”Aloin leikitellä ajatuksella totaalisesta suunnan muutoksesta, kun 15 vuotta nuorisotyötä tehneenä tunsin, että olen tainnut antaa tälle uralle jo kaikkeni. Päätin mennä kysymään töitä Intersport Eastonista, jonka kauppiaaseen olin tutustunut muutama vuosi aiemmin. Heitettiin silloin huulta, että minähän voisin kokeilla työskentelyä urheilukaupassa. Se ajatus jäi muhimaan takaraivoon. Tammikuussa tuli tasan kaksi vuotta täyteen Eastonissa.
Pidän itseäni joka paikan höylänä, vaikka toimin pääsääntöisesti huollossa. Työpäiviini kuuluu myös tuotteiden tarkistusta ja verkkokaupasta tulleiden asiakastilausten lähetystä sekä myyntityötä. Työporukka on ihan mahtava. Neuvoa tai apua ei tosiaankaan tarvitse epäröidä kysyä. Uutena tulokkaana minulle on ollut suuri rikkaus oppia ja imeä tietoa vanhemmilta jo jopa 20–30 vuoden uran tehneiltä konkareilta.
Huollossa työ on todella kausiluontoista. Keväällä pyörähuollot alkavat pikku hiljaa lisääntyä, kesällä niitä on joka päivä ja loppusyksystä pyörähuolto hiipuu, kun voideltavaksi alkaa tulla murtomaasuksia. Talvella murtomaa- ja alppisuksien voitelu on täydessä tohinassa, samoin luistinten teroitus. Säät vaikuttavat todella paljon. Tämä talvi on ollut hyvä, kun ulkojäät on saatu avattua ja laduille on tullut lunta hyvissä ajoin. Kovat pakkaset verottivat tosin jonkin verran huoltojen määrää.
”On hyvin palkitsevaa saada vaikkapa rikkinäinen pyörä korjattua toimivaksi kulkupeliksi vuosiksi eteenpäin.”
Asiakaskunta on laaja. Huoltoon tuovat välineitä niin nuoret kuin vanhemmatkin – polkupyöriä, murtomaasuksia, laskettelusuksia, lumilautoja ja luistimia. Lähiaikoina moni on tullut myös vanhempien urheiluvälineiden kanssa kysymään, saisiko niistä vielä elvytettyä toimivia. Silloin kartoitan, mitä pitää tehdä ja mitä se kustantaisi versus uuden hankkiminen. Työtä on enemmän, mutta on hyvin palkitsevaa saada vaikkapa rikkinäinen pyörä korjattua toimivaksi kulkupeliksi vuosiksi eteenpäin.
Onnistumisen tunne on vahva, kun oivaltaa, millä tavalla saa erityisen hankalasti huollettavan välineen kuntoon. Asiakkaan suora palaute hyvin hoidetusta työstä tuntuu aina todella hyvälle. Mieleen on jäänyt muutamia asiakkaita, jotka ajavat pidemmänkin matkan saadakseen palveluitani.
Työssäni vaaditaan hyviä kädentaitoja, tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta. Etsin koko ajan uutta tietoa, konsultoin muita ammattilaisia ja harjoittelen konkreettisesti. Viimeksi opettelin teroituskoneen huollon. Käyn tilaisuuden tullen myös maahantuojien järjestämissä koulutuksissa. Osaamista pitää kehittää joka päivä, ja se onkin yksi työn parhaista puolista.”
Joona Jumppanen (36) / työskentelee Helsingin Itäkeskuksessa toimivan Intersport Eastonin huoltopalveluissa / koulutukseltaan nuorisotyönohjaaja / vapaa-ajalla harrastaa jääkiekkoa ja on intohimoinen kotikokki
Lue koko juttu 16.2.2024 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.