”Olen iloinen ja ylpeä, kun saan olla Keimolanportin seuraava kauppias”, iloitsee Tom.
”Asemalla on pitkä ja perinteikäs historia ja asema on ketjun helmiä vilkkaan Hämeenlinnanväylän varrella. Keimolassa on selkeä ja toimiva konsepti, jota Mika ja Marika Huikko ovat menestyksekkäästi pyörittäneet reilut 13 vuotta.”
Keimolan kuuluisia lihapiirakoita haetaan naapurimaakunnista saakka
”Keimola erottuu niin aukioloaikojensa kuin valikoimansa puolesta. Asemalla tarjoillaan lämmintä evästä ja ruokaa ympäri vuorokauden. Lisäksi meidän vahvuuksia ovat nopeus ja tuoreus. Annoksissa ja lounasbuffetissa käytetään mahdollisimman paljon tuoreita raaka-aineita ja leivomme itse osan täytetyistä sämpylöistä ja muista tarjoiltavista”, uusi kauppias hehkuttaa.
”Esimerkiksi Keimolan kuuluisia lihapiirakoita tullaan hakemaan Tampereelta saakka. Koon Keittiöstä voi tilata laadukkaita a la carte -annoksia tai vaihtoehtoisesti Scanburgerin herkullisia hampurilaisia eri lisukkeiden kanssa. Kaikki annokset valmistetaan tilauksesta. Valikoimasta löytyy itse valmistettujen tuotteiden lisäksi myös edullisempia paistotuotteita. Kaupan puolella pyrimme tarjoamaan matkaeväiden suhteen eri vaihtoehtoja ja esimerkiksi Pirkan kolmioleivät ja valmisruuat ovat tärkeä osa valikoimaamme.”
”Lähdemme kehittämään asemaa yhdessä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. Tarkoitus olisi säilyttää toimivat käytännöt ja päivittää palveluita muun muassa itsepalvelukassan, verkkokaupan ja postipalveluiden osalta. Odotan vanhojen ja uusien asiakkaiden palvelua kauppiaan roolissa. Henkilökunta on osittain tuttua jo vuodesta 2011 ja loput kauppiasvalmennuksen jaksolta. Mukava lähteä vetämään hyvää porukkaa ja luoda yhteisiä tavoitteita”, Tom jatkaa.
”Avajaiset tullaan järjestämään myöhemmin syksyllä, aika ja ohjelma tarkentuvat, kun pääsemme aloittamaan. Kakkukahvit on varmasti tarjolla.”
Neste K Keimola on mukana kiertotaloushankkeessa, jossa kahvinporot kerätään talteen ja hyödynnetään Pirkka-puutarhanhoitotuotteiden valmistuksessa. Ruokahävikkiä vähennetään esimerkiksi ResQ-sovellusta hyödyntämällä ja tuomalla uusia hävikkikäytäntöjä asemalle.
”Työnantajana haluan olla hyvä ja luotettava. Panostamme perehdyttämiseen ja haluamme olla turvallinen ja esimerkillinen työympäristö työntekijöillemme.”
Tomin työura alkoi Keimolan Nesteeltä
Tomin ensimmäinen työpaikka oli juuri Neste K Keimola keväällä 2011, kun hän pääsi armeijasta. Keimolan lisäksi hän on työskennellyt Järvenpään Neste K-asemalla sekä Jyväskylän Neste K Kirrissä. Tomilla on tradenomin ja ruokakaupan esimiehen erikoisammattitutkinnot. Vuosi 2014 hänellä meni Pariisissa markkinoinnin opinnoissa. Kolmen vuoden ajan hän toimi Tuusulan Palloseurassa seuratyöntekijänä ja Tuusulan tekonurmi Oy:n toimitusjohtajana.
”Tuusulan jakso oli monipuolinen niin hallinnollisten kuin operatiivisten tehtävien osalta ja sain arvokasta kokemusta esimerkiksi seurakoordinaattorin, valmennuspäällikön, toiminnanjohtajan, toimitusjohtajan ja kouluttajan rooleista. 2021 päätin tavoitella haavetta K-kauppiaan urasta ja hainkin valmennukseen maaliskuussa”, Tom kertoo.
Hän aloitti kauppiasvalmennuksen Keimolassa ja lisää kauppaharjoittelua hän suoritti Tikkurin K-Marketissa. Kauppiasvalmennuksesta hän valmistui kesäkuussa tänä vuonna.
Tomin perheeseen kuuluvat puoliso Laura ja 1 v 7 kk vanha Leevi-poika sekä partacollie Alvin. Perheeseen odotetaan syntyväksi elokuussa toinen poikavauva ja Laura on äitiyslomansa aikana Tomin apuna sen verran kuin aikaa ja voimia liikenee. Perheen yhteisiä harrastuksia ovat vaellukset ja kansallispuistoihin tutustuminen.
”Myös kuntosali ja ruuanlaitto kuuluvat yhteisiin harrastuksiin. Laura käy Alvinin kanssa agility-tunneilla ja minä pelaan jalkapalloa muutaman kerran viikossa. Jalkapallo on ollut minulle tärkein harrastus pienestä pojasta lähtien ja Leevi tuntuu perineen innostuksen pallon potkimiseen.”