”Silloin tällöin joku tulee taputtamaan selkään ja kehuu hyvin hoidetusta hommasta. Se on hienoa, kun miettii miten kriittisiä seuratoiminnassa mukana olevat, ”maksavat” vanhemmat saattavat olla. Kysyn itsekin välillä asiakkaalta, olenko pärjännyt ja ovatko asiat sujuneet. Vaikka kaikki ei menisi lapaan, täytyy pyrkiä aina olemaan rehellinen itseään kohtaan.
Kun 1990-luvun alun lamassa ovi tuntui sulkeutuvan metsäalalta, lähdin opiskelemaan liikunnanohjaajaksi. Funtsiessani liikunnanopettajan hommaa entinen pelikaverini Risto Niklas-Salminen kertoi aloittaneensa urheilukauppiaana ja pyysi mukaan toimintaan. Sille tielle jäätiin. Intohimoinen palloilija olen ollut aina ja valmentanut jalkapallossa 36 vuotta. Tunnen melkein kaikki Pirkanmaan seurojen puheenjohtajat, paitsi työn puolesta, myös vapaa-ajalta ja erityisesti Palloliiton luottamustehtävistä. Jalkapallovalmentajan ammattia olisin voinut itsekin harkita. Valmentajia tosin on vain kahdenlaisia: niitä jotka on jo erotettu ja niitä jotka tullaan erottamaan.
Kun aloitin, urheilukaupassa oli kaksi sesonkia. Nappiverkkarit vetivät jonon kaupalle, lajiryhmäajattelua ei ollut, ja naisten ja tyttöjen joukkueurheilu oli alkutekijöissään. Seurojen toiminta, ja omakin toiminta, oli kaukana ammattimaisesta. On ollut hienoa päästä itse pioneerina kehittämään suomalaista seurakauppaa, rakentamaan seuroille omia mallistoja ja kannustamaan ammattimaiseen varustekulttuuriin. Toiminta on kasvanut 20 vuoden aikana paljon; nykyisin käsieni kautta kulkee asiakkaille yli 200 tuotetta päivittäin. Kun harrastajia pelkästään Ilveksen jalkapallossa on lähes 7 000, tärkeä osa työtäni on saada seurojen toimihenkilöt tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan. Yhteistyö toimihenkilöiden kanssa on jokapäiväistä ja avainasemassa mitattaessa onnistumisia rivivanhemmalle asti.
”Uskon, että suomalainen ei suutu rehellisyydestä, mutta muistaa jos kerrot valkoisia valheita.”– Vesa ”Maukka” Tuominen, Intersport Koskikeskus
Olen ihmisenä arkirealisti, mutta myös aika suora. Alalla esiintyy valitettavasti sellaistakin toimintaa, jossa seuroille lupaillaan asioita, joita ei voidakaan toteuttaa. Itse uskon, että suomalainen ei suutu rehellisyydestä, mutta muistaa jos kerrot valkoisia valheita. Kuten kaikessa kaupankäynnissä, seurakaupassa korostuvat lupausten pitäminen, luottamus, vastuullisuus ja asiakastuntemus.
On hienoa saada tehdä töitä liikunnan ja terveyden parissa. Lasten ja nuorten liikkumattomuus tosin huolestuttaa. Pidän isoimpana vastustajanamme mobiililaitteita ja pleikkareita, jotka sitovat lapsia jo aivan liian nuorina neljän seinän sisään. Toiminta urheiluseuroissa on nykypäivänä myös pedagogisesti todella vahvaa, ja siksikin on sääli, jos kaikki lapset eivät löydä sosiaalista muotoa toteuttaa itseään. Liikkumattomuus uhkaa silloin jäädä päälle.”
VESA ”MAUKKA” TUOMINEN, 56 / suomalaisen seurakaupan pioneeri Sanna ja Timo Tiitisen nykyisin luotsaamassa Intersport Koskikeskuksessa Tampereella / 36 vuotta jalkapallovalmentajana ja seuratoimijana, mukana Ilveksen ja Pro Starsin ikämiestoiminnassa
Lue koko juttu 26.5.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.