”Olen töissä joskus vähän kuin ravihevonen laput silmillä, ja silloin kaikenlaista tapahtuu. Kerran tuli näppäiltyä tilaukseen hieman omia numeroita, ja siinä sitten kauppiaan (Tomi Utti) kanssa ihmeteltiin, mitä tekisimme 1 500 pizzalla. Syntyi idea lähteä markkinoimaan myyntierää humoristisella somevideolla ja minun kasvoillani. Nykyisin nämä näppäilyvirheestä alkaneet ’Moka-Tommin erätarjoukset’ herättävät huomiota somessamme, ja asiakkaatkin jo tunnistavat minut videoista.
Kiinnostus alaa kohtaan heräsi tet-harjoittelussa, kun jo hyllyttäminen osoittautui mukavaksi puuhaksi. Merkonomiksi opiskeltuani tulin työharjoittelun kautta töihin Tompalle K-Supermarket Jakomäkeen. Kun kauppias siirtyi Kontumarketiin, lähdin mukaan. Aloitin kassalta ja nykyisin vastaan pakatusta lihasta ja kalasta sekä lisäksi juomaosastosta yhdessä myymäläpäällikkömme Kiian kanssa. Kaupallamme korostuu hyvä valikoima. Asiakaskunta on laaja monine etnisine taustoineen. Se on meille rikkaus ja haastaa ajattelemaan eri tavalla kaupan valikoimaa. Olemme lisänneet valikoimaan jatkuvasti esimerkiksi aasialaisen keittiön tuotteita.
Osastovastaavan työhön kuuluu paljon suunnittelua sesonkien ja kampanjoiden osalta. Olen oppinut paljon Kiialta, jolla tietoa riittää. Kaikkea ei kuitenkaan pysty kirjallisesti tai kädestä pitäen oppimaan – jotkut asiat pitää vain itse havainnoida. Työssä parasta onkin se, miten paljon pääsen haastamaan itseäni.
Olen löytänyt kaupalta kavereita vapaa-ajallekin, olemme esimerkiksi käyneet katsomassa yhdessä urheilua. Ryhmähenki on vahva, ja meitä yhdistää asiakaspalveluhenkisyys – siinä olemme menneet datankin perusteella hyvin eteenpäin. Kauppias Tomi puolestaan on paras pomo jonka voin kuvitella. Hän on jaksanut uskoa minuun ja kuitenkin hän osaa myös pitää työn mielenkiintoisena heittämällä jatkuvasti erilaisia kysymyksiä ja haasteita.
Hyvää yhteistyötä yli osastorajojen tarvitaan myös eräkaupassa: tuhannen hodarinakin erä tarkoittaa, että kurkkusalaattia ja sämpylöitäkin menee. Somen merkitys on iso, ja väitän, että ilman sitä erien myynti laskisi yli puolella. Ja onhan ’Moka-Tommin’ erissä sekin puoli, että pystymme niiden avulla tarjoamaan asiakkaillemme edullista ruokaa haastavina taloudellisina aikoina.”
Tommi Kosonen (25)
Lue koko juttu 21.8.2025 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.