Ennen vuotta 2021 diplomikauppias Minna Astikaisen yrittäjäuralle oli osunut yhteensä viisi yksittäistä henkilökunnan äitiyslomaa reilun kahdeksan vuoden aikana. Viime vuonna vauvalomalle lähtijöitä alkoi ilmoittautua yksi toisensa jälkeen ja lopulta tilanne oli se, että 30 työntekijästä neljä oli saanut vuoden aikana vauvan ja kolmella oli tiedossa laskettu aika vuoden 2022 puolella.
– Olemme kaupalla hämmästelleet, mitä vauvapöpöä meillä onkaan ilmassa, työtehtäviä jatkuvasti uudelleen järjestelemään päässyt kauppias mainitsee pilkettä silmässään. – Kaikesta on kuitenkin selvitty. Ei kauppiaan maailma tällaisiin asioihin kaadu, vaan asenne ratkaisee.
Kun vauvabuumi alkoi vaikuttaa kaupan arkeen, korona-aikaa oli eletty vajaa vuosi. – Oli onni, että verkkokaupan rutiinit olivat jo muodostuneet, kun ensimmäinen jäi äitiysvapaalle tammikuussa, Astikainen kertaa.
BUUMIN aloittajan kunnian sai kolmatta lastaan odottanut Parisa Ramezan, joka oli tullut kauppaan töihin vuotta aiemmin suoraan edelliseltä äitiyslomalta. Hän kertoi raskaudestaan, kun kauppias tarjosi uutta kokoaikaista työtä.
– Minna suhtautui tietoon tosi mukavasti, onnitteli vaan. Ja minä otin tietysti mielelläni kokoaikaisen paikan vastaan. Vaikka työ heviosastolla oli raskasta, niin pärjäsin hyvin, varsinkin, kun työkaverit auttoivat painavien laatikoiden kanssa. Annoin töissä kaikkeni, ja kotona olin sitten ihan naatti, mutta loppuun asti pystyin töitä tekemään, Ramezan kertoo.
SEURAAVAKSI ilouutisen perheenlisäyksestä toi Herkkutorin myyjä Kaisa Heikkinen. Kuusi vuotta talossa ollut Heikkinen ehti lopulta olla töissä tasan vuoden edellisen äitiyslomansa jälkeen ennen kuin siirtyi uudelle. Nyt perheessä on kaksi tyttöä: kolmevuotias Emma ja 9 kuukauden ikäinen Ilona.
– Tämä kerta oli maskin takia vaikeampi, sillä sen kanssa oli tosi vaikea hengittää. Muuten meni hyvin. Ryhdyin tekemään välivuoroa ja annoin muiden hoitaa kuormien purun sekä lihalaatikoiden nostelut. Tuuraajan kanssa ehdin olla kuukauden samaan aikaan kunnes jäin suunnitellusti vuosi- ja sen jälkeen äitiyslomalle, Heikkinen selvittää.
KAHDEN ensimmäisen vauvauutisen välimaastossa alkoi ilmetä, että maito- ja pakasteosastoista vastaavalla parikymppisellä Tia Hautamäellä on kovin usein huono olo.
– Pakkohan minunkin oli paljastaa, mistä oli kyse, sillä moni oli varmaan jo arvannut asian laidan, haastatteluhetkellä 8 kuukauden ikäisen Liljan äiti muistelee ja tunnustaa, että asian esiin tuominen jännitti melkoisesti.
– Vastahan Minna oli toipunut edellisestä vauvauutisesta! Hautamäki sanoo ollen jälkikäteen hieman huvittunutkin tilanteesta, sillä mitäpä muutakaan vastassa oli kuin lämpimät onnittelut.
Kun kortit olivat pöydällä, ne päästiin jakamaan mahdollisimman fiksusti. – Raskausviikolla 23 heitin läpsyt Mirvan kanssa ja siirryin verkkokaupan keräilyyn. Olisi ollut minulle liian raskasta huolehtia osastosta joulun kiireiden lähestyessä. Tosin ei kerääjänäkään järin kevyttä ollut. Kävelyä kertyi kiirepäivinä yhdeksän kilometriä, hiljaisempinakin kuusi. Pystyin kuitenkin jatkamaan työssä ja lopulta vain pari vuoroa jäi tekemättä ennen virallisen loman alkua.
Toisin sujui Kiia Kemellillä, joka joutui kesäkuussa supistusten ja selkäkipujen takia myyjän työstä sairauslomalle kuukausi ennen laskettua aikaa. – Kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin, vaikka tukalan kuuma kesä olikin, nelikuisen Joalinin äiti kertoo.
PERHEENLISÄYKSESTÄ kertominen jännitti turhaan myös Kemelliä. – Olinhan ollut täällä vasta vajaan vuoden, ja sitten minusta tuli vuoden aikana neljäs vauvalomalle lähtijä, hän perustelee.
Äitien haastattelua seuraa mielenkiinnolla tammikuista h-hetkeä odottava Jenina Peltola. Menossa on 32. raskausviikko, mutta supistusten takia seitsemän viimeistä viikkoa on kulunut sairauslomalla hissutellen.
– Vielä viikolla 20 kuvittelin, että tämä on piece of cake. Laatikoiden nostelu kävi kuitenkin raskaaksi, joten päätin hakeutua osastovastaavan työstä muihin hommiin ja iltavuoroon, jossa ei tarvitse purkaa kuormia. Nyt ollaan sitten tässä tilanteessa, Peltola toteaa ja silittää kauniisti pyöristynyttä masuaan.
