Roope Järvinen – Maakauppiasliiton isä
Suomen Maakauppiasliiton isänä voidaan hyvällä syyllä pitää Maakauppias-lehden toimittajaa Roope Järvistä (1878 – 1923), josta sittemmin tuli SML:n ensimmäinen sihteeri ja neuvoja. Tässä tehtävässä hän toimi 1912 – 1914.
Roope Järvinen oli laajalti pidetty henkilö, joka pysyi aina asiassa, mutta joka osasi myös olla sopivan vaatimaton. Hänen humoristiset pakinansa Maakauppiaassa olivat myös hyvin suosittuja.
Kun SVL perustettiin 1920-luvun alussa, joutui Järvinen syrjään liiton keskushallinnosta. Tämän jälkeen piirit palkkasivat hänet opettamaan kirjanpitoa kauppiaille.
Kaarlo Kytömaa – varovainen mutta räväkkä
Kaarlo Kytömaa (1872 – 1950) toimi SML:n ja SVL:n asiamiehenä yhteensä 27 vuotta (1915 – 1942). Kaarlo ”Kalle” Kytömaa oli liiton uskollinen palvelija, joka oli liiton asioissa varovaisen linjan kannattaja. Mutta jos jokin taho uhkasi liittoa tai kauppiaita, kirjoitti hän räväköitä vastineita Kauppiaaseen.
Kirjoittaminen olikin toimittajan koulutuksen saaneelle Kytömaalle sydämen asia. Hän osallistui myös aktiivisesti piirien kevät- ja syyskokouksiin sekä muihin liiton tapahtumiin. Puheenpitäjänä hän oli omanlaisensa lahjakkuus, jonka puheet olivat joidenkin mielestä pitkiä kuin nälkävuosi.
Juho Hietanen – puutarhuri kauppiaana
SVL:n pitkäikäisin puheenjohtaja Juho Hietanen (1879 – 1954) hankki alun perin puutarhurin koulutuksen, mutta päästyään kauppa-apulaiseksi hän päättikin ryhtyä kauppiaaksi.
Vuosikymmeniä kestänyt kaupanpito Uudenkirkon Halilassa päättyi talvisodan sytyttyä, ja Hietasen oli muutettava Karjalohjalle. Puheenjohtajana Juho ”Jussi” Hietanen oli tasapainoinen ja harkitseva, mutta myös itsepäinen. Hänen johdollaan liittoa uudistettiinkin voimakkaasti 1930-luvulla.
Hietanen oli myös kova pitämään puheita, usein asian vierestä. Hietanen toimi liiton puheenjohtajana 1925 – 1948.
Reino Sierla – vahvan K-ryhmän puolesta
Lähes 28 vuotta (1942 – 1969) SVL:n toimitusjohtajana toimineen Reino Sierlan (1909 – 1988) johdolla liitto uudistui voimakkaasti.
Tällöin perustettiin muun muassa Vähittäiskauppiasopisto ja kaupalliset jaostot. Hänen päätavoitteensa oli kuitenkin vahvan K-ryhmän muodostaminen, mistä syystä hänellä oli iso rooli SVL:n ja Keskon yhteistyön kehittämisessä.
Sierla osallistui aktiivisesti myös alan kansainväliseen toimintaan. Reino ”Reiska” Sierla tunnettiin vaatimattomana, tasapuolisena ja sovinnonhaluisena ihmisenä, jonka käytöstä leimasi lämmin inhimillisyys.
Kalevi Savolainen – perheyrittäjyyden puolestapuhuja
Siilinjärvellä kauppiaana toiminut Kalevi Savolainen (1926 – 2012) teki pitkän uran SVL:n luottamustehtävissä. Urakehitys johti lopulta liiton puheenjohtajaksi.
Kalevi Savolainen toi puheenjohtaja esille K-kauppiaiden keskinäistä lojaalisuutta sekä perheyrittäjyyttä, jonka hän näki K-ryhmän perusfilosofiana. Hän otti puheenjohtajan roolissa aktiivisesti kantaa myös yhteiskunnan muutokseen.
Kalevi Savolaisen saavutukseksi voidaan myös laskea K-vaatehuone-ketjun perustaminen. Hän toimi liiton puheenjohtajana 1981 – 1988. (Savolainen kuvassa kolmas vasemmalta)
Heikki Takamäki – ketju-uudistuksen takuumies
Alavudella ja Tampereella K-rautakauppiaana toiminut Heikki Takamäki (s. 1947) nousi liiton puheenjohtajaksi vaativana ajankohtana: maassa vallitsi lama ja uusi kilpailulaki oli tullut voimaan.
Pohjalaisella periksi antamattomuudella hän johdatti liiton läpi ensimmäisen ketju-uudistuksen, minkä seurauksena myös K-kauppiasliiton organisaatio muuttui täysin.
Toinen ketju-uudistus puolestaan johti Citymarket-kauppiaiden kapinaan. Takamäki vei kuitenkin muutokset läpi, koska hän oli vakuuttunut niiden tarpeellisuudesta. Liiton puheenjohtajana Takamäki toimi 1993 – 2002.
K100 – K-kauppiasliiton 100-vuotishistoriikki
Tee lukumatka K-kauppiaiden ja K-ryhmän sadan vuoden taipaleeseen osana suomalaisen kaupan ja yhteiskunnan kehitystä.
Voit tilata yli 500-sivuisen K100-teoksen täältä.