Ravintoloissa ja tapahtumajärjestäjinä uraa tehnyt pariskunta aloitti Turun kupeessa sijaitsevan K-Market Ruskon ohjaksissa pari vuotta sitten. Kipinä K-kauppiasuralle oli roihahtanut K-Supermarket Hirvensalon Herkkutorilla, josta Janne löysi mieleisensä työn korona-ajan rajoituksiin tuskastuttuaan.
– Ruokakaupassa pystyn hyödyntämään kaikkea aiemmin kertynyttä kokemusta ja osaamista. Tunnen raaka-aineet, ruoat ja ruokajuomat, olen tehnyt ravintola-alan töitä sushikokista yritysten johtotehtäviin, ja tapahtumia on tullut järjestettyä niin käsityöläisoluisiin kuin luonnonmukaisiin viineihinkin liittyen, viimeisimpänä yhtiökumppanin kanssa jättiterassi Turun tuomiokirkon eteen.
Viiniasiantuntemusta vahvistaa restonomiopintojen yhteydessä suoritettu WSET 3 -tasoa vastaava viinikoulutus, työharjoittelu maahantuonnissa ja sadonkorjuukokemukset Ranskassa. Ei ihme, ettei kauppias erottunut viinejä työkseen maistelevista asiantuntijoista kuin tittelillään, kun hän rupatteli taannoin Viinilehden Viinipodissa saksalaisista valkoviineistä. Porukan arvio ruokakauppojen myymistä 8-prosenttisista viineistä ja viinijuomista oli yksimielisesti ”Yllättävän hyviähän ne ovat!”
Saman havainnon ovat tehneet monet K-Market Ruskon asiakkaat. Kaupan vasta kirkastettu liikeidea määrittelee sen ”kokoaan suuremmaksi koko kylän kaupaksi”, ja 650 neliön tiloista löytyy paljon sellaistakin, mitä tämän kokoisesta kaupasta ei odottaisi.
– Kilpailemme valikoimalla ja palvelulla, Janne ja Anna tuumaavat.
– Haluamme, että meidät tunnetaan tämän kylän viinikauppana. Kilpailijaltakin löytyy valikoimaa, muttei tällaista palvelua. Tuomme somessa ja muussakin markkinoinnissa esiin, että olemme ravintola-alan ammattilaisia ja kanssamme voi tulla keskustelemaan. Jatkossa aiomme panostaa myös henkilökunnan osaamisen vahvistamiseen, sillä eihän kauppias voi aina olla hyllyjen välissä.
Valikoimissa on maaliskuun alkaessa 85 viiniä ja 10 alkoholitonta. Valtaosa tulee eurooppalaisilta tuottajilta ja muutama Chilestä. Ryhmittely on tehty karkeasti valko- ja kuohuviineihin sekä rosee- ja punaviineihin. – Vähän on yritetty katsoa myös rypäleittäin, mutta maittain ei ole näin pienessä tilassa lähdetty erittelemään.
Tavallista maltillisempi alkoholiprosentti näyttää olevan monien mielestä vain positiivinen asia. – He, jotka haluavat vähentää alkoholinkäyttöään, kiittelevät, kun myymissämme viineissä ei ole niin paljoa alkoholia ja että juomia voi ostaa kerta-annoksina pienissä pulloissa. Trendit osoittavat kevyempään päin niin maun kuin alkoholinkin suhteen, ja siihen aaltoon tuotteemme osuvat.
Samaan trendiin osuu myös alkoholittomien viinien kasvava suosio. – Olemme laajentaneet valikoimaa, ja ne liikkuvat kivasti. Vaikkei euroissa puhuta vielä isoista summista, niin myynnin kasvu on satoja prosentteja. Tuotteiden laatukin on parantunut ilahduttavasti. Parhaimmillaan viinitilan tuotteesta voi tarjota sekä holillisen että holittoman vaihtoehdon.
Kesän ruokasesongit aiotaan huomioida juomissa entistäkin selkeämmin ja ensimmäisen vuoden kokemuksiin peilaten. – Lisäämme myös kylmäsaatavuutta, ettei tarvitse kotona jäähdytellä, jos vaikka ajatus piknikistä tai grillaamisesta olisi syntynyt ex tempore. Erityisen isosti kasvatamme alkoholittomien juomien kylmämyyntiä.
– Kyllä näitä viinejä voi rinta rottingilla myydä. Jos sokkona maistaisi, niin osaa tuotteista, varsinkaan kuohuviineistä, ei edes erottaisi kahdeksanprosenttisiksi, kauppiaat Janne Ripatti ja Anna Hatakka sanovat.