LOKAKUUN VIIMEINEN PERJANTAI on Espoossa pilvinen, mutta K-Supermarket Tapiolassa ilmeet ovat yhtä aurinkoa. Käynnissä on paitsi kaupan syntymäpäivä, myös kaupan oma Rôtisseurs-kilpipäivä. Asiakaskuntaa hemmotellaan huippuluokan maistiaisilla: tarjolla on kaupan omien ja vierailevien Rôtisseurs-kokkien johdolla niin kauden riistaherkkuja kuin dry aged -kaappien erikoisimpia antimia kuten hamachi-kalaa.
K-Supermarket Tapiola on yksi vain muutamasta Rôtisseurs-laatukilven saaneesta ruokakaupasta Suomessa. Kansainvälisen, noin 80 maassa toimivan gastronomisen Rôtisseurs-järjestön lähtökohtana on yhdistää alan harrastajat ja ammattilaiset. Ruokakaupoille myönnettävät kilvet kertovat osaltaan suomalaisten ruokakauppojen tasosta, vastaavia kilpiä ei ole myönnetty ruokakaupoille järjestön muissa toimintamaissa.
Tapiolassa palvelutiskistä vastaavan Seppo Kauhasen mielestä kaupan asiakkaiden poikkeuksellinen laatutietoisuus on ollut avainasemassa siinä, että K-Supermarket Tapiola on pystynyt askel askeleelta nostamaan tasoaan yhdeksi suomalaisen ruokakaupan laatujohtajista.
– Suurin sparraaja tässä työssä ovat asiakkaat. Koskaan ei voi olla tyytyväinen, tai silloin kehitys päättyy, vajaan kolmen vuoden ajan Tapiolassa lihamestarin virkaa toimittanut Kauhanen toteaa.
K-Supermarket Tapiola, Espoo
Myymäläpäällikkö Hanna-Maria Jansson on työskennellyt kaupassa miltei sen avauksesta lähtien. Hän on vuosien varrella huomannut asiakkaiden oppineen arvostamaan kaupan osaamista ja valikoimaa. Myös kilpailuasetelma käytävän toisella puolella sijaitsevan Food Market Herkun kanssa on pitänyt varpaillaan. Herkku-brändi on vuosikymmenten perintöä, kun taas K-Supermarket Tapiolan maine on rakennettu tyhjästä kauppias Sami Taivassalon ja henkilökunnan toimesta.
– Kilpailija auttaa pitämään meidät valppaana. Jos toimisimme täällä yksin, mihin asiakas meitä vertaisi? Jansson pohtii ja muistuttaa, että työtä tehdään aina kuitenkin asiakkaita varten.
MITÄ KORKEA LAATU sitten Tapiolassa merkitsee? Seppo Kauhasen mielestä herkkutorilla ennen kaikkea poikkeuksellisen laajaa valikoimaa.
– Valikoimasta löytyvät niin halvemmat perusraaka-aineet ja edullisemmat ruhon osat kuin myös toisessa äärilaidassa ruokahifisteilijöiden viimeisin hitti eli suomalainen suklaahieho, kertoo Kauhanen, Rôtisseurs-ammattilaisjäsen itsekin. Myös erikoisemmat toiveet täytetään, oli kyse sitten karhusta tai monien aasialaistaustaisten asiakkaiden suosimasta pork bellystä.
Haluamme tarjota puitteet ja raaka-aineet viedä suomalaista ruokakulttuuria eteenpäin.– lihamestari Seppo Kauhanen, K-Supermarket Tapiola
– Jos koronasta pitää löytää jotain positiivista, niin kuluttajat alkoivat selvästi enemmän tehdä itse ruokaa kotona. Valmistusvinkkejä kysellään aiempaa enemmän, ja meillä on tiskillä hyvä tiimi, joka haluaa jakaa osaamistaan, Kauhanen sanoo.
Valikoiman laajuuteen on kaupassa panostettu siinä määrin, että kun asiakas kyselee jotakin tuotetta, se löytyy lähes aina jo valmiiksi kaupan hyllyltä. Myymäläpäällikkö Jansson nostaa myös esiin pari harvemmin kuultua laatukriteeriä.
– Laatu näkyy laajan valikoiman lisäksi jokaisella osastolla esimerkiksi päiväyksissä ja siisteydessä. Moni ei myöskään tule ajatelleeksi kassan merkitystä laatumielikuvassa. Kun asiakas on ostamassa itselleen tärkeitä raaka-aineita, hyvä kassa huolehtii tuotteista loppuun asti ja osoittaa siten asiakkaille arvostusta tuotteita kohtaan.
