Oulussa K-Market Metsokankaalla kesän jäätelökauppa polkaistaan vauhtiin, kun kassojen tuntumaan sesonkituotteiden massa-alueelle saadaan tuiki tarpeelliset pakastealtaat. Niissä on kunnolla tilaa talvisin pieneen tilaan mahdutetuille kerta-annosjäätelöille, ja samalla kaappeihin vapautuu lisätilaa jäätelöpakkauksille. – Tarjoamme asiakkaille mahdollisimman runsaan ja kattavan valikoiman jäätelöitä ja käyttöyhteystuotteita, kiteyttää kauppias Markus Huusko, joka aloittaa vappuna kauppiaana Haukiputaan K-Supermarket Revontorilla.
Jäätelömyynnissä säitä täytyy seurata tarkkaan. Ensimmäisten lämpimien päivien myötä myyntiin tulee aina selkeä piikki.
– Silloin etenkin hyllysaatavuus korostuu. Jäätelöitä pitää olla runsaasti esillä ja altaat on täytettävä päivittäin.
Lapsiperheiden kauppa
Oulun alueella on paljon lapsiperheitä. Lapsia ja nuoria käy asiakkainakin runsaasti, mikä näkyy etenkin juomajäiden ja edullisimpien jätskivarianttien menekkinä. Perheissä taas suositaan isompia pakkauskokoja.
– Jäätelöiden koti- ja monipakkaukset myyvät meillä hyvin ympäri vuoden, toki kesällä kerta-annosjäätelöiden myynti kasvaa. Tänä vuonna on nähtävissä kampanjamyynnin korostuminen, Huusko juttelee. Yksi kassanedusallas säästetäänkin kampanjoihin ja dumppi-erille.
Asiakkaat odottavat pienenkin kaupan jäätelövalikoimasta löytyvän myös laktoosittomia, gluteenittomia ja vegaanisia tuotteita. – Kaikenlaiset asiakastoiveet olemme pystyneet toteuttamaan.
Some tärkein markkinointikanava
Huusko on huomannut jäätelökauteen tulevan monia hyviä uutuuksia. Uutuuksia asiakkaat bongaavat muun muassa kaupan somesta, jonka julkaisut tavoittavat hyvin alueen ihmisiä.
– Some toimii meillä erinomaisena markkinoinnin ja viestinnän välineenä. Sieltä asiakkaat saavat tiedon valikoimista, uutuuksista ja tarjouksista. Myymälässä julisteet ja kyltit vauhdittavat myyntiä.
Kaupassa hyödynnetään myös lisämyyntituotteita. – Sijoitamme pakettijäätelöiden läheisyyteen jäätelökastikkeita sekä vohveleita. Jäätelöönhän voi yhdistää monia muitakin asioita: karkkeja, marjoja, keksejä, suklaata, kauppias vinkkaa.