Turun Länsikeskuksessa on riittänyt aihetta juhlaan. Marraskuussa maailman johtava kaupan alan tutkimus- ja asiantuntijajärjestö IGD valitsi ”Länkkärin” kuukauden kaupaksi koko maailmassa, ja tammikuussa kauppa pokkasi Vuoden 2023 K-Citymarketin palkinnon. Jatkoakin voi tulla, kun Länsikeskus on mukana Vuoden Leipäkauppa -kisan finaalissa.
Tunnustukset lämmittävät mieltä kirpeänä tammikuisena pakkasaamuna, hevin osastopäällikkö Rudolph Järvinen tunnustaa.
– On tässä painettu pitkäjänteisesti hommiakin. Kauppias Juha (Jylli) on kouluttanut henkilökuntaa ja liikeidea on hiottu ihan minttiin. Teemme hommia tosi dynaamisesti ja omalla tyylillä, Järvinen kiteyttää.
Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori Saara Railonvirta uskoo tunnustusten pohjaavan suurelta osin kaupan erottuvaan konseptiin.
– Miljöö huokuu Turun saariston tunnelmaa ja ruokafilosofiamme tarjoaa elämyksiä asiakkaille. Meiltä löytyy oma ravintola, sushipiste ja kahvila. Valmistamme itse gelatoa ja kotijuustoa ja meiltä löytyy oma panimo. Food Factory Kitchenimme on yksi Suomen suurimmista ammattikeittiöistä, hän luettelee.
Erinomaisuus, parhaus, ainutlaatuisuus
Kun kolmannen polven kauppias Juha Jylli otti kaupan vetovastuun vuoden 2020 alussa, alkoi työ heti täysremontin suunnittelulla. Tai itse asiassa Jylli oli siihen mennessä jo aloitellut uuden liikeidean hahmottelua yhdessä yhteistyökumppani Eezy Flow’n kanssa.
– Kun sitten sain henkilökunnan mukaan, ryhdyimme yhdessä laatimaan visiota kaupalle ja tulevalle remontille. Suuntasimme katseen heti useita vuosia eteenpäin työnimellä ”Tulevaisuuden kauppa 2025”.
Jylli kertoo liikeidean ytimessä olevasta kolmiosta. Perusasioissa kauppa pyrkii erinomaisuuteen niin valikoimien kuin palvelun osalta. Toisella tasolla on parhaus – asiat, joissa kauppa haluaa olla alueensa paras. Jylli nostaa esimerkiksi myymäläleipomon. Vaikka niitä löytyy muualtakin, tavoitellaan Länsikeskuksessa sen osalta parasta saatavuutta ja tuotteistusta.
Kolmion kärkenä on ainutlaatuisuus. Se kiteytyy muun muassa kaupan saaristomiljööseen sekä Food Factory -ruokamaailmaan ja muihin konsepteihin. – Kyse on asioista, joita kaverilla ei ole ja joita muut eivät pysty helposti kopioimaan, Jylli sanoo.
Elämyksiä monella rintamalla
Liikeidean jalkauttamisessa Jylli puhuu palvelullistamisesta, ravintoloistamisesta ja elämyksellistämisestä. Esimerkiksi maito-osastolla ravintoloistaminen Jyllin mukaan tarkoittaa valikoimaa, joka mahdollistaa ravintolatason illallisen rakentamisen kotona. Elämyksellistämisen myötä kauppa erottuu geneerisestä peruskaupasta ja varsinkin vihreällä vuoratusta kilpailijasta. Palvelullistaminen taas kiteytyy asiakaspalveluun, Food Factoryn palveluihin, verkkokauppaan ja 24 tunnin aukioloon.
Yksi keskeisiä pohdintoja 14 kuukautta kestäneessä remontissa oli kaupan identiteetti. Meri on kauppiasta sydäntä lähellä, ja keskustelu veikin pian Turun saaristoon. Yhteistyökumppani Planexin ja Keskon kanssa myymälään rakentui ainutlaatuinen miljöö, johon kuuluvat merikarttojen syvyyskäyrästöä imitoivat puuelementit, heviosastolla venevajaan sijoitettu yrttitori ja sisääntulossa asiakkaita tervehtivä majakka.
