Levimarketin vuodesta 2010 järjestämä kesäkauden avaava tapahtuma on kaupan kiitos paikallisille asiakkaille siitä, että he jaksavat koko pitkän talvisesongin ajan käydä ahkerasti ostoksilla huolimatta usein hyvin ruuhkaisista käytävistä ja ahtaasta parkkipaikasta.
– Kauppamme mukautuu talveksi matkailijoiden tarpeisiin, mutta paikalliset asiakkaat ja yritykset ovat meille kuitenkin ne kaikkein tärkeimmät kohderyhmät ja haluamme pitää heistä oikein hyvää huolta, myymäläpäällikön tittelillä kauppaa kauppiasperheen ja kauppias Satu Rajalan rinnalla ohjastava Riikka Syväjärvi kertoo.
Tapahtuman järjestelyt aloitetaan keväällä heti turistikauden kiireiden hellitettyä. Tarjoustuotteita löydettiin tänäkin vuonna Pohjois-Suomen K-Supermarketien ja K-Citymarketien yhteisestä alkukesän tapahtumasta, jossa tavarantoimittajat ovat runsain joukoin mukana.
– Sää suosi, paljon oli porukkaa ja kaikki hyvällä mielellä. Kyläläiset osaavat jo odottaa tätä tapahtumaa, kaupan luottopelaajiin kuuluva monet osastot tunteva nykyinen teollisten ja makeisten vastaava Marjo Myllyaho kertoo.
– Juoksin joka paikan höylänä ympäri pihaa. Askelmittaria en muistanut laittaa päälle, mutta paljon niitä kertyi.
Riikka kuvailee työpäivän olleen kesän kiireisin ja samalla antoisin. – Parasta oli päästä kiivaan matkailutalven jälkeen tapaamaan tuttuja asiakkaita kaikessa rauhassa.
Sesonkien tahdissa
Levin vuosi rytmittyy selkeästi matkailusesonkien mukaan. – Meidän kaupan vuosi alkaa toukokuusta. Se on vuoden hiljaisinta aikaa, jolloin siivoamme ja inventoimme koko kaupan kunnes ydinporukka pääsee ansaituille lomilleen ja minä keskityn tulevan talven suunnitteluun, Riikka kertoo.
Kesäkuukaudet ovat vilkastumaan päin, mutta sesongiksi ne eivät ole Riikan mukaan vielä kasvaneet. – Koronakesä oli vilkas, nyt niistä luvuista ollaan kaukana. On meillä toki omia kesäjuttuja kuten poikkeuksellisen laaja kalastusvalikoima, ja myymme paljon slushia, pehmytjätskiä, leluja ja retkeilytavaroita. Itikoiden torjunta on tärkeä segmentti kesä-heinäkuussa.
Kaupan moniosaajiin kuuluva hevivastaava Sanni Korva kertoo tilavansa toukokuussa perjantaikuormaan 500 kiloa tavaraa, kun hiihtolomaviikolla vastaava tilausmäärä on 5 000 kiloa.
– Piakkoin Maailmancupin lähestyessä voimme ottaa taas kiilat pois ja laskea pöytälevyt alemmas, jotta saamme koko päivän myynnin kerralla esiin.
Kierron aloittava heviosasto täyttyy vilkkaina viikkoina asiakkaista eikä sinne hevin mahdu täydentämään. Oli suuri helpotus, kun viime vuonna pääkuormat alkoivat saapua joulusta pääsiäiseen jo aamuyöllä.
– Purun voi aloittaa jo kolmelta. Se on työn puolesta loistavaa senkin puolesta, että seuraava tilausikkuna sulkeutuu aamuseitsemään mennessä, Sanni toteaa.
Onneksi yötöitä pääsee tekemään hyvässä porukassa. – Välillä ei muista että töissä onkaan, kun mankka pauhaa diskohumppaa ja laulu ja nauru raikaa, Marjo mainitsee.
Ruskasta rinteille
Elokuussa Levimarket valmistautuu syyskuun ruskaviikkoihin. – Ruska-maratonille osallistuvat hakevat energiageelejä, proteiinipatukoita ja Vauhtikarkkeja, retkeilijät pieniä välipalatuotteita, Marjo tietää.
Syyslomaviikolla aukeavat ensimmäiset rinteet ja usein ensilumenlatu, jonka myötä suksivoidehyllynpääty pääsee paikalleen kassojen läheisyyteen. Marraskuun puolessavälissä Levin Maailmancup käynnistää kerralla talvikauden hulinat. Myös brittituristien kausi alkaa.
