Viisikymppisiään parin vuoden kuluttua juhliva Kajaanin K-Citymarket on monen sukupolven kauppapaikka. Vanhimmat asiakkaat ovat tottuneet käymään kaupungintalon naapurissa sijaitsevassa ydinkeskustan kaupassa jo 1970-luvulta lähtien.
– Monet ikäihmiset hakevat tuosta meidän palvelutiskistä päivä- ja iltaruoan. Palvelutiski ja verkkokauppa ovat tärkeitä palveluita monelle vanhukselle, jotta he voivat asua kotonaan, kauppias Hannu Vuorialho kertoo.
Vaikka väki Kainuussa ikääntyy, kaupan suurin asiakasryhmä ovat tätä nykyä lapsiperheet. Keskeinen sijainti tuo kaupalle myös paljon lounasasiakkaita.
– Olemme satsanneet paljon meillä valmistettuihin salaatteihin, patonkeihin, bageleihin ja wrappeihin. Ihmiset ostavat koko ajan enemmän nopeaa, heti syötävää ruokaa.
”Hyvän henkilökunnan avulla selvittiin”
Viimeiset vuodet eivät ole olleet helppoja kauppaa pyörittäville Susanna Sirviölle ja Hannu Vuorialholle. Korona iski 2020 ja seuraavan vuoden alussa alkoi mittava kiinteistön peruskorjaus, joka tiesi runsaasti ylimääräistä työtä kaupan väelle.
– Hyvän henkilökunnan avulla selvittiin. Kauppa saatiin pidettyä auki joka päivä, Susanna Sirviö muistelee.
Vuoden 2021 lopulla valmistuneessa remontissa uudistettiin kauppatilat kokonaisuudessaan ja päivitettiin kiinteistön talotekniikka nykyaikaan. Uusia makuelämyksiä tulivat asiakkaille tarjoamaan Luckiefun’s Sushi Station ja leipäosaston kupeeseen noussut Fazerin leipomo.
– Tänä päivänä ne tuntuvat jo itsestäänselvyyksiltä, mutta eivätpä tuntuneet kolme vuotta sitten, kun mietimme, että siinä on leipomo keskellä myymälää ja sushia veivataan asiakkaiden silmien alla. Sushin suosio on jatkunut edelleen kovana. Oli hyvä, että otimme riskin, Vuorialho toteaa.
Remontinkin jälkeen henki kaupassa on ollut hyvä ja asiakkaat ovat ottaneet uudistukset riemumielin vastaan. Suotta ei kauppaa palkittu K-Citymarket-ketjun Uudistaja 2022 -palkinnolla.
– Kun asiakastyytyväisyys kehittyy, sitä kautta uskomme myös myynnin kasvavan. Kun myynti kasvaa, niin silloin on vastaavasti helpompi kokeilla kaikkea erilaista. Haluamme esimerkiksi olla ensimmäisenä tarjoamassa uutuuksia tällä meidän alueellamme, kauppiaspariskunta kertoo.
”Voimme seurata perunoiden kasvua omasta ikkunastamme”
Asiakkaiden valikoimatoiveet vaihtelevat laidasta laitaan. Paikallisuus on erityisen tärkeässä roolissa.
– Meille tulee paikallisilta tuottajilta tuotteita lähes jokaiselle kaupan osastolle. Perunat tulevat meidän kotimme naapurista Tuhkasen tilalta. Voimme seurata perunoiden kasvua omasta ikkunastamme! Kaikki mitä vain saadaan paikallisilta toimittajilta, niin sitä me kyllä suosimme, Susanna Sirviö vakuuttaa.
– Kala tulee Kainuun kalatuotteen kautta, ja Haapalan panimo on yllättävän kova tekijä juomapuolella. Tuottajien pitäisi vain vielä rohkeammin tulla tarjoamaan tuotteita kauppaan. Haemme koko ajan erilaistavaa valikoimaa: tuotteita, joita muista kaupoista ei saa, Hannu Vuorialho sanoo.
Muutoin hankala korona-aika avasi osaltaan uusia yhteistyökuvioita paikallisten toimijoiden suuntaan.
– Korona-aikana otimme myyntiin paikallisissa ravintoloissa tehtyjä ruoka-annoksia. Siitä on tullut ihan jatkuvaa toimintaa, meille tulee yhä 2–3 kertaa viikossa paikallisista ravintoloista ruoka-annoksia myyntiin, kauppiaat kertovat.
