K-CITYMARKET KUPITTAA on Suomen suurin Citymarket ja maamme toiseksi isoin ruokakauppa. Diplomikauppias Hannu Aaltosella on hyvä näppituntuma, missä alalla mennään, ja turkulaiskaupassa ollaankin trendeissä aina aallonharjalla.
Nykyään asiakkaat, monet muutkin kuin keliaakikot, valitsevat gluteenitonta terveyssyistä. – Teimme juuri gluteenittomille tuotteille oman osaston, johon sisältyy myös iso valikoima gluteenittomia makeisia. Yllätyin niiden hyvästä menekistä, kauppias kertoo.
Viime kesänä avattu sushi-piste osoittautui niin ikään menestykseksi. Tarjolle on tullut myös paljon uusia kasvispohjaisia tuotteita, ja kaura jatkaa voittokulkuaan. Liha pitää pintansa, mutta myynti painottuu hieman eri tavalla kuin ennen – broilerinmyyynti kasvaa.

VIIME VUODEN TOUKOKUUSTA alkaen kauppa on ollut auki 24 tuntia vuorokaudessa. – Joku taisi ihmetellä, että ”nyt lähti mopo keulimaan”. Mutta asiakkaita on riittänyt myös epätavallisina aikoina. Pystymme nyt palvelemaan entistä paremmin esimerkiksi lähellämme olevien sairaaloiden vuorotyöläisiä. Myös nuoret ovat liikkeellä iltaisin, kauppias kertoo.
Aaltonen myhäilee Kupittaan olevan ”ihmeellinen kauppapaikka”.
– Menestyksen takana on tietenkin osaava ja innostunut henkilökunta. Haluamme pysyä mukana ajassa ja varomme jämähtämistä paikallemme. Panostamme suuriin valikoimiin, laatuun ja kilpailukykyisiin hintoihin. Perusideamme on olla herkkukauppa ja halpahalli saman katon alla.
JUOMAOSASTO on yksi turkulaiskaupan ylpeydenaiheista. Osastolla on myynnissä peräti noin 3 000 tuotetta, joista oluita on 600.
Tuotteet ovat viime vuonna tehdyn remontin ansiosta entistä näyttävämmin esillä. Laminaattilattia erottaa juomaosaston muusta myymälästä, ja sen avulla on synnytetty esimerkiksi tyylikäs Erikoisoluiden Avenue. Vaikutelmaa vahvistavat pitkät yhtenäiset valaistut myyntihyllyt.
Ovellisia kaappeja ei näy. Kylmähyllyissä käytetään kylmäverhotekniikkaa. Muodikkaiden digitaalisten näyttöjen sijasta Kupittaalla suositaan painettuja mainoslakanoita. – Tällainen klassinen old school -tyyli sopii mielestäni hyvin osaston tunnelmaan, Hannu Aaltonen sanoo.
Juomaosaston vastaavan Tapio Lehtoahon mukaan Kupittaalla näkyy alkoholittomien tai matala-alkoholisten oluiden suosio.
– Alkoholittomia oluita on valikoimissamme jo viittäkymmentä eri sorttimenttia. Niiden kysyntä kasvaa varmasti myös tulevaisuudessa, hän näkee.
Parin vuoden takainen alkoholilain uudistus on lisännyt erikoisoluiden ja pienpanimo-oluiden tarjontaa. – Pystyimme lainuudistuksen myötä ottamaan valikoimiimme 150 uutta olutta.
JUOMAOSASTO HENKILÖITYY paljolti Lehtoahoon, joka opastaa asiakkaita mielellään henkilökohtaisesti. Hän on ollut Kupittaalla töissä jo vuodesta 1973.
– Se oli tietenkin aivan eri maailma silloin. Eri olutmerkkejä oli myynnissä alle kymmenen. Jokaisella panimolla oli omat korinsa, ja korit ja palautuspullot palautettiin asiakasneuvontaan.
Juomaosaston vastaava harrastaa oluita myös vapaa-aikanaan ja vierailee lomillaan eurooppalaisissa panimoissa. Olutasiantuntija nimeää vielä pari Kupittaalla näkyvää uutta trendiä.
– Varsinkin naiset suosivat nykyään hapatettuja vaikkapa mustikalla tai karpalolla ryyditettyjä sour-oluita. Suosioon on noussut myös Neipa, eli New England Ipa.
Osaston toinen vastaava Hermanni Hovi huolehtii erityisesti virvoitusjuomista. Kupittaalta löytyy iso valikoima yksittäispakattuja amerikkalaisia, brittiläisiä, italialaisia ja aasialaisia limonadeja. Isossa kuvassa makeiden juomien menekki on laskussa ja sokerittomien juomien sekä makuvesien kasvussa. Erityisessä myötätuulessa ovat juomat, joihin liittyy ajatus terveysvaikutuksia. – Fermentoitu teejuoma kombucha, joka sisältää maitohappobakteereita, on meillä jo aika iso juttu.
LÄHESTYVÄ KESÄ tarkoittaa juomaosastolla varautumista esimerkiksi erilaisten vesien riittävyyteen.
– Juhannus on tietenkin suuri sesonki, Tapio Lehtoaho huomauttaa.
Kauppias Aaltonen kertoo, että Kupittaalla ei eri osastoilla niinkään aseteta tuotteille myyntitavoitteita. – Jos yksittäinen tuote liikkuu edes vähän, niin että ei synny hävikkiä, annamme sille mielellämme tilaa hyllyissämme.
– Jokin tietty erikoistuote voi olla jollekin asiakkaalle todella tärkeä, kenties juuri se syy, miksi hän suuntaa vuodesta toiseen muutkin ostoksensa meille, Aaltonen huomauttaa.
TEKSTI Matti Välimäki / KUVAT Suvi Elo
Lue koko juttu 19.3. ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.