Asioinnin turvallisuus on noussut kärkikastiin ostospaikan valintatekijöiden joukossa. Asiakkaiden ja henkilökunnan hyvinvointia lisääviä tekijöitä on suunniteltu yhteistyössä toimialojen kesken.
– Teemme kaikkemme, jotta asiakkaiden olisi turvallista ja sujuvaa käydä kaupassa ja henkilökunnan olisi turvallista tehdä työtään. Veimme heti alkuvaiheessa kauppoihin turvallisuutta parantavia käytäntöjä ja asiakasohjeita. Yhteistyö viranomaisten kanssa on tiivistä, ja olemme tehneet paljon enemmänkin mitä ohjeistukset edellyttävät. Kartoitamme koko ajan uusia toimintatapoja, ja monet hyvistä käytännöistä jäävät varmasti pysyviksi, Ari Akseli sanoo.
– Turvallisuuteen on panostettu kaupoissamme monin tavoin.
Siivousta on tehostettu, turvaväleistä kertovia tarroja asennettu, kassoille tuotu suojapleksit ja läheisessä asiakaskontaktissa toimiville suojavisiirit. Veimme samat asiointiturvallisuutta korostavat kampanjaelementit kauppoihimme myös Ruotsissa. Ne saivat hyvän vastaanoton, vaikka suhtautuminen koronaan on siellä erilaista, Jorma Rauhala kertoo.
Kasvomaskit käyttöön töissä vai ei? Sitä on mietitty kaupan yrityksissä viime aikoina kuumeisesti eikä varautumisessa ole aikailtu.
– Terveysviranomaiset eivät toistaiseksi ole antaneet kaupalle suositusta kasvomaskien käytöstä vaan ovat halunneet selvittää maskien käyttöä. Meillä on kuitenkin valmius ottaa hengityssuojaimet käyttöön heti, jos siihen tulee ohjeistus. Olemme olleet mukana käynnistämässä myös kotimaista tuotantoa yhdessä suojainmateriaalia valmistavan Ahlstrom-Munksjön kanssa. Ensimmäinen erä valmistuu toukokuun lopulla, ja tuomme sen jälkeen näitä tuotteita kansalaismaskeina asiakkaiden saataville K-kauppoihin. Seuraamme koko ajan tilannetta Päivittäistavarakauppayhdistyksen piirissä, Akseli toteaa.
– Kevään aikana suurin osa hengityssuojainten tuotannosta on mennyt suoraan terveydenhuollon ja viranomaisten käyttöön, ja tärkeintä onkin varmistaa ensisijaisesti riittävyys heille. Me K-ryhmässä pystymme toimimaan tässäkin asiassa hyvin ketterästi. Kotimaisen yhteistyön lisäksi valttina on myös oma paikallinen hankintatoimistomme Shanghaissa, Kesko Onninen Purchaising Office, jonka avulla voimme varmistaa laadukkaan ja asianmukaisen hankintaketjun, Rauhala mainitsee.
Myynnit eriytyvät. Samalla kun osa tekee huippumyyntejä, niin rajoitusten takia joissakin kaupoissa on ollut todella hiljaista ja ovia on jouduttu myös sulkemaan.
– Käymme rakentamisen ja talotekniikan kauppaa kahdeksassa maassa. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa kauppa on käynyt koko alkuvuoden hyvin, kuluttajamyynti korona-aikana jopa poikkeuksellisen vahvasti. Yritysasiakaskauppa on pysynyt normaalilla tasolla, ja teknisen tukkukaupan yritysasiakkaita palvelevan Onnisen myynnit ovat niin ikään olleet erittäin hyviä. Baltiassa tilanne on aivan toinen. Vaikeinta oli Liettuassa, jossa Kesko Senukain kaupat oli pidettävä suljettuina huhtikuun puoleenväliin asti. Vapaa-ajankauppaan korona on vaikuttanut eniten. Toukokuussa urheilukauppa on alkanut taas käynnistyä ja tilanne näyttää jo paljon valoisammalta, Rauhala kertoo.
