K-ryhmässä aluejohtajan työn pääpaino on kauppapaikkahankkeissa ja kauppapaikkaverkoston kehittämisessä. Tätä työtä tehdään yhdessä kauppapaikkapäälliköiden kanssa, joiden rooli on keskeinen. Keskon Pohjois-Suomen aluejohtaja Jari Saarinen kertoo, mitä K-ryhmälle kuuluu pohjoisimmassa Suomessa.
Miten oma Pohjois-Suomen alueesi rajautuu, aluejohtaja Jari Saarinen?
– Muilla alueilla on tapahtunut vuosien varrella muutoksia, mutta Pohjois-Suomen alue on pysynyt jo reilut 20 vuotta täsmälleen samana. Alue kattaa noin puolet Suomen pinta-alasta ”Perhosta Nuorgamiin”, eli alueeseen kuuluvat Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat. Kiertäessäni alkukesästä rajakauppoja kertyi mittariin kolmen päivän aikana 1 800 kilometriä. K-ryhmän kauppoja alueella on 259. K-kauppojen ja Kespron yhteenlaskettu myynti Pohjois-Suomessa oli viime vuonna lähes 1,7 miljardia euroa.
Miltä K-ryhmän asema pohjoisessa näyttää?
– K:n asema vahvistuu, mitä ylemmäs aluetta mennään. Tilanteet toki vaihtelevat näin laajalla alueella. Vahvin asema meillä on Lapissa, mutta esimerkiksi Oulussakin olemme vahvoja. Viime vuosien suurimmat investoinnit ovat suuntautuneet Ouluun, jossa ostovoima on kasvanut, täysin uusia asuinalueita syntynyt ja käytännössä kaikille näille on avattu ensimmäisenä K-ruokakauppa. Toisaalta alueen K-kauppiaat kehittävät aktiivisesti itse omistamiaan kauppoja, esimerkiksi raja- ja tunturikauppojen osalta useimmat kauppapaikat ovat kauppiaiden omistuksessa.
– K-Rautojen osalta keskitymme nyt lähinnä osastouudistuksiin, eikä suunnitelmia uusista K-Raudoista tällä hetkellä ole. Uudet Onninen Express -myymälät on avattu parin vuoden sisällä Kempeleeseen ja Oulun Ruskoon. Raudan ja talotekniikan kaupassa ja urheilukaupassa olemme pohjoisessa vahvoja, ja Kespro on Pohjois-Suomen markkinassaan selvä markkinajohtaja. K-Auto on vasta avannut oman vaihtoautomyymälänsä Ouluun.
Minkälaisia kaupallisia erityispiirteitä Pohjois-Suomeen liittyy?
– Selkeitä erityispiirteitä ovat matkailun merkitys sekä rajakauppa etenkin Norjan rajalla. Meillähän on Ruotsin, Norjan ja Venäjän kanssa yhteistä rajaa lähes 2 000 kilometriä. Käytännössä kaikilla Lapin tunturipaikoilla on vähintään yksi K-ruokakauppa. Esimerkiksi Kittilän Levillä K-ryhmällä on jopa neljä kauppaa. Matkailun merkitys myös Kuusamon Rukalla ja Kainuussa, erityisesti Sotkamon alueella on iso. Samoin esimerkiksi Rovaniemi vetää kaupunkina sankoin joukoin ulkomaisia turisteja.
– Pohjoisesta löytyy myös kuntia, joissa asukasluku ja ostovoima vähenevät, ja investointien näkökulmasta tällaiset paikat ovat haastavia. Toisaalta K-ryhmässä kauppakohtaisilla liikeideoilla on paljon merkitystä, ja niiden avulla K-kauppiaat henkilökuntineen ovat saavuttaneet hyviä tuloksia myös taantuvissa kunnissa. Mitä enemmän haja-asutusalueiden kaupoille saataisiin uusia oheispalveluja, oli kyse sitten viineistä tai apteekkipalveluista, sitä vahvemmiksi kauppojen toimintaedellytykset näillä alueilla kasvaisivat.
