KAHDEKSATTA VUOTTA K-MARKET PYHÄJÄRVEÄ luotsaava kauppias Arto Mäkimartti vannoo kaikessa tekemisessään paikallisuuden nimeen. Yhteisöllisen toiminnan ja kekseliään tuotekehityksen myötä K-Market on onnistunut erottautumaan tien toisella puolella majailevasta kilpailijastaan.
Paikallisuus kiteytyy kaupan omaan, vuosien ajan kehiteltyyn Mainari-tuoteperheeseen.
– Halusimme nostaa Pyhäjärveä, kaupungin kulttuuria ja upeita mahdollisuuksia esiin asiakkaillemme. Omissa tuotteissamme käytetään paikallisia raaka-aineita: Pyhäjärven vettä ja paikallisten tukkureiden marjoja. Puhtaat raaka-aineet ovat meille suomalaisille iso voimavara koko maassa, Mäkimartti avaa.
Kausiluontoisten oluiden nimet ja etiketit suunnitellaan lähialueen mielenkiintoisten nähtävyyksien mukaan: Vaskikello, Pyhäjärvi Beach, Kaivos, Rillankivi… Olutvalikoima muuttuu vuosittain, ja lisäksi valikoimissa on tällä hetkellä muun muassa oma limonadi, lonkero sekä mustaherukkaglögi.
Mainari-brändi näkyy myös kaupan take away -konseptissa sekä oheistuotteissa lippalakeista t-paitoihin. Brändi ei rakentuisi ilman yhtistyökumppaneita, joista keskeisiä ovat Iso-Kallan Panimo, mainostoimisto ADFISH, marjatoimittajat kuten Kuukasjärven Marjat Oy sekä Pyhäjärven Energia ja Vesi Oy, jonka kautta tuotteet saavat pohjakseen paikallisen veden. Omien brändien luomisessa kauppiaalla on ollut vahvasti mukana puoliso Sanna Takalahti.
Alueen historiaa ja raaka-aineita hyödyntävä tuoteperhe on otettu asiakkaiden keskuudessa hyvin vastaan. – Meitä on kiitelty paljon rohkeasta yrittäjyydestä. Kun uutta lähtee tekemään, on aina vaarana epäonnistua ja jopa menettää kasvonsa. Asiakkaat ovat olleet hienosti mukana, ja itselleni yrittäjänä tuotekehittely on ollut mieluisa lisä peruskaupantekoon, Arto Mäkimartti sanoo.
KESÄISIN kaupankäynti K-Marketissa kolminkertaistuu ja henkilökunnankin määrä tuplaantuu noin kahdeksasta 15–17 henkilöön.
Tuotetoiveita satelee ja pyhäjärveläiset ovat jo siinä määrin huomioineet K-Marketin oman tuotekehittelyn, että toiveita tulee jo kokonaan uusistakin tuotteista. Tuoreimpana on toivottu kaupan omaa, paikallisista omenoista valmistettua siideriä.
– Jopa se on monelle tärkeää, onko juoma pullossa vai tölkissä. Yllättävän hyvin olemme saaneet toivetuotteet hyllyyn, vaikka kyllähän asiakkaatkin ymmärtävät sen, ettei ihan jokaista ulkomaanmatkalla maisteltua olutta välttämättä ole mahdollista hankkia. Omaa siideriä selvittelemme vielä, koska siihen liittyy teknisiä haasteita, Mäkimartti kertoo.
Meitä on kiitelty paljon rohkeasta yrittäjyydestä.K-kauppias Arto Mäkimartti
Kauppias uskoo seltzereiden olevan nousussa, ja myös kevyesti sokeroitujen ja vähäkaloristen juomien hän arvioi nostavan tänä vuonna päätään. Myös alkoholittomuuden trendi näkyy vahvasti, ja Mäkimartti iloitsee muutenkin suomalaisen juomakulttuurin kehittymisestä ja monipuolistumisesta.
– Mietimme periaatteessa jokaisen uuden oluen osalta, minkä tyyppisen ruoan kanssa se sopii yhteen, ja tarjoamme asiakkaille paljon käyttöyhteysvinkkejä. Asiakkaat osaavat nykypäivänä tosin itsekin hyvin yhdistää oluttekniikoita ja erilaisia ruokia.
Suunnitelmia kesäksi riittää. Kauppias on muuntanut vanhan Volkswagenin kaupan brändilähettilääksi, ja koronatilanteen suodessa tarkoitus on jälleen kiertää paikallisissa tapahtumissa tarjoamassa burgereita ja maistattamassa kaupan omia virvoitusjuomia.
– Asiakkaat ovat kovasti tykänneet kun olemme jalkautuneet ulos kaupasta.
Paikallisuus on Arto Mäkimartille jatkossakin kivijalka, jonka päälle voi lähteä rakentamaan jotain suurempaa. – Omassa tuotekehittelyssä kannattaa lähteä paikallisuudesta liikkeelle, ja sen jälkeen voi alkaa miettiä asioita suuremmalla mittakaavalla. Näin mekin olemme saaneet homman toimimaan.
K-Market Pyhäjärvi