Rôtisseurs-kilven rinnalla kauppa on saanut muutakin tunnustusta, tuoreimpana Juustoseuran myöntämän suosituskilven kaupan kattavalle juusto-osastolle. Sen kehityksestä vastaa rautaisella otteellaan Oili Raitio.
– Nämä ovat hienoja tunnustuksia meidän upeille ammattilaisille, myymäläpäällikkö Jansson toteaa. – Emmekä me levähdä kilven saamisen jälkeen, vaan laatutaso myös pysyy.
MAAILMAN MONET KRIISIT ovat vaikuttaneet tänä vuonna useimpien ostokäyttäytymiseen myös K-Supermarket Tapiolassa. Jansson ja Kauhanen toteavat, että kaikki asiakkaat miettivät nyt tarkasti, mistä voisi säästää. Edullisempien vaihtoehtojen ja tarjousten rooli kasvaa.
– Moni asiakas on keskittänyt laatua enemmän viikonloppuihin. Lohenkin kaltaiset tuotteet myyvät kyllä edelleen hyvin, mutta yksittäisissä tuotteissa saatetaan siirtyä edullisempaan, Jansson sanoo.
Yksi ongelma ovat voimakkaasti jopa päiväkohtaisesti heilahtelevat hinnat. Markkinatilanne on juuri nyt niin monimutkainen, että hintojen heilahtelua on vaikea selittää asiakkaille ymmärrettävästi, myymäläpäällikkö huomauttaa.
Vaikka Tapiolassa valikoimissa on paljon kansainvälisiä erikoisuuksia, on kotimaisuuden ja vastuullisuuden merkitys uudessakin tilanteessa iso niin kaupalle kuin sen asiakkaille. Hanna-Maria Janssonin mielestä koko ruokaketjun pitäisi panostaa yhdessä vielä enemmän tuotteiden kotimaisuudesta viestimiseen.
– Kuluttajat pitäisi saada tietoisemmiksi siitä, mitä kotimaisuus tarkoittaa. Ostopäätös helpottuu, kun merkinnät ovat kohdillaan, mutta meillä kaupoissa ei mahdu hyllynreunoihin loputtomasti lisämerkintöjä, Jansson toteaa ja heittää palloa myös teollisuuden suuntaan.
KORKEA LAATU on K-ryhmän perinteinen kilpailuetu ja olennainen tekijä myös ajankohtaisessa Herkkukauppa & Halpa kauppa -ajattelussa. Janssonin mielestä K-ryhmän toimintamalli itsenäisine kauppiasyrittäjineen mahdollistaa kansainvälisestikin korkealaatuiset ja erottuvat ruokakaupat. Yrittäjähenkeä ja korkeaa ammattitaitoa eivät kilpailijat pysty kopioimaan.
– Rôtisseurs-kilvet ja muut laatutunnustukset kertovat suomalaisten kauppojen tasosta ja K-kauppiasyrittäjien, kuten meillä Samin, sydämen palosta ruokaa ja asiakkaiden palvelemista kohtaan, Seppo Kauhanen sanoo.
Rôtisseurs-kilpi on Kauhasen mukaan herättänyt kiinnostusta koko henkilökunnassa. Kauhanen ja kauppias Taivassalo mukaan lukien K-Supermarket Tapiolasta löytyy yhteensä neljä Rôtisseurs-järjestön ammattilaisjäsentä.
– Kilpi on meillä vielä sisäänajovaiheessa, minkä jälkeen se muodostuu osaksi rutiineja ja asettaa toiminnalle uudenlaisia laatumittareita.
Seppo Kauhasen mielestä ruokakauppa on ruoka-alan ammattilaisen näkökulmasta ”mielettömän mielenkiintoinen” työpaikka. Kun Rôtisseurs-kääty on päällä, silloin tehdään priimaa, mutta toiminnan taso pidetään korkealla viikon kaikkina päivinä.
– Kun asiakas tulee tiskille jonkinlaisen vision kanssa ja pystyt ohjaamaan ja sparraamaan häntä eteenpäin, se on mielettömän palkitsevaa. Haluamme tarjota puitteet ja raaka-aineet viedä suomalaista ruokakulttuuria eteenpäin, Kauhanen sanoo yli 30 vuoden ruokakaupan kokemuksellaan.