Kun työt joutuu lopettamaan yllättäen, sijaisen perehdytys jää kesken, jos se on ehtinyt alkaakaan. Henkilökuntansa vauvoista aidosti iloitseva kauppias Astikainenkin tunnustaa, että tekemistä on riittänyt, vaikka paperihommat hoituvat helposti palkanlaskennan kautta, kunhan muistaa pyytää odottajilta lomakkeet.
– Rekrytointia on sen sijaan saanut tehdä kyllästymiseen saakka, ja sen päälle tulevat aina myös perehdytykset, joihin korona-aikakin – eli poissaolot pienistäkin flunssaoireista – on myös joskus vaikuttanut niin, että uudet on joutunut laittamaan tositoimiin jo kesken perehdytyksen. Mutta tämäkin puoli kuuluu kauppiaan ammattiin ja hyvällä mielellä olen tosiaan pysynyt.
ÄITIYSVAPAILTA palaavia odotetaan tietysti kovasti takaisin töihin. – Mutta toki heidän pitää nauttia vauva-ajasta rauhassa ja juuri niin pitkään, kun itselle sopii. Sekin on mahdollista, että palaa ensin osa-aikaiseksi ja siirtyy vasta sitten kokoaikaiseksi, kun on valmis viemään vauvan niin pitkäksi ajaksi hoitoon, itsekin neljä lasta kasvattanut Astikainen miettii.
Asteittaisen paluun mahdollisuutta hyödyntää jo Parisa Ramezan, joka on tehnyt lokakuusta lähtien kahdesta kolmeen vuoroa viikossa ja aikoo palata kokoaikaiseksi tammikuussa. Lapsista – Leon (8 v), Dion (3 v) ja Nikita (10 kk) – on huolehtinut yrittäjänä toimiva puoliso.
– Tämä toimii tosi kivasti. Olen saanut sekä vaihtelua kotiarkeen että päässyt palauttelemaan työasioita pikku hiljaa mieleen. Ja onhan vuodessa paljon muuttunutkin, Ramezan pohtii.
Myös Kaisa Heikkinen on jo sopinut töihin paluusta. – Elokuu on sopiva aika, silloin päiväkotien kesälomat on pidetty. Toivottavasti hoitopaikka järjestyy, vaikka kaikki tuntuvat olevan täynnä.
Elokuu on Tia Hautamäelläkin mielessä, mutta tarkemmat suunnitelmat on vielä tekemättä. – Onneksi mies tekee päivätyötä ja pystymme sumplimaan vuorot, jos en aloitakaan osastovastaavana vaan teen ensin vuorotyötä. Työkavereita on kyllä jo ikävä.

KORONA-AJAN äideille on ollut iso merkitys sillä, että vertaistukea on löytynyt samasta työyhteisöstä, kun kerhot ja muskarit ovat olleet tauolla. – Neuvoa on voinut kysyä ja ohjeita on saanut. Vauvatarvikkeitakin on jo kertynyt, ensimmäistä lastaan odottava Jenina Peltola kiittelee.
– Me lähekkäin asuvat olemme tapailleetkin, Kaisa Heikkinen vahvistaa. – Tämä aika on lähentänyt meitä. Tuskin muuten tulisi oltua vapaalla ihan näin paljon työkaverien kanssa, Tia Hautamäki nauraa.
Vauvabuumi vaikuttaa eittämättä myös kaupan muuhun henkilökuntaan ja välillisesti jopa asiakkaisiin. Kauppias Minna Astikaisella on näistä asioista pelkästään mieluisaa kerrottavaa.
– Henkilöstötutkimuksen tulokset työtyytyväisyydestä olivat suorastaan ihanaa luettavaa. Olimme lähes kaikissa osa-alueissa ketjun keskitasoa parempia. Samoin asiakastyytyväisyydessä oli mahtavaa huomata, miten paljon arvosanat olivat nousseet kohdissa ”myyjät näyttävät viihtyvän työssään” ja ”myyjien ystävällisyys ja palvelualttius”. Näistä samoista asioista tuli todella paljon kiitoksia myös vapaissa kommenteissa.
VAUVAPERHEESTÄ käsin on ollut helpompi hahmottaa kaupan tarjontaa kaikkein pienimmille asiakkaille.
– Enhän minä ennen ymmärtänyt, miksi lastentarvikkeiden hyllyssä oli niin monenmoista. Nyt tiedän, mitä siellä on ja miksi, vaikka olen itse päässyt vauhtiin vain vaippojen ostossa ja soseet tulevat kuvaan vasta kuukauden päästä, 21-vuotias Kiia Kemell toteaa.
Myös 22-vuotias Tia Hautamäki tekee tunnustuksen. – Pakko myöntää, että pidin kiljuvia kakaroita aiemmin aika ärsyttävinä. Nyt kun olen itse äiti, tiedän, että jokainen vanhempi tekee näissä tilanteissa kaikkensa. Tunnen suurta sympatiaa.
OLISIKO nyt aika paljastaa sekin, onko vauvabuumi todellakin sattumaa vai onko ilmassa vauvapölyä?
– Kyllä se on ihan puhdas yhteensattuma, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä ja yhteen ääneen.
Aiheeseen liittyvä jännitys ei kuitenkaan ole ohi. – Jatkuuko buumi, tuleeko kuudennelle ja seitsemännellekin tyttö kuten kaikille muille, kauppias Minna Astikainen nauraa.
Ennen kuin tämä juttu ehtii haastattelujen jälkeen valmistua, kauppiaalta tulee sähköpostia. ”Minusta tulee mieheni kanssa isovanhemmat. Vauvabuumi ulottuu jo perheeseemmekin.”
Lue koko juttu 13.1.2022 ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.