”K-Market Otava tuntuu itselle täydelliseltä kaupalta aloittaa kauppiasura”, Ismo kertoo iloisena. ”Koska olen itse kotoisin maalta on hauska päästä hyppäämään kyläkauppiaan saappaisiin, ja uskonkin olevani tähän tehtävään juuri sopiva.”
Uusi kauppias haluaa kauppansa erottautuvan erinomaisella asiakaspalvelulla ja laajalla asiakaslähtöisellä valikoimalla. Erityisen tärkeänä hän pitää hedelmä- ja vihannesosastoa. ”Kuuntelemme jatkuvasti asiakkaiden toiveita, että pääsemme niitä toteuttamaan.”
Vastuullisuusasiat kuuluvat K-Market Otavan arkipäivään. Kaikki kaupassa syntyvä jäte lajitellaan ja kierrätetään. Asiakkaille tarjotaan ekologisia pakkausvaihtoehtoja ja paikallisten tuottajien tuotteita haetaan valikoimiin. ”Tulen tarjoamaan paikallisille nuorille mahdollisuuden tutustua kaupan työhön ainakin kesäisin sekä harjoittelu- ja TET-jaksoille”, lisää Ismo.
Ismo Kantanen on taustaltaan kokenut kaupan alan ammattilainen. Koulutukseltaan hän on talouden ja hallinnon tradenomi. Viimeiset 15 vuotta hän on työskennellyt eri osastojen vastaavana K-Supermarket Rokkalassa, viimeisimmäksi myymäläpäällikkönä. Kaupan alan työkokemusta on kaikkiaan lähes 20 vuotta. ”Haluan kiittää hyvistä opeista kauppiasuralle kasvattajakauppiastani Tiina Karinkantaa”, Ismo sanoo.
Ismon perheeseen kuuluvat avopuoliso Jaana sekä lapset Venla (14) ja Lenni (9). Lenkkeilykaverina on perheen koira Rico. ”Vapaa-aikana tykkään erityisesti mökkeillä perheen kanssa Puulalla ja välillä matkustella”, Ismo kertoo.
Otavan nykyiset kauppiaat Mikko Räisänen ja Hanna Konttinen siirtyivät Mikkelin K-Supermarket Pikantin kauppiaiksi.