Hyvältä näyttää: K-Rauta Haapajärven myynnissä on ollut alkuvuoden aikana mukavaa kehitystä.
– Tällaisessa markkinatilanteessa olemme pärjänneet hyvin. Kyse ei ole mistään tähdenlennosta. Rakennustarvikekaupassa tarvitaan pitkäjänteistä työtä, ja luottamuksen hankkiminen vie aikaa, kauppias Topias Reinikainen toteaa.
Kun vakituisia työntekijöitä on kauppiaan lisäksi vain neljä, hihoja on saanut nostella aktiivisesti ja luuriin tarttua tiheään.
Toiminnan kehittäminen lähtee aktiivisuudesta. – Puhelin on laulanut ja käyntejä asiakkaiden luona on ollut paljon. Tärkeintä on, että olemme kysyneet asiakkailta mielipiteitä siitä, mitä he meiltä toivovat. Sen mukaan olemme muuttaneet tuotteita ja toimintatapoja, Reinikainen selvittää.
– Tilaamme myös tuotteita, joita ei välttämättä ole valikoimissa. Yksi asiakas tilaa aina nopealla aikataululla tavaraa, kuten nupillisen ekovillaa. Koska meillä ei ole tiloja pitää näitä normaalisti hyllyssä, niin otettiin vuokralle tilaa naapurin parkkipaikalta.
Vastavuoroisuus toimii Haapajärvellä. Koska rautakauppa sai lisätilaa rengasliikkeen parkkikselta, kaupan autojen renkaat vaihdetaan jatkossa naapurissa. Todellinen win-win-tilanne.
Sitä myydään, mitä tarvitaan
Myynnin rakenne on vakiintunut suhteeseen 60–40 yrityskaupan hyväksi. Toiveena on kuluttajakaupan vilkastuminen, jotta tänä vuonna päästäisiin tavoitteisiin.
– Maanrakennuspuolella on pitkät perinteet, ja teollisuuteen olemme aktiivisesti yhteyksissä. Sinne myymme myös ei niin perinteisiä rautakauppatuotteita, kuten pakkaustarvikkeita. Sen, mitä asiakas tarvitsee, hankimme. Jos asiakas kutoisi villasukkaa, niin meiltä saisi langat.
Reinikaisen mukaan 8 000 asukkaan kaupungin väki suosii usein paikallista tarjontaa. Viime vuonna päästiin käsiksi isompaan projektiin, kun kaupunkiin alettiin rakentaa uutta yläastetta. Rakennustarvikkeet kävivät pitkin vuotta kaupaksi. Paljon soittoja ja yhteydenottoja vaadittiin, mutta niiden ansiosta kumppaneita löydettiin ja myyntiä riitti.
Reinikainen kehuu henkilökuntaansa vuolaasti. Pienellä porukalla on tehty yhdessä kunnolla hommia.
– Ammattitaitoiset työntekijät ovat multitaskaajia. Henkilöstö on vaihtunut muutamassa vuodessa, mikä on toisaalta virkistävää. Uudet tekijät ovat osaavia aktiivimyyjiä, kaupankäynti on mennyt eteenpäin.
Viime vuosina takana on isoja kehitysprojekteja, kuten kylpyhuone- ja sisustusosaston ja ulkomyymälän uusimiset. Tässä vaiheessa vuotta kaupalliset tunnelmat ovat odottavia. – Taso nousee joka vuosi. En usko vauhdin hiipuvan nytkään, koska hanskassa on hyviä kohteita. Sydäntalvella soiteltiin asiakkaille, ja uusia on tulossa. Leipaisemme tästäkin positiivisen vuoden.
Pienet haasteet eivät heilauta
Reinikainen on alalla toisessa polvessa. Jo pikkunassikkana Topias autteli kesäisin rauta- ja maatalouskaupassa. Yrittäjyys alkoi vuonna 2015.
Joku voi tunnistaa Reinikaisen myös Suomen vahvin mies -kilpailusta, jonka hän on voittanut kahdesti. Nykyisin hän keskittyy valmentamiseen ja käy salilla aamuisin kuudesti viikossa. Maine kantaa: monet edustajat ovat sanoneet, etteivät he viitsi alkaa väittelemään.
Kakkosura on tuonut mieheen itsekuria ja oikeaa asennetta. Kun kantaa kisassa selässään liki 400-kiloista kehikkoa kymmeniä metrejä, pienet haasteet eivät tunnu missään. Reinikaisen mukaan henkisesti raskaan työn vastapainona on hyvä rasittaa kehoa vapaa-ajalla, jolloin mielikin tasapainottuu.
Kotona lapset odottavat isää leikkimään jokailtaista luolamonsteria. Siinä vahvinkin mies pehmenee ja kerää voimia arkiseen aherrukseen.
K-Rauta Haapajärvi
Lue koko juttu 24.5.2024 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.