”Olemme iloisia, että voimme jatkossa tarjota Orimattilassa rautakaupan tuotteita ja palveluita. Mäntsälän K-Raudassamme käy asiakkaita myös Orimattilasta, ja vuodenvaihteen jälkeen asiointimatka lyhenee huomattavasti”, Hanna ja Hannu Nokikuru sanovat.
Henkilökunnan rekrytointi tulevaan Orimattilan myymälään käynnistyy saman tien. ”Uusi myymälä tarvitsee tietysti työntekijöitä, ja alammekin heti etsiä viittä uutta työntekijää”, Nokikurut kertovat.
Sama Vesitornintien kiinteistö on aikoinaan rakennettu K-Raudaksi, joten kyseessä voi sanoa olevan paluumuutto. ”Myymälän tilat toimivat hyvin rautakaupan tarpeisiin ja sijainti on erinomainen.”
Loppuvuoden aikana kauppiaat keskittyvät rekrytoinnin ja perehdyttämisen lisäksi myymälätilan viimeistelyyn, järjestelmävalmisteluihin ja tavaranhankintaan.
Kauppiaat panostavat Orimattilassa niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaille suunnattuun tuotevalikoimaan ja molempien asiakasryhmien palveluun. ”Kaupan valikoimaan tulee rakennustarvikkeita, puutavaraa, maaleja, työvälineitä sekä pihan ja puutarhan tuotteita. Koko K-Rauta-ketjun laaja valikoima on myös saatavissa, sillä pystymme toimituskaupalla tilaamaan Orimattilaan mitä tahansa tuotteita. Myös K-Rauta Mäntsälän valikoima on käytettävissä.”
Nokikurut ottavat mielellään jo nyt toiveita tulevaan myymälään. ”Nyt on hyvä hetki vinkata toivottuja tuotteita K-Rauta Orimattilaan. Meidät tavoittaa puhelimella ja sähköpostilla, ja meitä voi tulla nykäisemään hihasta K-Raudassa asioidessa. Haluamme tarjota kaikki rautakaupan palvelut asiakkaillemme omalta kylältä.”
Nokikurut haluavat olla mukana toteuttamassa asiakkaiden pieniä ja suuria hankkeita, oli kyse sitten kuluttaja-asiakkaiden elämän suurimmista investoinneista tai asiakassuhteiden rakentamisesta yritysasiakkaiden kanssa. He aloittivat kauppiaina K-Rauta Mäntsälässä elokuussa 2023. Hannu Nokikurulla on taustallaan yli 20 vuoden ura K-Rauta-ketjussa muun muassa aluepäällikkönä ja myyntijohtajana. Myös Hanna Nokikurun pitkä työura on kaupan alalta. Ennen kauppiasuransa aloitusta Mäntsälässä hän toimi Sinituotteella tuotepäällikkönä vastaten useiden rautakaupoissakin myytävien tuotteiden tuotekehityksestä.