Mitä kuuluu alueen keskeisille kauppapaikkahankkeille?
– Parin viime vuoden aikana olemme investoineet alueella poikkeuksellisen paljon, viime vuonna noin 60 miljoonaa euroa ja tänä vuonna vähintään saman verran. Erityisesti Lapissa on toteutettu viime aikoina isoja hankkeita: KCM Rovaniemen laajennus, KCM Kemin ja Kemijärven KSM Kauppapaikan kokonaisuudistukset. Uudet vanhan K-Marketin korvaavat tilat avattiin Tervolassa ja Sallassa, samoin Kittilässä avattiin heinäkuussa uusissa tiloissa K-Supermarket. Kainuussa on uudistettu KCM Kajaani ja avattu uusi KM Sammonkaari. Paltamossa avataan syksyllä uusi vanhan korvaava K-Market. Myös KCM Raahessa tehtiin kokonaisuudistus. Saariselän uuden KM Kuukkelin rakennustyöt käynnistyvät syyskuun aikana.
– Pelkästään Ouluun olemme investoineet kymmenen vuoden aikana noin 150 miljoonaa euroa. Tänä vuonna on avattu uudet Asemantornin ja Valjaspuiston K-Marketit, uusi KSM Knuutilankangas, Onninen Express -myymälä ja K-Auton vaihtoautokeskus sekä toteutettu mittava KSM Toppilan laajennus. Seuraavana avataan alkusyksystä uusi Kespron tukku.
– Painopisteenä näkyy nyt Oulun seudun K-ruokakauppaverkoston kehittäminen kaikissa kokoluokissa, suurimpina KCM-hankkeet. KCM Ruskon parin vuoden takainen laajennus ja uudistus nostivat kaupan aivan uudelle tasolle. KCM Kaakkurissa on juuri alkanut yli 20 miljoonan euron investointi, jossa kauppa laajenee ja uudistuu. Täysin uuden K-Citymarketin saanti Oulun pohjoispuolelle Ritaportin alueelle on ollut tavoitteena jo pitkään, ja hanke etenee nyt hyvässä myötätuulessa. Kaavaluonnos on tullut nähtäville, ja toivottavasti rakentamaan päästäisiin jo ensi vuonna. Myös Raksilan marketalueen kehittäminen on ollut pitkään Oulun kaupungin ja alueen toimijoiden yhteisenä tavoitteena. Voi olla, että Raksilassakin alkaa tapahtua jo 2024: nykyiset rakennukset tullaan purkamaan, minkä jälkeen rakennetaan maanalainen pysäköintilaitos ja sen jälkeen uusia liiketiloja maan päälle. K-Citymarket pysyy alueella myös jatkossa, mutta liiketoimintaan tulee arviolta yli 2 vuoden tauko.
Minkälaisia muita sidosryhmäsuhteita nostaisit esiin alueeltasi?
– Alueella on useita tavarantoimittajia, joilta Kesko tai K-kauppiaat ostavat suoraan. Viime vuonna Keskon ja K-kauppiaiden tavaraostot alueelta olivat noin 370 miljoonaa euroa. Investointien kannalta tärkeitä tahoja ovat muun muassa kuntien virkamiehet ja luottamushenkilöt, paikalliset rakennusliikkeet ja investorit. Useita pidempiaikaisia suhteita mediaan ja toimittajiin on syntynyt, ja teemme alueella myös oppilaitosyhteistyötä. Nostaisin esiin myös kauppakamaritoiminnan, jossa olen ollut itse aiemmin mukana parikymmentä vuotta. Kaiken kaikkiaan Keskolla on alueella hyvä maine yhteistyökumppanina.
Jari Saarinen
Lue koko juttu 25.8.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.