Tutkimusten mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta kannattaa ajatusta viineistä ruokakaupassa ja yksi viidestä on selvästi sitä vastaan. Muutos ei ole tapahtunut Nato-kannatuksen vauhdilla, mutta pesee jo kauramaitojen kysynnän.
Kannan kansanterveydestä huolta, ja kaikki me haluamme alkoholipolitiikkaan hyvän ratkaisun. Ruokakaupan jakelu vähentää yksittäisen kuluttajan alkoholin saatavuutta kotona. Matkustajatuonnin keskiostos on tunnetusti valtava ja Alkon keskiostos on noin 30 euroa. Ruokakaupan keskiostos on pienempi kuin Alkossa, ja vain kymmenys siitä on alkoholituotteiden myyntiä.
Jokainen voi tehdä empiirisen tutkimuksen omien mielitekojensa kulutuksesta tilanteessa, jossa keittiön kaapissa on suuren keskiostoksen jäljiltä paljon herkkuja tai alkoholituotteita. Edellisen alkoholiuudistuksen jälkeen olutvalikoima kasvoi ja alkoholittomien oluiden kysyntä paisui.
Olen vakuuttunut siitä, että ruokakauppa on vastuullinen toimija viinien myynnissä. Alkoholituotteet myydään lähes poikkeuksetta ruokakaupan takimmaisesta nurkasta. Ruokakaupoissa ei ole koskaan sijoitettu heräteostokseksi alkoholituotteita kassalle eikä näin voisi säädösten puitteissa toivoni mukaan toimia jatkossakaan. Vastuullinen toimija ei asettaisi kassalle heräteostokseksi pieniä viinapullojakaan. Eihän?
Lisätietoja
Selkeä enemmistö suomalaisista haluaisi viinit ruokakauppoihin (pty.fi 13.7.2022)

Erkki Zaiedman
Kauppias
K-Supermarket Lasihytti, Espoo