VARASTOT OLIVAT TÄYNNÄ ja hyllyt ojennuksessa. Saariselän K-Market Kuukkelin myymäläpäällikkö Jaana Siivikko lähti sunnuntain iltavuorosta kotiin tyytyväisin mielin. Maanantaina olisi aamuvuoro ja herätyskello soisi puoli seitsemältä – tai olisi soinut, ellei kauppiaan tytär Saila olisi soittanut tuntia aiemmin ja kertonut, ettei töihin tarvitse tulla. Työpaikkaa ei enää ollut. Kuukkeli ja kaikki sen palvelut – ruokakauppa, ravintola, Alko, posti ja lääkekaappi – tuhoutuivat varhain aamuyöllä 21. helmikuuta.
– Olihan se melkoinen järkytys. Ensin mietin, että herranjestas, meillä oli valtavat varastot täynnä tavaraa. Sitten aloin miettiä, että miten kauppias pärjää ja minne hän menee. Antero tulee työpaikalle aina ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä, K-kaupoissa 22 vuotta työskennellyt Siivikko kertoo.
Vuodesta 1986 asti Kuukkelin kauppiaana toimineesta Antero Ylävaarasta ei kuitenkaan tarvinnut kantaa huolta. Sähköpääkeskuksesta alkunsa saaneen tulipalon jälkeisenä aamuna kauppiaalla oli jo tuli hännän alla ja tekemisen palo tarttui myös muihin. Yksissä tuumin kaupalla alettiin laatia vakuutusyhtiölle selvitystä menetyksistä, majoitustoimintaa pyöritettiin entiseen malliin ja samalla alettiin valmistautua kaupan muuttoon.
Väliaikainen liiketila tarjoutui pitkään tyhjillään olleesta kiinteistöstä 150 metrin päässä. Muutostyöt valmistuivat kahdessa viikossa, kaikki palvelut saatiin siirrettyä pienemmässä muodossa uusiin tiloihin ja uusi kauppa avautui 31. maaliskuuta. Saariselän matkailukylä oli ilman kyläkauppaa siis vain 32 vuorokautta.
– Siinä piti vain toimia nopeasti ja määrätietoisesti, jotta vahingot olisivat mahdollisimman pienet. Tämä kokemus muistutti siitä, että vakuutusten on syytä olla kunnossa. Yrittäjän täytyy pysyä positiivisena. Ajattelen, että näin oli tarkoitettu, Ylävaara ynnää.
K-MARKET KUUKKELI on ainoa ruoka- ja päivittäistavarakauppa Saariselän alueella, ja sen asiakaskunnasta 90 prosenttia on matkailijoita. Seuraavaksi lähin kauppa sijaitsee 30 kilometrin päässä Ivalossa, josta myös Ylävaaran kauppiasura alkoi vuonna 1978. Ylävaara jos joku tuntee tunturikaupan haasteet – eikä tulipalon uhka edes ole yksi niistä.
– Suurin haaste on voimakas kausiluonteisuus sekä siihen liittyvä tavaravalikoiman ja hävikin hallinta. Tässä saa koko ajan olla käsi liipaisimella. Päivä- ja tuntimyynnit vaihtelevat myös sään mukaan, eli tärkeintä on tilausten oikea-aikaisuus. Haasteita aiheuttaa sekin, että sesonkeina kuormat ovat usein myöhässä.
KOKO KAUPPIASURANSA ajan Ylävaara on pyrkinyt edistämään Saariselän ja Inarin alueen veto- ja pitovoimaa. Kauppiaana hän tekee kaikkensa sen eteen, että matkailijoilla on kaikki tarvittava käden ulottuvilla. Edes nykyinen väistömyymälä ei ole pelkkä ruokakauppa, vaan saman katon alta löytyvät kotileipomo ja -keittiö, kahvila-ravintola, Alko, posti, apteekin lääkekaappi, majoitusmyynti, tekstiili-, tuliais- ja matkamuistomyymälä sekä pyörä- ja välinevuokraamo.
– Meiltä lomalainen saa lähes kaiken tarvittavan. Valikoima ja palvelut räätälöidään senhetkisten tarpeiden mukaan. Pysyviä tuotteita ovat peruselintarvikkeiden lisäksi monet Lapin erikoisuudet, kuten kotikeittiön poronkäristys sekä leipomon hillamunkki, ja savuporo- ja perunarieskat. Ne eivät saa koskaan loppua, kauppias kiteyttää. Kaikki tehdään alusta asti itse viiden leipuri-kokin voimin.
LAPIN MATKAILUKESKUKSISSA ensi talvea odotetaan hieman huolestunein mielin. Kukaan ei pysty sanomaan varmaksi, miten maailman kriisit heijastuvat lentoliikenteeseen, alueen palveluihin, kulutukseen ja ihmisten matkustusintoon. Yksi huolenaihe on lentojen määrän mahdollinen väheneminen ja hintojen nousu. Saariselkä on Suomen pohjoisin matkailukeskus, ja sen toiminta nojaa lentomatkustukseen.
– Jos alueen yritystoiminta menee kannattamattomaksi, palvelut loppuvat, eikä kaupallakaan riitä asiakkaita. Isoin huolenaihe on se, että ihmiset eivät lähde liikkeelle. Uskon kuitenkin, että se vetovoima, joka Lapin matkailulla on ollut jo pitkään, palautunee takaisin lähivuosina, Ylävaara sanoo.
Miksi Saariselälle sitten kannattaa lähteä? Ylävaaran mukaan Saariselkä on suotta jäänyt suurempien matkailukeskusten varjoon. Alueella korostuvat Lapin vahvuudet: selkeät vuodenajat, kattava palvelutarjonta, hyvät kulkuyhteydet, loistavat vapaa-ajanvietto- ja ulkoilumahdollisuudet sekä laajat ohjelmapalvelut. Saariselällä sanotaan olevan Suomen parhaat hiihtoladut ja tunturimaisemat.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, uuden kaupan rakentaminen alkaa huhtikuussa 2023 ja se valmistuu marraskuussa 2023 entisen kaupan tontille.
– Kyllä tässä tekemistä riittää. Anterolla on koko ajan vauhti päällä, joten pakko on itsekin pysyä vauhdissa mukana. Kun korona tuli, hän alkoi heti suunnitella uutta ja vain viikko tulipalon jälkeen alkoi hyllytys uudella kaupalla. Ei tässä ole jääty tuleen makaamaan, Jaana Siivikko kiteyttää.
K-Market Saariselän Kuukkeli
Lue koko juttu 28.10.2022 ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.