Food Factory -ruokamaailman brändäämisessä ja ruokaratkaisujen konseptoinnissa oli mukana huippukokki Aki Wahlman. Lounas- ja à la carte -ruokaa tarjoavan Ravintola3:n, Food Factory Kitchenin ja Coffee Cornerin muodostaman kokonaisuuden myynnin osuus on Länsikeskuksessa harvinaisen korkea. Kaupan omia oluita on toimitettu myyntiin myös muihin K-kauppoihin, ja tuoreimmassa yhteistyössä Länsikeskuksen patonkeja ja kolmioleipiä myydään Turun keskustan K-Market Kirstinpuistossa.
Liikeidea ui osastoille
Hevin osastopäällikkö Rudolph Järvisellä on 18 vuoden kokemus alalta, ja Länsikeskuksessa hän on työskennellyt vuodesta 2015. – Rudyksi minua tosin kutsutaan, kun kukaan ei osaa lausua nimeäni, hän naureskelee.
Järvinen kertoo kiertävänsä jonkin verran muita kauppoja inspiraatiota etsiskelemässä. Moniin muihin kauppoihin verrattuna Länsikeskus on hänen mielestään ennen muuta ”helkkarin moderni ja siisti kauppa”.
– Meiltä löytyy paljon sellaista, mitä muilla ei ole. Haluamme koko ajan kehittyä ja pysyä aallonharjalla.
Hevissä liikeidea kiteytyy tavoitteeseen myydä siististi fressimpää tavaraa kuin naapurit. Myös iso mehustamo ja ainutlaatuinen yrttitarha erottavat. Nyt aluillaan on sitruskausi, mutta yleisesti ottaen Järvinen pitää talvikautta tuoteryhmän ankeimpana aikana, kun lähes kaikki tulee ulkomailta.
– Kasvihuoneet vieroksuvat korkeaa sähkön hintaa, ja kotimaisen kurkun ja salaatin hinta on korkealla. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkee läheltä. Esimerkiksi varhaiskaalia tuli meille tänäänkin, kun Euroopassa on ollut niin lämmin, Järvinen pohtii.
– Mutta päivä pitenee jo ja kevättä kohti mennään. Viimeistään parsasta tietää, että kesä on lähellä. Silloin olemme hevin osalta alueella aika omavaraisia.
Wow-efekti alkaa jo pullonpalautuksesta
Yksi korkeatasoisen perustekemisen takaajista on vuorovastaavien osastopäällikkö Thomas Fortelius. Hän tuli taloon kesätöihin 17 vuotta sitten ja totesi nopeasti alan omakseen. – Vielä ei ole ollut päivää, etten olisi jaksanut töihin lähteä. Yleisemmin en jaksaisi lähteä täältä kotiin!
”Yleismies Jantusen” tiimin työnkuvaan kuuluu auttaa muuta henkilökuntaa kaikissa mahdollisissa asioissa, oli kyse sitten lastauslaiturin puristimen vikatilanteesta tai hajonneista listoista.
– Perusosaaminen kaupan toiminnoista on tiimissämme jokaisella korkealla tasolla. Olemme usein eräänlainen välietappi myyjien ja huollon välissä.
Tiimin erityinen lempilapsi on pullonpalautus, jonka eteen tehdään lujasti töitä. Länsikeskuksesta löytyykin peräti kaksi Tomran R1-ahmattia.
– Pullonpalautus on usein ensimmäinen asia, jonka asiakas kaupalla kohtaa, ja jos siinä mennään vikaan, asiakaskokemus lähtee heti väärille urille. Se on sama kuin jos kassa käyttäytyisi huonosti polun toisessa päässä.
Kisällejä ja mestareita
Juha Jylli mainitsee tärkeimmäksi johtamisen tunnusluvukseen henkilöstötyytyväisyyden. Kauppiaana hän on halunnut tarjota tekijöilleen selkeät raamit, vapaudet ja vastuun.
– Olemme hakeneet tänne ennen kaikkea hyviä tyyppejä, avoimia ja rakentavia ihmisiä, jotka haluavat pelata meidän pelisäännöillämme.
