Kokonaisvaltainen hyvinvointi on K-ryhmän Ruokailmiöt-trendikatsauksen mukaan yksi alkaneen vuoden tärkeimmistä ruokailmiöistä. Tiukkojen ruokavalioiden suosio näyttää hiipuvan. Erilaisia rajoituksia ruokavaliolleen on enää harvalla, esimerkiksi vain 7 prosenttia syö vähäkalorisesti ja vain 14 prosenttia välttää tai painottaa joitain ravintoaineita syömisessään muusta syystä kuin allergian vuoksi. Terveydestä halutaan nyt ennen kaikkea huolehtia syömällä perinteistä kotiruokaa lautasmallin mukaisesti.
Apua terveellisten valintojen tekemiseen kaivataan myös ruokakaupoilta. Jopa 30 prosenttia suomalaisista seuraa tai seuraisi mielellään ostoskorinsa ravintosisältöä ja terveellisyyttä esimerkiksi kaupan sovelluksen avulla. K-ryhmässä tähän toiveeseen vastataan K-Ruoka-sovelluksen uudella K Hyvinvointi -palvelulla, joka auttaa kokoamaan ravitsemussuosituksia vastaavaa ostoskoria.
Mutta miltä vuoden 2024 ruokailmiöt näyttävät K-kauppiaiden silmin? Outokumpulaisen K-Market Citykummun kauppias Sami Vartiainen ja tamperelaisen K-Supermarket Ratinan kauppias Marko Laaksonen kertovat.
”Vaikka hinnat korostuvat, koko ajan ei haluta säästää”
Kauppias Sami Vartiainen, K-Market Citykumpu, Outokumpu:
”Tarjoustuotteiden rooli kasvoi viime vuonna. Erityisesti kalatuotteiden kysyntä kasvoi selkeästi hyvien tarjousten myötä. Kalan myynti on ilahduttavasti nousussa, ja ennustankin sille vielä lisää kasvua jos hinta saadaan pysymään nykyisellä tasolla. Paluu perusasioihin näkyy myös meidän kaupassamme, sillä perinteiset tuotteet ovat myyneet hyvin etenkin tarjousten kautta. Niin sanottujen trendikkäiden tuotteiden myynti on hieman hiipunut.
Vegen osuus myynnistä on kasvanut ja tuotevalikoima laajenee koko ajan. Pyrimme olemaan ajan hermolla, ja tuomme uutuuksia valikoimaan. Aina ne eivät lähde vetämään, mutta pidän tärkeänä, että kokeilemme riittääkö kysyntä. Maalla kun olemme, karjalanpaisteja ja muita perinneruokia valmistetaan edelleen paljon.
Vaikka hinnat korostuvat, koko ajan ei haluta säästää. Viikonloppuna ja juhlapyhinä halutaan selkeästi panostaa ja herkkutuotteille ja hyville lihoille on kysyntää. Arjessa hyödynnetään paljon tarjoustuotteita. Ostoskoriin päätyy tuotteita, joista valmistetaan itse kotiruokaa, sekä puolivalmisteita ja valmisruokia. Etenkin arkena menee paljon valmisruokia, kuten laatikoita ja kiusauksia. Näihin tuoteryhmiin on tullut paljon hyviä uutuuksia, joita otamme aina innokkaasti myyntiin.
Trendejä seuraamme somesta ja kauppavierailuilla muilla paikkakunnilla. Asiakkaat ovat hyvin tietoisia kaikesta eikä yleensä mene kauaakaan, kun joku jo kysyy jotain uutuutta.”
”Uutuudet kiinnostavat paljon, ja asiakkaat kokeilevat niitä mielellään”
Kauppias Marko Laaksonen, K-Supermarket Ratina, Tampere:
”Ruokaan liittyvien vahvojen ääri-ilmiöiden aika on selvästi ohi ja uskon, että tänä vuonna ne hiipuvat entisestään. Kun maailmassa on paljon ahdistavia asioita, ruoan ahdistavuutta halutaan vähentää ja palataan tutumpien asioiden äärelle.
Kiinnostus vaihtoehtoisiin proteiinin lähteisiin nousee koko ajan, ja asiakkaat etsivät etenkin naudalle ja possulle vaihtoehtoja. Näihin eivät kuulu pelkästään vegetuotteet, vaan myös kana ja kala. Suuressa opiskelijakaupungissa vegen suosio näkyy myös.
Uutuudet kiinnostavat paljon, ja asiakkaat kokeilevat niitä mielellään. Valmisruoan kasvu on ollut huimaa, ja etenkin yhden, kahden tai useamman henkilön valmiiden annosten myynti kasvaa jatkuvasti. Valmisruoka ei selkeästi ole enää hätäratkaisu, vaan sitä ostetaan mielellään.
Oma toiveeni juuri alkaneelle vuodelle olisi se, että kestävämpään kuluttamiseen aletaan taas kiinnittää enemmän huomiota. Tähän meidän on syytä olla tarjoamassa ratkaisuja, joita asiakkaat toivovat.
Seuraamme trendejä havainnoimalla ympäristöä ja ilmiöitä aktiivisesti. Jos huomaamme uuden ilmiön, oletamme ennakoivasti, että se on nousussa ja pyrimme vastaamaan siihen. Jos jokin ilmiö nousee esimerkiksi Ruotsissa, se yleensä siirtyy tänne naapuriin hyvin pian. Myös asiakastoiveet antavat hyvin suuntaa sille, mitkä asiat ovat nyt nousussa.”
Vuoden 2024 hyvinvoinnin ruokatrendit
Kuluttajien mielestä hyvinvointia tukevat
TOP 10: Mitä suomalaiset haluavat lisätä ruokavalioonsa?
Ruokailmiöt on K-ryhmän vuosittainen katsaus seuraavan vuoden ruokatrendeihin. Tänä vuonna katsauksen teema on hyvinvointi. Katsaus koostettiin K-ryhmän myyntidatan, asiantuntijahaastatteluiden sekä kuluttajakyselytutkimuksen pohjalta. Kyselytutkimus toteutettiin K-Kylä-asiakasyhteisössä lokakuussa 2023 (yli 18-vuotiaat suomalaiset, N=1078), ja aineisto on painotettu vastaamaan suomalaisten väestörakennetta iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi Frankly Partners.
Lue koko juttu 12.1.2024 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.