Kun nuori Saku Vätti osallistui SPR:n nuorten leirillä etsinnän peruskurssille, se oli menoa. – Saimme taskulamput ja harjoittelimme maastoon kadonneen ihmisen etsintää. Leirin päätteeksi sai oman pelastuspalvelun liivin, Vätti muistelee.
Seuranneiden reilun parinkymmenen vuoden aikana Vätti on ollut mukana lukuisissa kadonneiden etsinnöissä. Toimintaa organisoiva Vapepa on noin 50 eri järjestön ja yhdistyksen yhteenliittymä. Kun poliisi pyytää pelastuspalvelun avuksi etsintätehtäviin, alueen hälytysrinkiin ilmoittautuneet saavat hälytyksen.
Hätä ei katso kalenteria tai kellonaikaa, ja joskus Vätti on ollut etsinnöissä jouluaattonakin. – Minulla on aina varalta reppu pakattuna perustarvikkeilla ja sopivalla välipalalla, ja lamppujen akut ladattuina.
Johtopaikalla etsijöille jaetaan ohjeet, partiot kootaan ja etsinnät aloitetaan. Etsintöjä johtaa aina poliisi yhteistyössä pelastuspalvelun etsinnän johdon kanssa. Vätille metsässä kulkeminen on tuttua myös kauppiasuraa edeltäneiden Puolustusvoimien hommien sekä partiotaustan kautta.
”Mukana on aina toivo siitä, että etsittävä löytyy onnellisesti. Ihminen on kova selviytymään.”
Eniten hälytyksiä tulee marjastus- ja sienestyskausilla. Tehtäviä on ollut vuosien varrella monenlaisia. Mieleenpainuvimmassa tapauksessa etsittävä löydettiin suoalueelta hengissä kahdeksan päivän etsintöjen jälkeen.
– Etsinnän aikana työasiat ja arkiset murheet unohtuvat, sitä vain keskittyy, kulkee mahdollisimman rauhallisesti ja pitää aistit auki joka suuntaan. Mukana on toivo siitä, että etsittävä löytyy onnellisesti. Ihminen on kova selviytymään.
Etsinnät ovat kulkeneet läpi myös Vätin vuonna 2015 käynnistyneen kauppiasuran. Kauppiasharjoitteluajoiltakin Forssasta on jäänyt mieleen tapaus, jossa Vätti teki työpäivän K-Citymarketissa ja lähti sen jälkeen etsintöihin. – Seuraavana päivänä taas töihin ja sitten takaisin suolle etsimään. Olen miettinyt, että jos joskus oma läheiseni olisi kadoksissa, toivoisin että mahdollisimman moni pystyisi auttamaan.
Kauppiaan mielestä kuka tahansa voi harjaantua etsintätoimintaan. Hän suosittelee kiinnostuneita surffaamaan osoitteeseen vapepa.fi ja tutustumaan oman alueen kursseihin. Tarjolla on myös muunlaisia vapaaehtoistehtäviä.
– K-kauppiaan ammatti sopii hyvin yhteen etsintöjen kanssa. Taannoin pääsin eräistä etsinnöistä kello 3–4:n aikaan yöllä. Nukuin autossa pari tuntia ja siitä sitten töihin. Meillä ollaan töissä ymmärtäväisiä, jos sitä on tällaisen jälkeen vähän silmät ristissä, Vätti naureskelee.
Synergiaetuja työhön löytyy myös muonituspuolelta. – Kauppiaana pystyn avaamaan kauppani ovet vaikka yöllä, jotta etsijät saadaan tarvittaessa muonitettua. Tällaisiakin tapauksia on ollut.
Lue koko juttu 24.11.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.