”On hienoa päästä hyppäämään jälleen kauppiaan puikkoihin ja jatkaa entistä paremman lähikaupan luomista”, iloitsevat Jesse ja Elina. Juuso on hoitanut K-Market Rauhankatua hyvin ja tuomme nyt oman kädenjälkemme kaupan työhön.
”Loistavan asiakaspalvelun lisäksi tulemme panostamaan entistä enemmän hedelmä-, vihannes- leipä- ja lihaosastoon. Asiakkaat käyttävät Rauhankatua pääasiallisena ostopaikkana ja haluamme vahvistaa tätä tekemällä kaupasta entistä ruokaisamman. Rauhankatu on tunnettu myös laajasta valikoimastaan ja tulemme myös jatkossa varmistamaan sen, että Rauhankadulta asiakkaat löytävät Kruunuhaan laajimman ja parhaimman ruokakaupan valikoiman.”
Jesse Lintumäki kertoo, että hän jatkaa suvun kauppiasperinteitä. Hänen suvullaan tulee 2023 täyteen 100 vuotta kauppiaina.
”Isoisäni aloitti kauppiaana Helsingin Malmilla vuonna 1923, joten ympyrä jälleen sulkeutuu, kun aloitan itse kauppiaana Helsingissä.”
Jesse on aloittanut kaupan työt 7-vuotiaana, kun hän auttoi vaaria hänen kaupassaan. Vaarin jäätyä eläkkeelle hän työskenteli isänsä kaupassa ja sittemmin viisi vuotta myös kauppiaana. Viimeiset kolme vuotta Jesse on työskennellyt isänsä kaupassa Vantaalla. Elinan taustat ovat asiakaspalvelutyöstä kaupan alalta ja ilmailun maailmasta. Elina on valmistunut vuosi sitten palvelumuotoilijaksi ja odottaa innolla pääsevänsä suunnittelemaan ja toteuttamaan uusia ideoista asiakkaita varten.
”Mahdollisesti tuleva viidennen polven kauppias kaksivuotias Elsa tulee myös kanssamme seikkailemaan kaupan hyllyjen väliin”, lupaavat Jesse ja Elina.