”Olo on samaan aikaan innostunut, jännittynyt ja malttamaton. On upeaa päästä niin hyvin hoidetun kaupan kauppiaaksi. Edeltäjäni, Olli Pehkonen, on tehnyt erinomaista työtä ja kauppa on kaikin puolin hyvässä kunnossa. Joten isot on saappaat täytettävänä”, Maria kuvailee tunnelmiaan.
Laadukas asiakaspalvelu on sydämen asia
”K-Supermarket Alavus tulee olemaan laadukas ja luotettava, palveleva iso lähikauppa. Valikoimaa tullaan hiomaan entisestään, jossa korostuvat asiakastoiveet, lähellä tuotetut tuotteet sekä erityisruokavaliot. Asiakkailla on aina vastassaan palvelualtis, ammattitaitoinen ja hyvällä fiiliksellä varustettu henkilökunta. Vastuullisuus on tärkeässä roolissa kaikessa tekemisessämme, joka näkyy juurikin esimerkiksi paikallisuuden korostamisessa ja henkilökunnan hyvinvoinnissa. Näiden lisäksi tarjoamme kattavat lisäpalvelut, joita ovat muun muassa houkutteleva Herkkutori, ruoan verkkokauppa kotiinkuljetuksineen ja postin palvelut”, Maria hehkuttaa.
”K-Market Asematiellä korostuu asioinnin helppous ja nopeus, jossa valikoima räätälöidään asiakaslähtöiseksi. Myös Asematiellä asiakkaita vastassa on palveleva, ammattitaitoinen ja hyvällä fiiliksellä varustettu henkilökunta”, hän jatkaa.
”Molempia kauppoja yhdistää laadukas asiakaspalvelu, joka tulee olemaan meille kaikille sydämen asia”, Maria lupaa.
”Odotan kovasti että saan tutustua alavutelaisiin ja kuulla heidän toiveitaan sekä ideoitaan kaupan kehittämiseksi. Kehotankin asiakkaita vetämään hihasta ja tulemaan juttusille.”
Maria on saanut kauppiasyrittäjän geenit jo syntyessään ja hänelle on kunnia-asia saada jatkaa sukunsa kauppiasperinteitä. Maria kiittelee vanhempiaan, jotka ovat olleet tärkeässä roolissa hänen kauppiasuransa alkumetreillä.
”Kauppa on aina ollut iso osa elämääni. Olen nyt toiminut kaksi vuotta unelma-ammatissani Seinäjoella K-Market Nurmon, K-Market Upan ja K-Market Ruukintien kauppiaana.”
Marian vapaa-aika kuluu perheen kanssa touhutessa.