– Ruokailu keskittyy nyt koteihin, ja päivittäistavarakauppa myy kokonaisuutena enemmän kuin koskaan. Samalla erot kauppojen välillä ovat kasvaneet. Asiakkaat suosivat isompia kauppoja, ja liikkumisen rajoitukset ovat ohjanneet asiakasvirtoja. Keskiostos on kasvanut, vaikka asiakaskäynnit ovat vähentyneet. Erityisen hyvin ovat pärjänneet ne kaupat, jotka ovat luoneet asiointiin turvallisuudentunnetta, parantaneet aukiolojaan, lisänneet valmisruokien ja -aterioiden valikoimaa ja tarjontaa sekä kehittäneet paikallisia yhteistyökuvioita esimerkiksi ravintoloiden tai taksiyrittäjien kanssa, Akseli mainitsee.
Erinomaisia onnistumisia tilanteen haltuunotossa on nähty sekä raudan että ruoan puolella. Kauppiaiden kyky reagoida salamannopeasti ja henkilökunnan ammattimainen ote saavat kiitosta.
– Kun Kiinasta ja Italiasta alkoi kuulua huhuja tuotantokatkoksista, tavarakauppamme reagoi välittömästi. K-ryhmän hyvät toimintamallit, kontaktit ja rahoitusmahdollisuudet näyttivät voimansa ja onnistuimme tekemään lisätilauksia kriittisistä tuontituotteista. Paikalliset asiakastarpeet erinomaisesti tunteva kauppiasliiketoimintamalli on todella näyttänyt tehonsa. Kauppiaat ovat onnistuneet reagoimaan muuttuviin tilanteisiin hyvin nopeasti, Rauhala toteaa.
– Aloimme heti tehdä erikoisjärjestelyjä logistiikan osalta tavaroiden saatavuuden varmistamiseksi. Yhteistyö on ollut huippua: suomalainen teollisuus on toiminut, logistiikkaketju on toiminut, ja kaupoissa on toimittu ketterästi ja sujuvasti suomalaisten ruokahuollon varmistamiseksi. Olen todella ylpeä siitä, miten hyvin K-kauppiaat henkilökuntineen ovat onnistuneet sopeutumaan tähän tilanteeseen. Se, että pystyimme reagoimaan poikkeustilanteeseen niin nopeasti, perustuu hyvään ja toimivaan yhteistyöhön. Akseli mainitsee.
Verkkokaupassa on koettu ruoassa oikea mullistus. Rautakaupassa kysyntä on noussut maltillisemmin.
– K-Ruoan verkkokauppa kasvoi viime vuonna sata prosenttia, mutta viime viikkoina kasvu on ollut 900 prosentin luokkaa. Verkostoa on kasvatettu nopeasti ja nyt kapasiteetti alkaa olla siinä kunnossa, että toimitusikkunoita löytyy. Haasteena on saada verkkokaupan kustannukset linjaan toimitusmaksujen kanssa, jotta tästä palvelusta tulisi kaupoille myös kannattavaa. Haemme siihen koko ajan uusia toimintamalleja. Kauppahan tekee nyt sen työn, mikä aikoinaan itsepalvelun tullessa siirtyi asiakkaiden tehtäväksi, Akseli selvittää.
– K-Raudan verkkokaupan kasvu on ollut keväällä noin sadan prosentin luokkaa, mutta lähdemme toki pienistä luvuista. Suurin muutos on nähty verkkokaupan hyödyntämisessä tuotetarjontaan tutustumisessa. Asiakkaat tulevat kauppaan paremmin valmistautuneina ja tekevät ostopäätöksen nopeammin sekä ostavat kerralla enemmän. Kiinnostus on kasvanut myös kotiinkuljetukseen, ennakkokeräilyyn ja noutopalveluihin. Suomen 132 K-Raudasta saa tilattua vaikkapa terassin rakentamiseen tarvittavat isokokoiset tarvikkeet omalle pihalleen missä päin maata tahansa, Rauhala vinkkaa.
TEKSTI Kirsi Suurnäkki-Vuorinen / KUVAT K-ryhmä
Koko artikkelin voit lukea 28.5. ilmestyvästä Kehittyvästä kaupasta.