Kielitaito karttuu päivä päivältä
Ukrainassa käytävä Venäjän hyökkäyssota on näkynyt Kajaanin K-Citymarketissa muutenkin kuin venäläisten asiakkaiden katoamisena. Hyllyjen välissä on kuormia purkamassa Sara, joka pakeni teini-ikäisen tyttärensä kanssa sotaa Suomeen maaliskuussa 2022.
– Tuttu pariskunta vinkkasi, että heillä on tiedossa työtä pelkäämätön ukrainalaisnainen, joka voisi olla sopiva työntekijä kauppaan. Ensimmäisenä tuli mieleen, että millainen mahtaa olla kielitaito ja miten työ onnistuu. Aluksi Sara oli töissä muutamia tunteja viikossa, mutta nyt hän tekee jo täysiä tunteja, Hannu Vuorialho kertoo.
Suomi oli Saralle tuttu maa entuudestaan, sillä hän oli miehensä kanssa käynyt Suomessa kausitöissä yhdeksänä kesänä.
– Mansikoita, kurkkua, herneitä, vadelmia, luettelee Sara selvällä suomen kielellä.
Vaikka suomi ei vielä solju äidinkielen tapaan, niin päivä päivältä kielitaito karttuu. Ennen sotaa Sara asui Keski-Ukrainassa sijaitsevassa pienessä Blahovishchensken kaupungissa, jossa hän työskenteli apteekissa 14 vuoden ajan.
– Pidän työstäni ja opin muutaman uuden sanan suomea jokaisen työpäivän aikana.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan aviopuoliso jäi taistelemaan maansa puolesta. Hän osallistui koviin taisteluihin eturintamassa Bahmutin suunnalla. Nyt sotilaspalveluvelvollisuus on hänen osaltaan ohi ja pieni perhe odottaa isää Kajaaniin.
– Jos mieheni vain saa tulla tänne, niin haluamme jäädä pysyvästi Suomeen.
Käyttötavaraa kehitetään hyvällä sykkeellä
K-Citymarket Kajaani pokkasi vuonna 2022 palkinnon myös ketjunsa parhaasta käyttötavaraosastojen asiakaspalvelusta. – Olemme tästä diplomista todella ylpeitä, tavaratalopäällikkö Maarit Idström iloitsee.
Tavaratalopäällikkövalmennusta suorittava Piia Okkonen kertoo, että Kajaanin K-Citymarketissa pidetään henkilökunnalle säännöllisesti valmennusvartteja, joiden aiheissa on aina mukana asiakaspalvelu. Säännölliset esihenkilön ja tiimin jäsenten kahdenkeskiset keskustelut ovat olleet hyvä tapa jakaa hyviä käytänteitä ja kehittää kaikkien osaamista. – Henkilökuntamme on erittäin palveluhenkistä ja meillä on hyvä tekemisen meininki. Autamme toinen toisiamme, siitä tulee myös asiakkaalle hyvä mieli, Okkonen sanoo.
– Saatu tunnustus kannustaa meitä jatkamaan hyvällä sykkeellä jatkossakin, hän lisää.
Asiakaspalvelua täydellä sydämellä
Työssään viihtyvä henkilökunta ja toimivat järjestelmät ovat tae sille, että asiakkaan asiointikokemus kaupassa on huippuluokkaa. Päivästä toiseen.
– Säätä kaupan ulkopuolella tilausjärjestelmä ei osaa ennustaa, eikä esimerkiksi festivaaleja ja muita paikallisia tapahtumia. On tärkeää tietää, mitä kaupungissa tapahtuu, koska tapahtumien aikaan pitää tehdä pöydän ääressä vähän isommin töitä, kauppias Hannu Vuorialho toteaa.
Yksi asia on varma, jatkossakin kaupungintalon naapurissa palvellaan asiakkaita täydellä sydämellä.
– Eniten positiivista palautetta saamme palvelusta sekä siitä, miten reagoimme asiakkaiden toiveisiin. Asiakaspalvelun merkityksen me näemme ihan ykkösenä, ja se tulee korostumaan vielä entisestään tulevaisuudessa, K-Citymarket Kajaanin porukka toteaa kuin yhdestä suusta.
K-Citymarket Kajaani
Lue koko juttu 25.8.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta.