”Olemme olleet Mikkelin K-Supermarket Pikantissa kauppiaina jo melkein 14 vuotta ja aivan yllätyksenä meille tarjottiin mahdollisuutta lähteä Rokkalaan kauppiaiksi”, Arja ja Petri kertovat tunnelmistaan. ”Olemme olleet Pikantissa sen alkumetreiltä asti ja henkilökunnasta on tullut kuin toinen perhe ja kaupasta kuin ‘neljäs lapsi’. Päätimme silti tarttua tähän mahdollisuuteen ja lähteä kohti uutta.”
Arja ja Petri kertovat Rokkalan olevan heidän kotikylänsä kauppa. ”Jatkossa pääsemme töihin ympäristöystävällisesti jalkaisin tai pyörällä.”
”Tiina Karinkannalle kiitokset, hän on tehnyt Rokkalassa henkilökuntansa kanssa hyvää työtä, ja sitä lähdetään jatkamaan”, Pylväät kiittävät. ”Kauppa on hyvässä kunnossa mutta vähitellen varmasti meidän oma kädenjälki tulee näkymään myymälässä. Jatkossakin panostamme palveluun, tuoreuteen ja valikoimaan. Heviosasto on erityisesti lähellä sydäntä ja meiltä löytyvät uutuudet sekä hyvä fiilis”, listaavat Arja ja Petri. ”Verkkokauppa on ollut isossa roolissa ja näin tulee olemaan jatkossakin.”
Vastuullisuus kuuluu K-Supermarket Rokkalan kaupan arkeen. Kaupan valikoimista löytyy runsaasti luomua ja Tuottajalle kiitos -tuotteita, joiden myynnistä osa menee suoraan tuottajille. Ruokahävikin pitäminen kurissa ja kierrätys, muovipakkausten vähentäminen ja energiatehokkuuden lisääminen ja sellaisten valintojen tekeminen, jotka kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä, ovat jokapäiväistä toimintaa. ”Työllistämme nuoria, tuemme paikallisia tuottajia ja yrittäjiä. Haluamme myös tarjota henkilökunnallemme innostavan ja oikeudenmukaisen työympäristön, jonne on joka päivä mukava tulla töihin.”
K-Supermarket Rokkala on Arjan ja Petrin neljäs kauppapaikka. Kauppiasura alkoi vuonna 2002 Viitasaaren K-Market Väiskistä, mistä matka jatkui Mäntyharjulle K-Marketiin ja sieltä Mikkelin K-Supermarket Pikanttiin.
”Kotona Savisillassa kanssamme asuu vielä nuorin kolmesta lapsesta sekä saksanpaimenkoirat Enna ja Eros sekä Rasmus-kissa.” Kauppiasperheen vapaa-aikaan kuuluu kotoilu, mökkeily ja liikkuminen luonnossa koirien kanssa sekä golf. Petrin omiin harrastuksiin kuuluu jääkiekko ja Arjalla ratsastus.