ASUNTOMESSUILLE OSALLISTUMISESSA TAVOITTEENA oli lisätä myyntiä ja medianäkyvyyttä, missä on onnistuttu jo nyt kiitettävästi, mutta kylkiäisenä on tullut myös ammatillista oppia – ja paljon innostavia kokemuksia, ynnäävät K-Rauta Kuninkojan kauppias Sami Aalto ja projektimyyjä Sari Pirttijärvi saldoa osallisuudesta lähes vuoden mittaiseen messutalourakkaan.
– Kun messut ovat kotikaupungissani Naantalissa, kauppa edelleen lähellä Raisiossa ja takana 75 vuotta rautakauppahistoriaa, lähtö messutalon rakentamiseen oli itsestäänselvyys, kolmannen polven kauppias Sami Aalto kertoo.
K-RAUTA KUNINKOJAN rakennuttama Villa Aalto kuuluu Ainoakoti-talomallistoon. Kokonaisuutta on tuunattu K-Rauta Kuninkojan omien urakoitsijoiden avulla. Asuntomessujen talo valmistui myyntituotteeksi, mutta toki tavoite on lisätä talopakettien myyntiä laajemminkin.
– Ketjun talomyyjille onkin saatu mukavasti uusia rakentamisesta kiinnostuneita asiakasliidejä. Hirsitalonkin olisin mieluusti tuonut näytille, mutta se ei onnistunut. Silti väittäisin, että messukävijöille keskeisempiä ovat remonttiin kuin talon rakentamiseen liittyvät kysymykset, Aalto arvioi.
Siihen Villa Aallossa onkin ollut tarjolla monenlaisia, etenkin puusta toteutettuja ideoita.
Puurakentaminen on nyt trendiaallon harjalla myös sisustamisessa. Villa Aallossa silmä löytää puuta kaikkialta: makuuhuoneen päätyseinä on saanut lisäefektiä tapetin sijaan puurimoista, tv:n saa piiloon koivurimasta valmistetun liukuoven taakse, sänkyjä, pöytiä ja säilytyslaatikoita on tehty liimapuulevystä, seinistä ja katosta löytyy modernia sormipaneelia.
On koivua, tammea ja mäntyä – kaikki kotimaista. – Alkuun itsekin epäilin eri puulajien yhdistämistä, mutta siitä tulikin tiloihin lisää eloisuutta, Sami Aalto iloitsee.
Puusta haetaan nyt kodikkuutta, lämpöä ja uudenlaisia efektejä. Keskeinen valinta Villa Aallossa on ollut puun tuntuun tuudittava värimaailma. Messutalossa ihastuttaa myös sisustusarkkitehti Tapio Anttilan ja K-Raudan yhteistyössä toteuttama kalustemallisto.
– Pintoihin on haettu lämpimiä, luonnon tuntua vahvistavia sävyjä. Puhdasta valkoista ei ole missään. Puun suuntaan kääntyvä ruskea tekee yleisemminkin tuloaan, Pirttijärvi ennakoi.
TRENDIKÄSTÄ on myös itse tekeminen.
– Aloittaessani 16 vuotta sitten kauppiaana myin paljon työkaluja autotallipuusepille. Välillä kateissa ollut nikkarointi-into on nyt palannut. Asiakkaissa on kädentaitajia, jotka haluavat itse kunnostaa kotia tai rakentaa terassia, vaikka siihen ei hirveästi taitoa olisikaan. Ja meillähän on tarjota työkalut, tarvikkeet ja neuvojakin, Sami Aalto miettii.
– Ainahan itse tehdyllä on oma arvonsa, ja se tulee halvemmaksikin kuin design-huonekalut, Aalto kertoo.
Jos usko omiin taitoihin ei kuitenkaan riittäisi, remonttimestari Pirttijärvi myy Raisiossa mielellään niin täyden palvelun avaimet käteen -remontin kuin tarpeet ja tekijät sisustusratkaisuihin.
”Suomalaisten kansallisomaisuus on pitkälti rakennuksissa. Niitä pitää hoitaa.”– K-kauppias Sami Aalto
– Suomalaisten kansallisomaisuus on pitkälti rakennuksissa. Niitä pitää hoitaa, ja jo pidempään jatkunut trendi kodin viihtyvyyteen panostamisessa on nykyisessä maailmantilanteessa vain vahvistunut. Etätyö taas on lisännyt kesämökeillä vietettyä aikaa ja luonut tarpeita laajennuksiin ja mukavuuden lisäämiseen, Aalto toteaa.
OSALLISTUMINEN Asuntomessuille on ollut rankkaa, mutta antoisaa. Sari Pirttijärvi kuvaa hanketta kerran elämässä -kokemukseksi.
– Projektimyyjänä teen aina itse remonttien lopputarkastuksen. Nyt näen ensimmäistä kertaa koko talon, jonka ratkaisuista olen saanut päättää itse. Ikävä tätä tulee, mutta kieltämättä huokaan helpotuksesta, kun talon myynti varmistuu.
Siinä missä Pirttijärvi on kantanut vastuun suunnittelusta ja antanut tiiminsä hoitaa käytännön työt, kauppias Aalto on tarttunut myös ”tositoimiin”.
– Rakennusprojektissa on ollut paljon huolehdittavaa ja olen viettänyt aikaa työmaalla, mutta samalla se on ollut rentouttavaa vastapainoa kauppiaan paperitöille. Olo on tyytyväinen, kun tontille syntyi lämmin ja kodikas talo. Mietin jopa, että olisi tähän voinut itsekin muuttaa!
Lue koko juttu 19.8.2022 ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.