oli loistavaa ja palvelu pelasi iloisesti. Kun sääkin suosi, kaikki tuntuivat olevan hyvällä mielellä, Sirpa ja Harri kertaavat kokemuksia ja lupaavat jatkoa seuraavan eli kalenteriin voi jo laittaa varauksen päivälle 23.5.2026.



Let’s K! savolaisittain
Lue koko juttu 21.8.2025 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.