Nykyinen kauppias Tuomas Peltola lähettää kiitoksensa asiakkaille, henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille.
Joakim tunnustaa, että jännittää lähteä uusiin haasteisiin. ”Uusi ketju, uusi paikka ja uudet ihmiset”, hän kertoo. ”Lähden avoimin mielin kehittämään kauppaa henkilökunnan kanssa. Olen odottanut uusia haasteita ja tässä niitä nyt tulee. Odotan innolla henkilökunnalta ja asiakkailta palautetta, jotta voimme yhdessä uudistaa kauppaa.”
”Haluan tehdä K-Supermarket Närpiöstä keskustan asiakaslähtöisimmän kaupan”, Joakim sanoo. ”Olen oppinut K-Marketissa kuinka pyöritetään oman kylän kauppaa, nyt teemme sitä vain isommin.”
”Jatkamme hyvällä asiakaspalvelulla kuten ennenkin. Käymme läpi jo entuudestaan hyviä valikoimia ja palvelutiskissä panostamme laatuun jatkossakin”, Joakim avaa suunnitelmiaan. ”Verkkokaupan palvelut säilyvät ja olen tehnyt K-Market Lappfjärdissä paljon eräkauppaa, jatkan sitä myös Närpiössä.”
Joakim myös lupaa ns. avajaiset, kun hän on asettunut Närpiöön kauppiaaksi: ”Tarjouksia tulee ilman muuta ja saa nähdä, mitä kaikkea sinne vielä keksii.”
”Olemme K-ryhmässä todella hyviä tekemään asioita vastuullisesti ja ryhmä tarjoaa myös siihen paljon apua. Teemme vastuullisuustyötä vielä näkyvämmäksi henkilökunnalle ja asiakkaille. Kannustamme hyviin tekoihin esimerkiksi sähkösäästössä, ruokahävikin vähentämisessä ja jätteiden lajittelussa”, uusi kauppias luettelee.
Joakim Ollila on kauppiassukua ja hän kertoo kasvaneensa kaupassa. Joakim on opiskellut kauppatieteitä Uumajassa ja työskennellyt samalla Wasalinella. ”Opiskelujen jälkeen aloitin kauppiaana K-Market Lappfjärdissä ja totesin, että tämä on se minun juttu. Jatkan sukuni 98 vuoden pituista kauppiasperinnettä ja jätän nyt taakseni K-Market Lappfjärdin, jonka otin haltuun vanhemmiltani.”
Joakim asuu Lapväärtissä avopuolisonsa Janican kanssa. ”Vapaa-ajalla olen alkanut pyöräilemään ja tykkään myös olla ihan kotosalla sarjojen ääressä. Pidämme myös paljon yhteyttä siskoni ja vanhempieni kanssa.”