– Tapahtumapäivänä kaupan pihassa on näytillä vanhoja traktoreita ja mopediharrastajia esittelemässä mopojaan. Kävijöiden kesken arvotaan palkintoja, Anu Jestoi kertoo kauppansa ohjelmasta Kyläkauppapäivänä.
Anu ja Eki ovat toimineet kauppiaina Muuruvedellä neljä vuotta. Kylä joutui olemaan runsaan vuoden ilman kauppaa, kun aiemmin kauppaa pitänyt yrittäjä menehtyi eikä jatkajaa meinannut löytyä.
– Omasin riittävästi kylähulluutta, jotta rohkenin lopulta tähän suureen muutokseen sairaanhoitajasta kyläkauppiaaksi, Jestoi kertoo.
Paikallisten lähituottajien tarjontaa sesongin mukaan
Muuruveden taajamassa on noin 500 asukasta ja kaupan vaikutusalueella runsaat tuhat. Kesäisin väkiluku kasvaa merkittävästi, kun kesäasukkaat tulevat mökeilleen. Pienen Traktorin Puoti sijaitsee aivan kyläkeskuksen ytimessä olevassa liikerakennuksessa.
– Meidän asiakkaitamme ovat kylän asukkaat, kesäasukkaat ja lähikylien vakituiset kävijät, joita vetää puoleensa palvelutiskimme tarjonta, meillä paistetut piirakat sekä kahvio, Jestoi kertoo.
Kaupan perusvalikoimaan kuuluu noin 2 000 tuotetta. Kesäisin valikoima hieman laajenee ja monipuolistuu vastaamaan kesäasukkaiden tarpeita ja toiveita.
– Juhannukseksi esimerkiksi on tulossa paikallisen lammasyrittäjän teettämää karitsamakkaraa, Jestoi mainitsee.
Myös muiden paikallisten lähituottajien tuotteita on tarjolla sesongin mukaan. Erityisen kysyttyjä ovat paikallisen Kettusen tilan tomaatit.
– Paikallisista tuotteista pitäisi varmaan kertoa asiakkaille enemmän, mutta kun ne ovat meille itsestään selvyyksiä, niin ei meinata muistaa, kauppias pahoittelee.
Kyläkauppa työllistää yrittäjäpariskunnan lisäksi muutaman työntekijän ympäri vuoden. Kesäksi palkataan lisäväkeä avuksi.
Kaupan kahvio kylän keskus
Kyläkaupan yhteydestä saa myös muita palveluja. Kaupalta löytyy Alkon noutopiste, Veikkauksen pelit ja käteisen nostomahdollisuus. Kesäisin vuokrataan polkupyöriä ja sup-lautoja. Paketteja voi tilata ja lähettää Pakettipisteen automaatista. Uusin palvelu on ateriapalvelu, jossa kaupalla tehdyt ja jäähdytetyt ruoka-annokset kuljetetaan asiakkaille. Lisäksi kaupalla on keskiviikkoisin keittolounas ja perjantai on pizzaperjantai.
Kaupan yhteydessä toimiva kahvio on kauppiaalle sydämen asia.
– Halusin, että kaupan kahviosta tulee kyläläisten kohtaamispaikka ja sellainen siitä on tullutkin. Aamuisin kahviossa kokoontuu muun muassa paikallinen, pääasiassa miehistä koostuva ”parlamentti”, jossa puidaan kaikki tärkeät asiat.
Iltaisin Jestoi tarjoaa kahvion tiloja muuhun toimintaan, kuten kansalaisopiston neulekahvilaksi.
Pienellä paikkakunnalla kauppakäynnin yhteydessä jutellaan kuulumiset ja selvitellään porukalla arjen pulmia.
– Yhdessä asiakkaiden kanssa ihmetellään milloin mitäkin digilaitetta tai herätellään mykistynyttä kännykkää, Jestoi kertoo.
Pienetkin muutokset kylän arjessa näkyvät ja tuntuvat myös kyläkaupassa. Yhteen hiileen puhaltamalla kauppa ja sen tarjoamat lähipalvelut saadaan pidettyä kylällä.
Tutustu K-kyläkauppa Pienen Traktorin Puotiin
Lue lisää Kyläkauppapäivästä tapahtumaa koordinoivan PTY:n verkkosivuilta