Koko illan ja yön satoi lunta, joten tämä päivä alkaa lumitöillä. Sitä ennen sytytän tulet pirtin suureen leivinuuniin. Pakkasta on 15 astetta, joten autokin täytyy laittaa lämpiämään pari tuntia ennen lähtöä. Talvella elämä pyörii lämmittämisen ympärillä. Onneksi on iltavuoro.
Kotikylästäni on kirkolle ja kaupalle 20 kilometriä. Tasaista, leveää ja aina hyvin aurattua Nelostietä. Helsingissä asuessani työmatkani oli pari kilometriä, mutta se kesti 40 minuuttia, nyt puolet siitä riittää. Katselen lumisia puita, tuttuja taloja, taivasta. Tämä on yhteyteni luontoon.
Kassalla näen karvalakkeja. Nuorilla miehillä valkoista tai harmaata kettua. Vanhoilla miehillä punakettua hännän kera. Pipoja ja myssyjä kaikenlaisilla koristeilla, saamelaisia koipilakkeja ja tietenkin huppuja. Kaikilla on kaksiväriset erähousut. Jalassa on lämpökumisaappaita, vaelluskenkiä, nuhjuisiksi käveltyjä lenkkareita. Korkeakorkoisia nahkasaappaita ei ole kellään. Kassan catwalkilla esitellään myös muhkeita mustia toppatakkeja, pitkiä kelkkatakkeja, pilkkihaalareita ja oransseja tai keltaisia työvaatteita. Asusteena keikkuu puukkoja, ruuvimeisseleitä, kännyköitä ja korvat peittäviä kuulokkeita.
Luonto näkyy ostoksissa. Ostetaan 20 kilon auringonkukansiemensäkkejä, päiväysleipiä kauriille ja jäniksille, porkkanoita ja pakattua jyrsijäheinää ikkunan takana eläville ystäville. Koiranmakkaraa yhtä paljon kuin Gotleria. Ja tietenkään kissaihmistä ei voi tunnistaa päältäpäin.
Parkkipaikan reunoilla huoltoyhtiön pillarin kokoamat lumikasat alkavat näyttää jo vuorilta. Eroosio ei ole niitä pyöristänyt, vaan huiput ovat terävät kuin Sveitsin Alpeilla.
Ulkoilman makuun pääsee, kun vie lastauslaiturille tyhjiä rullakoita. Kylmyys saa toimimaan nopsasti – kumipintaiset työhanskat eivät paljoa lämmitä. Hallimaisessa ja lämmittämättömässä varastossa pahviprässi toimii jäykästi. Täällä pullonpalautussäkkien nippusiteet rapsahtavat helposti poikki. Työkaveri vinkkaa lämmittämään ne notkeiksi hanan alla.
Selän takana isoista ikkunoista hohkaa viileyttä ja vieressä olevasta ulko-ovesta vyöryy kylmiä maininkeja joka asiakkaan mukana.
Ensimmäiseltä tauolta palatessa huomaa, että valoisa päivä meni jo. Selän takana isoista ikkunoista hohkaa viileyttä ja vieressä olevasta ulko-ovesta vyöryy kylmiä maininkeja joka asiakkaan mukana. Onneksi jaloissa humisee lämpöpuhallin. Lämpö on ihanaa luksusta! Työn luonne muuttuu kuuden aikaan, kun suurin osa työkavereista lähtee kotiin. Yhdeksän jälkeen olemme työparin kanssa kahdestaan. Kukat viileään takavarastoon, päiväystuotteet pois, sitten postin kassa, salaattibaari, verhot, valot.
Joskus kotiin ajaessa näkyy kirkas kuutamo tai komeat revontulet. Silloin voisi pitkällä tasaisella suoralla sammuttaa valot ja matkata vain niiden loisteessa. Ajatella, että sata tai kaksisataa vuotta sitten on näyttänyt ja tuntunut poron vetämässä ahkiossa samalta.
Kirjoittaja on vuorovaikutuksen ammattilainen Sodankylästä.
Lue kolumni myös 12.1.2026 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.