Osaamisen kehittämisessä Jylli panostaa henkilökunnan kouluttamiseen sekä eräänlaiseen kisälli–mestari-ajatteluun. Kaupalla on töissä yhdeksän mestaria, kuten juusto-, ruoka- ja kahvilamestarit, ja heidän osaamistaan nostetaan esiin muun muassa somessa.
– Pyrimme siihen, että osastoilla on aina kasvamassa myös vahva kakkonen. Yritämme muutenkin aina rekrytä ensin sisältäpäin.
Henkilökunta tekee Rudy Järvisen mukaan Länsikeskuksessa paljon yhdessä vapaa-ajallakin: on mökkireissuja, kalastusreissuja ja urheilutoimintaa.
– Iso osa meistä on junantuomia. En itsekään tuntenut Turkuun muuttaessani täältä ketään, mutta kaupalta on löytynyt kavereita, vaasalaistaustainen Järvinen kertoo.
– Kun kahvihuoneessa päästään vauhtiin, hiljaisia hetkiä ei paljon tule, Thomas Fortelius lisää. – Etenkin perjantaita kohti mentäessä juttu muuttuu usein lennokkaaksi.
Luovuuden ja teknologian yhteispeliä
Yksi panostuskohde Länsikeskuksessa on markkinointi ja viestintä, joita kaupalla koordinoi Saara Railonvirta. Hän työskenteli aiemmin S-ryhmällä osastopäällikkönä ja somen parissa, kunnes näki työilmoituksen ja päätti hakea Länsikeskukseen.
– Tykästyin jo S-ryhmällä somehommien luovuuteen. Nyt Länsikeskuksessa päivitän ja ylläpidän sometilejämme ja nettisivujamme sekä huolehdin kaupan sisäisestä markkinoinnista, tapahtumista ja kaupan sisäisestä tiedottamisesta. Huolehdin myös, että asiakaspalautteisiin vastataan ripeästi, Railonvirta avaa monipuolista työnkuvaansa.
Länsikeskuksen yhtenä vahvuutena on Railonvirran mielestä monikanavainen markkinointi. Siihen kaupalla on panostettukin, ja vuonna 2022 kauppa sai ketjun Vuoden kauppakohtainen markkinoija -tunnustuksen. Railonvirta uskoo jatkossa luovuuden ja teknologian voiman yhdistämiseen. Näin kaupat voivat erottua entistä paremmin myös somessa.
– Esimerkiksi tekoäly avaa mahdollisuuksia kaikenkokoisille yrityksille ja uskonkin, että strateginen luovuus nousee keskeiseen rooliin näin tekoälyvallankumouksen aikana.
Tunnustusten lunastamisen vuosi
Remontin jälkeinen vuosi 2022 oli Länsikeskuksessa oppimista ja perehtymistä. Asiakaskuntaa saatiin selvästi monipuolistettua, mutta toden teolla homma alkoi rokata keväällä 2023, Jylli kertoo.
– Polku remontista viime vuoteen oli haastava, mutta mistään emme antaneet periksi. Nyt olemme saaneet palaset kohdilleen, oikeat ihmiset oikeille paikoille, tehokkuuden hyvälle mallille ja myynnit ja asiakastyytyväisyyden kasvuun.
K-Citymarket Länsikeskukselle kuuluukin kauppiaan mielestä nyt erittäin hyvää. Vuosi 2024 on ennen kaikkea laadukkuuden ja myynnin kehittämisen vuosi, jolloin lunastetaan kaupan saamat tunnustukset. Edelläkävijyydestä on tarkoitus pitää kiinni.
– Seuraan laajalla skaalalla alaa ja kilpailijoita. Kävimme juuri osastopäälliköiden kanssa Wienissä, mistä jäi monia pieniä juttuja tuotaviksi. Seuraan myös ammattimediaa kuten Kehittävää kauppaa ja IGD:tä. Moni uudistus lähtee edelleen silti liikkeelle asiakaspalautteesta, Jylli kertoo.
– Kun huomaan kaupalla kehityskohteen, se on minulle aina inspiraation lähde. Kerään kokoon muutaman hengen porukan, jonka kanssa mietimme yhdessä, miten voisimme tehdä tämänkin asian vähän paremmin.
K-Citymarket Länsikeskus, Turku
Lue koko juttu 16.2.2024 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.