Tamperelaisen K-Rauta Otra Nekalan myymäläpäällikkö Sanni Kranni löysi muutama vuosi sitten uskalluksen lähteä kohti K-kauppiasuraa.
– Jo valmennuksen ensimmäisellä lähijaksolla yhteishenki muodostui miellyttäväksi. Vaikka olen nähnyt kauppiastyötä läheltä, sain paljon uutta tietoa henkilöstöjohtamisesta, turvallisuudesta ja lakiasioista.
Lähijaksolla pohdittiin johtajuutta ja tehtiin DISC-analyysit. – Sain valtavasti ideoita, ja tehtävät auttavat oikeasti minua ja kasvattajakauppiastani Henri Thilmania. Olen jo alkanut työstää kauppakohtaista liikeideaa lähipäivän oppien mukaisesti.
– Valmennukselta saamani tieto ja kauppakokemus on mahtava polku kohti tulevaisuuden K-kauppiasuraa.
”Kauppiasvalmennus antaa erinomaiset mahdollisuudet onnistumiseen”
Intersport-kauppiaaksi valmentautuva Ville Henttonen ponnistaa urheilukaupan ulkopuolelta.
– Minua motivoi mahdollisuus yhdistää vahva vähittäiskaupan osaamiseni yrittäjyyteen, jossa saa rakentaa oman näköistä kauppaa. Nautin siitä, kun näen tiimin onnistuvan.
Ville kehuu sitä, miten paljon asiaa lähijaksoon oli saatu mahtumaan.
– Minulle jäi vahva tunne, että Keskolta ja K-kauppiasliitosta löytyy aina asiantuntija ja apua kaupan arkeen, oli kyse asiasta kuin asiasta.
Tärkein anti liittyi oman johtamistavan arviointiin. – Opin uutta itsestäni ja siitä, miten erilaisia olemme yksilöinä. Voittava tiimi syntyy erilaisista persoonista ja kyvykkyyksistä. Oma tehtäväni tulevana kauppiaana on varmistaa, että jokaisen yksilön vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa.
Seuraavaksi Ville keskittyy syventämään urheilukaupan osaamistaan käytännössä. Työt jatkuvat Intersport Forumissa Helsingissä. – Kauppiasvalmennus antaa erinomaiset mahdollisuudet onnistumiseen.
Ville Henttonen ja Sanni Kranni ovat saaneet kauppiasvalmennuksesta tukevaa pohjaa tulevalle kauppiasuralleen.
> Lisätietoa valmennuksista ja hakemisesta kesko.fi/k-kauppiasura.
Lue koko juttu 23.10.2025 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.
Suomessa K-ryhmän ruoka-, rauta- ja urheilukaupoissa toimii itsenäinen K-kauppiasyrittäjä. K-kauppiasyrittäjän urapolku alkaa K-kauppiasvalmennuksesta.
K-kauppiasyrittäjäksi