Osaamisesta pääsevät hyötymään myös kollegat, myymäläpäällikkö Jansson muistuttaa ja heittää Kauhaselle kiitokset viimeisimmästä. – Se karitsan kylkirulla oli mielettömän hyvää ja muistin ohjeen kotiin asti!
MYÖS JOULUNA laatu ja palvelu ovat arvossaan. Seppo Kauhanen tietää vankkojen perinteiden pitävän jouluisin pintansa, vaikka jokainen sukupolvi tuokin perinteeseen mukaan omat mausteensa. Kinkkujen koko on hiukan pienentynyt mutta kinkkulaatuihin on tullut vaihtelevuutta. Tänä vuonna odotukset ovat korkealla mangalitzaa eli villasikaa kohtaan.
Haasteita jouluun tuo ennakoinnin ja ostohintojen lisäksi tavaroiden saatavuus. Joitakin Tapiolassa aiemmin kysyttyjä erikoistuotteita ei tällä hetkellä tuoteta maailmalla ollenkaan.
Myymäläpäällikkö Hanna-Maria Jansson uskoo ammattitaidon korostuvan epävarmoissa oloissa.
– Jouluun liittyvä tilaaminen on joka vuosi aikamoista kristallipalloon katsomista, ja meillä lisähaasteen tuo alueen jatkuva kehittyminen. Onneksi meiltä löytyy täältä tosi ammattitaitoisia tyyppejä. Meillä kaikilla on yhteinen visio, ja sitä toteuttavat osaavat ihmiset.
Minkälaiset kriteerit ruokakaupan pitää täyttää voidakseen saada Chaîne de Rôtisseurs -kilven, Helsingin Voutikunnan vouti Vesa Loponen?
– Kilpiyrityksen tulee täyttää samoja laatuvaatimuksia kuin ravintoloidenkin. Tuotevalikoiman tulee olla kattava ja kaupan yleisilmeeltään siisti, puhuttiin sitten henkilöstön pukeutumisesta, selkeistä hintatiedoista, tuotteiden asettelusta tai kokonaistilankäytöstä. Kaupan palvelun tulee olla kaikilla osastoilla ystävällistä, sujuvaa, asiantuntevaa ja laadukasta. Ennen kilven myöntämistä nämä seikat arvioidaan useamman vierailun yhteydessä.
Rôtisseurs-järjestö yhdistetään usein enemmän ravintoloihin. Onko ruokakauppojen hyväksyminen Rôtisseurs-kilpiyrityksiksi uusi ilmiö?
– Trendi on hiukan lisääntynyt ja johtunee ruokakaupan halusta vastata ruokaharrastajien vaatimukseen ja vaikuttaa osaltaan ruokakulttuurin kehittämiseen esimerkiksi tarjoamalla monipuolista valikoimaa ja hyviä raaka-aineita, tuomalla uusia tuulia näkyviksi kuluttajille tai tarjoamalla ravintolapalveluita kaupan sisällä.
Suomalaisia ruokakauppoja on palkittu viime vuosina merkittävillä kansainvälisilläkin tunnustuksilla. Miten ruokakauppojemme korkea laatu näkyy Rôtisseurs-järjestön toiminnassa?
– Rôtisseurs-järjestö toimii noin 80 maassa, mutta vastaavia kilpimyymälöitä löytyy vain Suomesta. Suomalaisessa ruokakaupassa näkyvää on ollut monipuolisuuden ja valikoimamäärien huima kasvu sekä ravintolapalveluiden tuominen kauppaan ja vieläpä korkeatasoisesti. Asiakaspalvelun laatuun tiskeillä on panostettu: ammattilaiset ohjaavat ja antavat vinkkejä halukkaille ja kauppa järjestää paljon tapahtumia ja tavarantoimittajien esittelyitä. Kun tulet tällaiseen kauppaan, voit olla varma, että kauppa toimii ruokakulttuuria kehittävästi ja on myös vastaanottavainen ideoille ja toiveille.
K-kaupoista Rôtisseurs-myymäläkilpi löytyy tällä hetkellä K-Supermarket Tapiolalta (Espoo), K-Supermarket Hertalta (Helsinki) ja K-Citymarket Pirkkalalta. Lähde: Rotisseurs.fi
Lue koko juttu 25.11.2022 ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.