Mitä vuodesta 2022 jäi erityisesti mieleen, vapaa-ajankaupasta Keskossa vastaava johtaja Sami Kiiski?
– Venäjän hyökkäyssota näkyi myös meidän alallamme. Talvisesonkia leimasi tavarapula, kuten myös kevään pyöräkauppaa. Kesään asti kauppa sujui varsinkin Intersportissa kokonaisuutena hyvissä merkeissä. Alkusyksyllä kysyntä alkoi kuitenkin hiipua, mikä näkyi ensimmäisenä verkkokaupoissa. Leimallista oli ulkoilubuumin laantuminen, ja siihen vaikutti myös säätila, jonka takia kevään ja kesän sesongit jäivät käytännössä toteutumatta ja kuorivaatteet myymättä.
– Samaan aikaan tuotantoketjut alkoivat koronan jäljiltä palautua. Heikentynyt loppuvuoden myynti ja tavaravirran normalisoituminen jälkitoimituksineen johtivat varasto-ongelmiin koko markkinassa.
– Muoti- ja urheilukauppa ry:n tilastot näyttävät urheilukaupan koko toimialan myynnin laskeneen noin kahdeksan prosenttia. Kun tähän lisätään ulkomailta tuleva verkkokauppa ja brändien suoramyynti, myynnin lasku syvenee.
Kaupallisia onnistumisia?
– Otimme K-ryhmässä osuutta Suomen urheilukaupan markkinassa. Etenkin Intersport vahvisti markkinajohtajan asemaansa, vaikka ketjun myynti olikin pienellä miinuksella. Strategian toteutus yhdessä kauppiaiden kanssa onnistui hyvin.
”Otimme K-ryhmässä osuutta Suomen urheilukaupan markkinassa.”– Keskon vapaa-ajankaupan johtaja Sami Kiiski
– Kehitimme monikanavaista asiakaskokemusta ja keskityimme painopisteeksi valittuihin kategorialajeihin. Sähköpyörien myynninkehitys jatkui vahvana, vaikka toimitusvaikeuksiakin kohdattiin. Myös juoksukenkien tuoteryhmän myynti kehittyi merkittävästi.
Tulevaisuuden näkymät?
– Vuosi 2023 on alkanut markkinan laskulla eikä kasvua ole odotettavissa lähiaikoina. Kysynnässä näkyy sekä pudotus korona-ajan huippuvolyymeista että kuluttajien yleinen epävarmuus taloudesta. Muoti- ja urheilukauppa ry:n ennusteiden mukaan vapaa-ajanmarkkina supistuu tänä vuonna noin prosentin verran. Ihmiset asioivat jälleen mielellään kivijalkakaupassa. Ylivarastotilanne myös jatkuu läpi vuoden osassa kategorioista, mikä tekee markkinasta hintakilpailuvetoisen.
– Jotta menestyksemme urheilukaupan markkinassa jatkuu, se edellyttää meiltä yhdessä tekemistä. Intersportissa se tarkoittaa sesonkeihin valmistautumista, vahvoja ketjuvalikoimia ja hyvää markkinointia. Palvelukykyä ja asiakaspalautteita pitää seurata ja tuloksiin reagoida.
Keskon vapaa-ajankauppa siirtyy kesäkuussa rakentamisen ja talotekniikan toimialalta osaksi autokauppaa, jonka toimialajohtajaksi Sami Kiiski on nimitetty. – Autokauppa on urheilukaupalle hyvä koti. Molemmat alat painottuvat kuluttajakauppaan ja toimivat Suomessa, vaikka bisnes on brändien kautta kansainvälistä, Kiiski kuvailee. Urheilukaupasta vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Antti Tapionlinna 1.8. alkaen.
Lue koko juttu 26.5.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.