”Minulla oli pöydällä muitakin vaihtoehtoja, kun Mikkelin pääposti loppuvuodesta 2020 suljettiin ja toiminta siirtyi K-Supermarket Pikanttiin. Silloisen Pikantin kauppiaan kanssa juteltuani tuumasin kuitenkin, että käyn katsomassa, minkälainen kuvio yrittäjävetoisessa asiamiespostissa on. Toiminta oli pienistä eroista huolimatta hyvin samantyyppistä kuin aiemmassa työssäni. Tärppäsi, ja sain jatkaa tuttuja Posti-hommia K-Supermarketissa.
Työskentelen vakiovuorossa maanantaista perjantaihin, pääsääntöisesti Posti-pisteellä. Se vapauttaa muulle henkilökunnalle aikaa keskittyä omiin töihinsä ja osastoihinsa. Alussa meillä oli vain yksi kassapiste ja asiakkailta kuului Posti-asioinnista hieman kritiikkiäkin. Tänä päivänä palaute on jo hyvin positiivista. Saimme remontin yhteydessä toisen kassapisteen ja tuplasimme pakettitilan. Viime talvena jouluruuhka hoitui hyvin eikä pahoja jonoja syntynyt.
Postiala on minun aikanani muuttunut paljon. Manuaaliset pakettikortit ovat hävinneet eikä mustekynää paljon tarvita, kun lähetykset ovat nyt alusta loppuun sähköisessä seurannassa. Kirjeliikenne on tippunut samalla kun verkkokauppa on mullistanut pakettiliikenteen. Pakettiautomaatit ja ennakkoon maksetut lähetykset ovat myös muuttaneet työtä. Loppuvuoden rumba alkaa nykyisin jo lokakuussa, ja esimerkiksi Black Friday näkyy todella vahvasti. Pahimpina ruuhka-aikoina joutuu suunnittelemaan omaa toimintaa tarkemmin ja on pyrittävä siihen, että saa hyllytettyä kaikki saapuvat paketit vielä saman päivän aikana.
Kun on työskennellyt Postin parissa yli 36 vuoden ajan, asiakkaat ja heidän yksilölliset postikäytäntönsä alkavat olla jo tuttuja. Asiakaspalvelussa tärkeintä on olla oma itsensä ja kuunnella tarkasti asiakkaan tarpeita. Jos kassalla ei ole kiirettä, pyrin myös aina juttelemaan asiakkaan kanssa niitä näitä – moni tykkää tällaisesta arkisesta rupattelusta. Olen saanut yllättävän paljon henkilökohtaista positiivista palautetta siitä, että siirryin jatkamaan Posti- hommia tänne kaupan puolelle. Positiiviset palautteet ovat muutenkin työssä parasta. Ainahan se tuntuu hyvältä, kun voi ratkaista asiakkaan ongelman.
Kauppamme on keskeisellä paikalla Mikkelin keskustassa, tänne on helppo tulla ja valikoima on niin hyvä, että asiakas saa täältä kaiken tarvittavan. Myös asiamiespostilla on tässä oma merkityksensä: moni pistäytyy ruokaostosten jälkeen noutamaan pakettia. Minut otettiin työporukkaan aikoinaan aivan upeasti vastaan. Porukkamme kauppiaista lähtien on aivan huippuluokkaa, ja työkaverien kanssa pystyy puhumaan asiasta kuin asiasta. En voisi kuvitellakaan parempaa työyhteisöä.”
SIMO PESONEN (60) / kokemusta postialalta yhtäjaksoiset 36,5 vuotta / Mikkelin pääpostin sulkeuduttua siirtyi K-Supermarket Pikanttiin, jonka kauppiaina nykyisin Mikko Räisänen ja Hanna Konttinen / harrastuksina metsänhoito ja lentopallo, jonka parissa pelaajana ja juniorivalmentajana yli 10 vuoden kokemus
Kenestä K-ryhmäläisestä sinä haluaisit lukea? Vinkkaa meille!
Lue koko juttu 25.8.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.