KAUPALLA ON PALJON mahdollisuuksia helpottaa asiakkaidensa hyvinvointia edistäviä ruokavalintoja. Tätä tavoitetta kohti edetään K-ryhmässä jatkossa uuden, tammikuussa julkistetun K-terveellisyystiekartan viitoittamana. Tiekartta tukee K:n uudistettua vastuullisuusstrategiaa, jossa yhdeksi tavoitteeksi on linjattu asiakkaiden hyvinvointia edistävien ruokavalintojen helpottaminen.
Tiekartan valmistelussa kuultiin laajasti K-ryhmän sisäisiä ja ulkoisia asiantuntijoita ja toukokuussa 2022 järjestettyyn yli 50 hengen ideointityöpajaan osallistui myös K-ruokakauppiaita kaikista ketjuista. Terveellisyystavoitteissa haluttiin pureutua kansanterveyden kannalta suurimpiin haasteisiin ja edistää ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota.
SUOMALAISTEN RUOKAVALIOSSA suurimpia heikkouksia ovat tutkimusten mukaan liiallinen suolan ja tyydyttyneen rasvan saanti, liian vähäinen kasvisten kulutus, liiallinen punaisen ja prosessoidun lihan kulutus ja liian vähäinen ravintokuidun saanti (FinRavinto 2017). Kaiken kaikkiaan suomalaisten energian saanti ylittää kulutuksen.
Jopa yhdeksän kymmenestä aikuisesta saa liikaa suolaa: alle 5 gramman päiväsuosituksen ylittää 86 prosenttia naisista ja 98 prosenttia miehistä. Myös kasvisten kulutuksessa jäädään jälkeen suosituksista, kun vain 14 prosenttia miehistä ja 22 prosenttia naisista syö kasviksia puoli kiloa päivässä. Kasvisten sekä kalan käytön lisääminen parantaisi ostoskorin ravitsemuksellista laatua ja myös pienentäisi sen hiilijalanjälkeä verrattuna keskimääräisen sekasyöjän ostoskoriin.
KULUTTAJAT KUITENKIN TOIVOVAT, että kauppa tarttuisi yhä vahvemmin terveyden edistämiseen. K-ryhmän Ruokailmiöt 2023 -tutkimuksen tuloksissa korostuu omasta hyvinvoinnista huolehtimisen merkitys. Tutkimuksen mukaan 72 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että omasta terveydestä ja hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti huolehtiminen on erittäin tärkeää ja sillä on suuri vaikutus omiin ostotottumuksiin. Asiakkaiden ohella odotuksia on esimerkiksi sijoittajilla ja kansalaisjärjestöillä.
K-terveellisyystiekartan suunnittelussa valittiin kolme selkeää kokonaisuutta helpottamaan kuluttajien hyvinvointia edistäviä ruokavalintoja. Kokonaisuuksiin asetettiin myös selkeät numeeriset tavoitteet. Tiekartan tavoitteena on haastaa suomalaiset syömään puoli kiloa kasviksia päivässä, vähentää lisätyn suolan, sokerin ja tyydyttyneen rasvan saantia sekä lisätä Sydänmerkittyjen tuotteiden ja reseptien määrää.
1. Puoli kiloa kasviksia päivässä
Lautasen täyttäminen kasviksilla on terveellisen syömisen perusta, ja K-ryhmä haastaa suomalaiset syömään jatkossa puoli kiloa kasviksia päivässä. Tavoite näkyy tammikuun aikana vahvasti K-ryhmän viestinnässä sekä K-kauppojen hevi-osastoilla, joissa Puoli kiloa päivässä -ilme muistuttaa diginäytöillä ja myymäläelementeissä siitä, miten helppo maukkaita kasviksia on lisätä ruokavalioon. Ilmeen avulla konkretisoidaan asiakkaille, kuinka ravitsemussuositusten mukaisen tavoitteen voi omassa arjessaan täyttää. Myös K-Ruokaan tulee kasvisten syömisen lisäämiseen kannustavaa sisältöä ja reseptejä. K-Ruoka-sovelluksen Ravintomittarilla asiakkaat pystyvät seuraamaan, toteutuuko puolen kilon tavoite omissa päivittäisissä ostoksissa.
2. Pirkka-tuotteiden ravintosisällön uudistaminen
Osana K-terveellisyystiekarttaa on käynnistetty työ noin 150 Pirkka- ja Pirkka Parhaat -tuotteen ravintosisällön uudistamiseksi eli reformuloimiseksi. Tuotteet uudistetaan vuoden 2025 loppuun mennessä siten, että niiden sisältämän suolan, sokerin ja tyydyttyneen rasvan määrää vähennetään. Vähennystalkoot on jo aloitettu, ja toistaiseksi on säästetty vuoden 2021 lähtötasoon verrattuna lähes 30 000 kiloa sokeria (15 % tavoitteesta), 2 000 kiloa suolaa (4 % tavoitteesta) sekä 2 000 kiloa tyydyttynyttä rasvaa (4 % tavoitteesta).
Ravintosisältöä uudistetaan etenkin arjen perustuotteissa, jolloin asiakkaiden suolan, sokerin ja tyydyttyneen rasvan saanti vähenee lähes huomaamatta. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan tingitä: tuotteiden tulee jatkossakin maistua herkullisilta.
3. Sydänmerkit 200 oman merkin tuotteeseen
Tiekartan kolmantena tavoitteena on lisätä Sydänmerkki vähintään 200 Pirkka-, Pirkka Parhaat- ja K-Menu-tuotteeseen pakkausuudistusten yhteydessä. Sydän- ja verisuonitaudit ovat suomalaisten yleisimpiä kansantauteja, ja ravinnolla on suuri merkitys niiden ehkäisyssä. Sydänliiton myöntämä Sydänmerkki kertoo, että tuote on omassa tuoteryhmässään parempi valinta erityisesti rasvan hyvän laadun sekä suolan, sokerin ja kuidun määrän kannalta. Sydänmerkki-järjestelmä perustuu tutkittuun ravitsemustietoon ja -suosituksiin.
K:n omien merkkien valikoimasta löytyy jo nykyisin laaja joukko Sydänmerkki-kriteerit täyttäviä tuotteita, ja tammikuun alkuun mennessä merkki on lisätty 15 ensimmäiseen Pirkka-tuotteeseen. Kevättalven mittaan myös K-Ruokaan tuodaan Sydänmerkittyjä reseptejä suosituista arkiruoista.
*Ravitsemus Suomessa – FinRavinto 2017 -tutkimus: https://www.julkari.fi/handle/10024/137433
** Ruokailmiöt 2023 -tutkimus, n= 998. Tutkimusaineisto on asuinpaikan, ikä- ja sukupuolijakauman suhteen väestöedustava. Tutkimusten toteutuksesta vastasi Frankly Partners.
Tähän tähdätään
K-terveellisyystiekartan tavoitteena on tehdä hyvinvointia edistävät ruokavalinnat asiakkaille mahdollisimman helpoiksi kolmen selkeän ja mitattavan tavoitteen kautta.
1. Suomalaiset syövät puoli kiloa kasviksia päivässä vuonna 2030
2. Lisätyn suolan, sokerin ja tyydyttyneen rasvan saannin vähentäminen
3. Sydänmerkki
Lue koko juttu 13.1.2023 ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.