Myynnissä hiljaisen ja vilkkaan viikon ero on 12-kertainen. Marjo kuvailee kaupan olevan K-Supermarket K-Marketin tiloissa mutta K-Citymarketin valikoimilla.
– Kooltaan kotoisan kauppamme valikoimissa on reilusti yli 23 000 tuotetta, joten sama hyllypaikka on täytettävä useaan kertaan päivän aikana. Lisäkäsiä tarvitaan sekä kassoilla että hyllytyksessä, Riikka mainitsee.
Henkilökunnan määrä kasvaa viikoittain kunnes kovimpina kuukausina palkkaa lähtee lähes viidellekymmenelle. – Onneksi meillä on useita aina uudelleen sesonkiin palaavia tekijöitä, sillä vakituisia on vain viisitoista.
Rekrytoinnit käynnistyvät edellisen kauden sesonkityöntekijöistä jo toukokuussa. Toisen kierroksen Riikka tekee lokakuussa.
– Vuokra-asunnot ovat kortilla, ja näinä aikoina niitä saa yleensä parhaiten.

Vaahtokarkkeja ja taateleita
Kovimmat satsaukset kohdistuvat jouluun ja uuteen vuoteen. – Meillä pitää olla myynnissä sitä, mitä asiakkaamme haluavat ostaa. Liikeideassammekin lukee, että Levimarketista löytyy, Riitta sanoo.
Asiakkaiden tarpeet ja ostokäyttäytyminen vaihtelevat sesongeittain todella paljon, ja se näkyy valikoimassa selvästi.
– Matkailijoille pitää olla luomua ja erikoistuotteita. Jos joku kysyy talvella vaikkapa osterivinokasta, sitä otetaan, kesällä en myisi yhtään, Sanni mainitsee.
Marjo sai viime talvena tuta brittien kiinnostuksen grillivaahtokarkkeihin.
– Niitä sai marras-helmikuussa hyllyttää ihan mahdottomasti. Myimme peräti seitsemän lavallista! Onneksi löysimme tähän karkkitukkurin. Yritämme aina toteuttaa kaikki asiakastoiveet, ja mietimme porukalla mitä uutta voisi testata. K Kauppa -alustakin on tietysti käytössä.
Sanni on huomannut turistien kiinnostuksen tuoreisiin marjoihin. Varsinkin pensasmustikoita on saanyt talvella tilata urakalla. – Jos haluaa myydä, on uskallettava kokeilla ja otettava riittävän isoja määriä. Nyt kesällä on mennyt valtavasti taateleitakin, kun tilasin pöydät täyteen, Sanni mainitsee.
– On kyllä kiva elää sesonkien mukaan. Silloin on aina jotain mitä odottaa, sekä Sanni että Marjo sanovat.
Tammikuussa britit vaihtuvat muihin keskieurooppalaisiin turisteihin. Helmikuussa, kun kotimaan hiihtolomat alkavat, tulevat perheet. Sen jälkeen tarjonta räätälöidään firmaporukoille kunnes pääsiäinen huipentaa kauden ja vappuna juhlimaan saapuu varsinkin nuorisoa.
Perehdytys kuuluu kaikille
Kun työkaverit vaihtuvat usein, vakkareilla riittää perehdyttämistä. – Mitä paremmin sen tekee rauhallisena aikana, sitä helpompaa kaikilla on, kun ei tarvitse kiireisimpinä hetkinä mennä neuvomaan, Sanni ja Marjo sanovat.
Sannilla on tapana näyttää ensin mallia ja antaa sitten tehdä valvotusti itse. Marjo luottaa yhdessä työskentelyyn.
– Jos huomaa korjattavaa, on tärkeä sanoa eikä jäädä ihmettelemään. Avoimesti on myös otettava vastaan omaa työtä koskevat kehitysehdotukset, Sanni toteaa.
– Kun perehdytät yhden hyvin, hän osaa perehdyttää seuraavan. Kivoja tyyppejä meillä saa opastaa, Marjo toteaa.
Riikka on miettinyt, että sesonkikauppa on vähän kuin kaupan alan opetussairaala. – Perehdytysprosessi on jatkuva kehityskohde ja tärkeimpiä asioita, joilla voimme toimintaamme kehittää.
– Me vaaditaan paljon mutta pyrin siihen, että kaikki kokevat saavansa työpanostaan vastaan tasa-arvoisen ja luotettavan työpaikan sekä mahtavan työyhteisön, jossa kukaan ei jää yksin.
Lue koko juttu 20.8.2026 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.