K-kauppiasliiton hallituksen puheenjohtajana jatkava Toni Pokela iloitsi omassa puheessaan muun muassa siitä, että kauppakohtaisen liikeidean ja minikauppamallin ansiosta myynti ja kannattavuus ovat nyt kestävällä pohjalla. Hän korosti myös K-kauppiaiden keskeistä roolia omassa yhteisössään: ”Paikallisuus ja kotimaisuus ovat meidän K-kauppiaiden dna:ssa. Olemme aidosti läsnä asiakkaidemme arjessa ja pystymme omilla teoillamme vaikuttamaan suomalaisten valintoihin. Tämä on suuri vastuu mutta samalla myös aivan loistava mahdollisuus.”
Pääjohtaja Mikko Helander summasi omassa puheenvuorossaan Keskon viime vuoden, jolloin yhtiö teki kaikkien aikojen parhaan tuloksensa. Tämän lisäksi hän painotti muun muassa sitä, että K-ryhmän on kannettava oma vastuunsa ilmastonmuutoksen torjumisessa.
Iltapäivän vapaamuotoinen osuus jatkui neljällä paneelikeskustelulla toimittaja Susanne Päivärinnan johdattelemana. KCM Pirkkalan Sami Sivonen, KR Holman Kimmo Tirkkonen sekä KSM Kasarmin Pasi ja Anne Saarinen kertoivat omien kauppojensa liikeideasta. Toisen paneelikeskustelun aiheena oli Perehdytys ja koulutus kaupan johtamisessa, ja ajatuksiaan olivat jakamassa KR Ruoholahden Jarmo Turunen, KSM Westerin Ari Ruissalo ja Intersport Suomenojan Mika Juvonen. Monikauppamallin arjen haasteista valottivat kahden K-Marketin kauppias Minna Hyyryläinen sekä viiden K-Marketin Reetta ja Henri Puromäki. Ohjelma päättyi KSM Seilorin Heimo Välisen haastatteluun, jossa konkarikauppias muisteli 40-vuotisen kauppiasuransa eri vaiheita.
Päivän aikana jaettiin myös valtiovallan huomionosoitukset, K-kauppiasliiton kunnia-, ansio- ja toimintamerkit sekä huomioitiin uudet diplomikauppiaat ja kasvattajakauppiaat.
Lisää viikonlopun ihmisistä ja tunnelmista voit lukea 18.4. ilmestyvästä Kauppias-lehdestä.
Kuvat: Mikko Käkelä ja Pekka Lähteenmäki.