Kesällä on ihan erityinen merkitys Neste K Ouluntullin liikenneasemalle ja sen jäätelösesongille. Asema nimittäin sijaitsee milteipä uimarannalla. – Suosittu uimaranta on ihan vieressä, ravintolan ikkunasta muutaman metrin päässä alkaa vesialue, kauppias Joonas Hämäläinen kuvailee.
Kempeleessä jäätelökesään valmistaudutaan entiseen tapaan. Kauppias hoitaa tilaukset ja valikoiman yhdessä henkilökunnan kanssa. – Valikoimaa katsotaan myös edustajien kanssa, jotta saadaan niin klassikot kuin uutuudetkin mukaan.
Talvella käytössä on yksi jäätelöallas, keväällä hiihtolomien jälkeen määrä tuplataan.
Liikenneaseman jäätelövalikoimaa Hämäläinen luonnehtii kohtuullisen laajaksi. – Pidämme valikoimassa monenlaisia tuotteita, jotta jokainen asiakas löytää itselleen juuri herkutteluhetkeensä sopivan jäätelön, kauppias sanoo. Hän uskoo, että tavoitteessa on onnistuttu, sillä asiakastoiveita ei juuri ole tullut.
– Lämpiminä kesäpäivinä juomajäät menevät meillä erityisen hyvin, Hämäläinen poimii yhden uimarannan myötä tulevan erityispiirteen.
– Matkailijat taas lisäävät uutuuksien, tuuttien ja premium-tuotteiden myyntiä. Monipakkauksia tai pakettijäätelöitä meillä ei juurikaan myydä.
Tuotteita ostetaan käyttöhetkeen
Kempeleessä, niin kuin Oulun ympäristössä muutenkin, asuu runsaasti lapsiperheitä. Vapaa-aikaansa rannalla viettävät perheet ja lapset huomioidaan liikenneaseman valikoimassa.
Hämäläinen ei näe asiakkaiden tarpeiden niinkään muuttuneen, mutta uskoo tuotteiden hintojen nousun varmasti vaikuttavan myös jäätelöiden myyntiin. Siinäkin suhteessa asiakkailla on Ouluntullissa riittävästi valinnanvaraa.
– Meiltä ostetaan kuitenkin tuotteita käyttöhetkeen, ja valinta tehdään valikoimassa olevista tuotteista, kauppias muistuttaa.
Voitaisiinko jäätelönmyyntiä vielä jotenkin vauhdittaa? – Liikenneasemalla oivallinen lisämyyntituote on tietenkin tuore kahvi! kauppias vastaa epäröimättä.
Hän korostaa myös oikeanlaista markkinointia, erityisesti myymälässä. Liikenneasemalla asiakkaat pistäytyvät sisällä usein pikaisesti, joten on tärkeää tuoda jäätelövalikoima helposti asiakkaiden nähtäville. Osa poikkeaa ostoksillekin. Ja varsinkin sadekuuron iskiessä asemalle tullaan pitämään sadetta ja samalla kahville tai syömään.