Nykyinen kauppias Marianne Mertsola lähettää terveisensä vähän haikein mielin: ”Olen todella iloinen, että Janne ja Anna tulevat jatkamaan K-Market Ruskon tarinaa. Uskon, että he viihtyvät hyvin täällä, koska meillä on kaunis kauppa ja ihan parhaat asiakkaat sekä henkilökunta. Nämä olivat myös ne syyt, miksi päätös kaupasta luopumisesta oli itselle vaikea. Mutta nyt on aika laittaa lapset ja oma hyvinvointi uran edelle ja jäädä tauolle kauppiashommista. Kiitos Keskolle, että sain aikoinaan aloittaa urani juuri tästä kaupasta. Ja kiitos myös muut yhteistyökumppanit ja kollegat menneistä vuosista, oli vauhdikas ja vaiherikas matka!”
Uudet kauppiaat odottavat innolla pääsevänsä luotsaamaan omaa kauppaa. ”K-Market Rusko on unelmakauppa aloittaa kauppiasura, kauppa on keskellä kylää ja siellä on loistava oman kylän kaupan henki. Olemme aina työskennelleet hyvän ruuan ja juoman parissa, joten on mahtavaa päästä tekemään kauppiaan työtä kaupassa, jossa on näin laaja valikoima ja mahdollisuuksia vaikka mihin!”, Janne ja Anna iloitsevat. ”Kauppias-Marianne on luonut henkilökuntansa kanssa K-Market Ruskoon erinomaisen, asiakaslähtöisen ja lämminhenkisen palvelukulttuurin, jota pääsemme jatkamaan. Pidetty ja osaava henkilökunta jää taloon ja on kullanarvoinen meille uusina kauppiaina.”
Jannella ja Annalla on pitkä ravintola-alan työkokemus ja se tulee näkymään sesongeissa ja valikoimissa. ”Haluamme kaupan pysyvän jokaiselle ostospaikkana ihan arjen ruokaostoissa kuten myös parempiin hetkiin talvikauden lohturuuista kesäsesongin grillilihoihin. Asiakkaiden toiveet kuunnellaan tarkasti ja niihin reagoidaan ketterästi”, he lupaavat. ”Monipuolinen valikoimamme tulee jatkossakin pitämään sisällään laajan valikoiman erilaisia ja kaikkien kukkarolle sopivia tuotteita.”
Kaupan vastuullisuusasioita Janne ja Anna ovat miettineet tarkkaan. ”Valikoimista löytyy aina lähellä tuotettuja tuotteita sesongin mukaan. Hyödynnämme ravintola-alan taustaamme satokauden tuotteissa, jotta asiakkaan valinta uudempiakin tuotteita kohtaan helpottuisi. Haluamme myös huolehtia, että valikoimista löytyy vastuullisia tuotteita kuten lähituotettua lihaa, sertifioitua kalaa ja laadukkaita kasvisvaihtoehtoja”, he listaavat. ”Ruskossa on toteutettu hyvää hävikin hallintaa ja siihen panostetaan myös tulevaisuudessa.”
Uudet kauppiaat kiittävät nykyistä kauppiasta Mariannea siitä, että hän on pitänyt henkilöstön viihtyvyydestä hyvän huolen ja työhyvinvoinnista huolehditaan vastakin. ”Ruskon kauppa on myös ollut suosittu paikka nuorille tutustua työelämään, he ovat edelleen tervetulleita!”
Janne ja Anna ovat tehneet tähänastisen työuransa ravintola-alalla. ”Olemme myös tavanneet alan töissä”, he tunnustavat. Janne urapolku on kulkenut eri kaupungeissa ravintoloiden johtamisesta ruoka-, viini- ja oluttapahtumien järjestämiseen. Annan asiakaspalvelu-ura on lähtenyt käyntiin jo lapsena suvun mansikkatilan torimyyjänä ja ravintola-alalla hän kokenut monenlaiset tilanteet ja toimenkuvat. Rusko on paikkakuntana Annalle tuttu, sillä hän on syntyjään lähiseudulta Tortinmäestä ja perhettäkin on pitkään asunut Ruskolla.
Korona-aika pisti miettimään uusia tulevaisuudensuunnitelmia. ”Kokeilin kaupan alaa vuokratyövoimana ja kotiuduin nopeasti kauppaan. Etenkin kauppiasvalmennuspaikkani Hirvensalon K-Supermarketin palvelutiskillä on ollut mahtavaa hienojen tuotteiden ja asiakkaiden ansiosta”, Janne kertoo. ”Haluan kiittää kauppiasvalmentajaani Juha Kallialaa ja hänen vaimoaan Johannaa sekä koko K-Supermarket Hirvensalon henkilökuntaa hyvästä tuesta kauppiasharjoittelussa. Työystäviltä saatujen tietojen lisäksi olen oppinut kaupan alasta paljon asiakkailta, joten iso kiitos kuuluu myös heille.”
Jannen ja Annan kotona odottelee kaksi kissaa. Vapaa-ajallaan he kokeilevat mielellään uusia reseptejä ja laittavat ruokaa ystävilleen. Musiikki ja keikat ovat myös lähellä heidän sydäntään.