K-Rauta Ruoholahti aloitti tammikuussa ensimmäisenä suomalaisena rautakauppana Wolt-pikatoimitukset. Toimitusalue kattaa noin kymmenen kilometrin alueen kaupalta ja asiakkaille on alkuvaiheessa tarjolla myyntidataa hyödyntäen koottu, noin 2000 suositun ja pikatoimituksiin soveltuvan tuotteen valikoima.
– Oli ilo päästä aloittamaan pilotti, koska olin jo pitkään mieltänyt Woltin mahdolliseksi tavaksi tuoda meidät lähemmäs asiakasta. Alueellamme on lähtökohtaisesti paljon Wolt-asiakkaita, ja moni asioi muutenkin mielellään sähköisten kanavien kautta. Haluamme pikatoimituksilla tavoittaa uusia asiakkaita samalla kun helpotamme nykyisten asiakkaidemme asiointia, kauppias Matti Välimäki kertoo.
Kauppias kertoo palvelun lähteneen hienosti käyntiin. Tilauksia on riittänyt päivittäin siinä määrin, että kaupan väki on päässyt ihan kunnolla harjoittelemaan keräilyä ja hienosäätämään toimintamalleja.
Entä mitä Woltista on sitten tähän mennessä tilattu?
– Olemme tunnistaneet selkeät kolme ryhmää: valaistukseen, siivoamiseen ja muuttamiseen liittyvät tuotteet. Muuttolaatikko on ollut selkeä myyntihittimme, kauppias paljastaa.
– Jos tyypillinen kivijalka-asiakkaamme on suunnitellut kaiken valmiiksi hyvin ja saapuu meille ostoslistan kanssa, Wolt-asiakas on luonteeltaan hyvin erilainen. Woltin kautta tilatut tuotteet ovat selkeästi kevyemmän ostopäätöksen tuotteita – sellaisia, joiden tarve tulee asiakkaalle yllätyksenä.
Positiviista virinää koko kaupalle
Matti Välimäen on yllättänyt ennen kaikkea se, miten positiivisesti uusi palvelu on vaikuttanut kaupan kaikkeen muuhunkin toimintaan.
– Wolt on tuonut paljon dynaamista uutta tekemistä kaupalle ja aiheuttanut positiivista pöhinää henkilökunnan keskuudessa. Porukka tuntuu jotenkin olevan tavallistakin valppaampana ja aktiivisempana. Haluankin lähettää ison kiitoksen koko tiimillemme, joka on ottanut uuden palvelun haltuun hyvillä mielin ja saanut sen pyörimään hienosti!
K-Rauta Ruoholahti on aktiivinen myös perinteisemmässä verkkokaupassa. Pikatoimituksiin Välimäki uskoo sen verran vahvasti, että ne on ehditty jo kirjata K-Rauta Ruoholahden kauppakohtaiseen liikeideaankin.
– Haluamme olla alan helpoin kauppa. Odotukset kevättä kohtaan ovat korkealla ja odotamme, että pääsemme täydentämään asiakkaan kokemusta meistä entistä nopeammalla palvelulla. Veikkaan, että pääsemme myös vielä laajentamaan Wolt-valikoimaamme kunhan dataa alkaa kertyä enemmän.
”K-Rauta on meille upea kumppani”
K-Rauta ja Wolt arvioivat palvelun toimivuutta pilottivaiheen jälkeen. Mahdollisena tavoitteena on laajentaa palvelua tulevaisuudessa myös muihin K-Rauta-myymälöihin.
– K-Rauta on meille upea kumppani, ja olemme innoissamme siitä, että voimme laajentaa Woltin palvelutarjontaa remontoinnin ja rakentamisen tarpeisiin. Tämä on samalla täysin uusi kategoria Woltin asiakkaille, kertoo puolestaan Woltin kaupallinen johtaja Ilari Nikku.
– Me K-Raudassa haluamme auttaa asiakkaitamme onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Yhteistyö Woltin kanssa tukee tätä tavoitetta erinomaisesti. Olemme iloisia, että asiakkaamme ovat löytäneet uuden palvelun näin hyvin ja seuraamme mielenkiinnolla, miten pilotti jatkuu, sanoo K-Raudan ketjujohtaja Olli Pere.
Lue koko juttu 13.2.2025 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.