– Isompaa tunnustusta ei voi saada, vaikka muitakin tunnustuksia on kertynyt 13 vuoden aikana. Jatkossa on painetta tehdä asiat ainakin yhtä hyvin kuin tähänkin asti. Koko ajan on pieniä suunnitelmia: nyt on tulossa diginäyttöjä ja heviosastolle lupailin omenamehukoneen appelsiini- ja ananaskoneiden oheen, Vuoden K-Supermarketiksi valitun K-Supermarket Tarmolan kauppias Jani Heinänen sanoo.
Tunnustuksen taustalla ovat selkeä asiakkaille näkyvä liikeidea, ja kauppiaan tinkimätön ja pitkäjänteinen työ niin kaupan johtamisessa kuin asiakastyytyväisyyden kehittämisessä. Kauppias kiittelee henkilökuntaa: jos kauppa on paras, myös henkilöstö on parasta. Johtajana Heinänen painottaa samoja sääntöjä kaikille. Hän toivoo, että kunnianhimo ja myynnin nälkä näkyvät.
– Asiakkaalla on jokin syy tulla ovesta sisään – oli se sitten valikoima, palvelu tai sijainti, ja henkilökunnan tehtävä on säilyttää se syy ja vahvistaa sitä. Henkilökunta jalkauttaa liikeidean ja toteuttaa sen asiakasrajapinnassa.
Kilpailua riittää, sillä 1,5 kilometrin säteellä on seitsemän päivittäistavarakauppaa. – Emme häviä kilpailijoille valikoimassa, palvelussa emmekä hinnoittelussa. Meiltä löytyy niin edullisia kuin premium-tuotteita. Kauppa on yhtä vahva kuin sen heikoin osasto, mutta meillä kaikki osastot ovat vähintään kilpailijoiden tasolla.
KOSKA JOKAINEN ASIAKAS on erilainen, Heinäsen mukaan ulkopuolinen taho ei voi määritellä kaupan ylivoimaosastoa. Vegaani ei osta lihaa, mutta lihansyöjä ostaa. Siksi valikoimien on oltava mahdollisimman laajat. Myös omien merkkien valikoima on vahva, sillä näitä tuotteita ei saa muualta.
– Kaupan pitää kehittyä ja investoida koko ajan sekä mukautua muuttuviin asiakastarpeisiin. On oltava proaktiivinen, vaikka siinä on riskinsä. Jos tuo kauppaan kymmenen uutta juttua, joista yksi on helmi ja onnistuu, niin yrittäminen on kannattanut.
Kauppias myöntää olevansa pidäkkeetön innovoija. – On pelattava korttinsa niin hyvin kuin mahdollista. Nykyisen pääjohtajan aikana olen kauppiaana saanut hyödyntää omia vahvuuksiani ja yhdistää ne paikallisiin tarpeisiin. On mahdollista tarjota asiakkaille wau-elämyksiä.
PROAKTIIVISUUS JA WAUT näkyvät esimerkiksi niin, että kauppias haluaa uutuustuotteet heti kaupan hyllyille. Myös kalustehankintoihin on panostettu, ja joskus on mentävä merta edemmäs: sopiva erikoisjuustokaluste löytyi Kiinasta ja kaksitasoinen kalakaluste Latviasta. Nopea reagointi näkyy myös myyjän työssä, joka on vuosien varrella muuttunut.
– Kauppa käy ja vauhdissa pitää pysyä mukana. Sosiaalisessa mediassa voi yhtäkkiä nousta esiin jokin tuote, joka on sitten saatava heti hyllyyn herkkua suitsuttavan TikTok-videon vuoksi. Tässä tarvitaan jo monta uutta tuntosarvea, päättelee myymäläpäällikkö Mervi Pulkkinen.
Jos tuo kauppaan kymmenen uutta juttua, joista yksi on helmi ja onnistuu, niin yrittäminen on kannattanut.K-kauppias Jani Heinänen
Asiakastyytyväisyyttä mitataan pari kertaa vuodessa, ja olennaisin on NPS-luku eli suositteluindeksi. Itse luvulla ei ole Heinäsen mukaan merkitystä, vaan trendi ratkaisee. Jos suunta on alaspäin, jossain on häikkää.
Myynti on kehittynyt vuosi vuodelta, ja nykyisin Tarmola on jo ketjun myynniltään suurin kauppa. – Tarmola on kauppiasurani kruunu, sanoo Heinänen, joka on ollut alalla yhteensä jo 30 vuotta ja K-kauppiaanakin 18 vuotta.
HEINÄNEN ON ONNISTUNUT myös sitouttamaan henkilökuntaansa. Tärkeintä on hyvä asenne töitä kohtaan ja se, että osaa ottaa muut huomioon.
– Meillä on vahva roolitus, myymäläpäällikön lisäksi on 13 osastonvastaavaa, joilla on vara- ja varavarahenkilöt. Vuosien aikana vain yksi työntekijä on lähtenyt kilpailijalle samassa markkinassa ja hänkin tuli takaisin. Haluan pitää hyvistä työntekijöistä kiinni.
Kassavuorovastaava Pauli Hamunen on työskennellyt K-Supermarketissa reippaan vuoden ja saanut jo siinä ajassa vastuullisempaa työnkuvaa.
– Täällä viihtyy, sillä työ on monipuolista ja tykkään asiakaspalvelusta. Työyhteisö on todella mukava. Olemme kaikki yhtä tiimiä. Lisäksi on perjantaisin hieno nähdä, kun koko Porvoo tulee ostoksille. Se kertoo siitä, että teemme hyvää työtä.
K-Supermarket Tarmola
Lue koko juttu 17.3.2022 ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.