Sanna-Kaisa Mikkola, K-Rauta Nokia
Klo 5.15 keskiviikkona 27.9. soi herätyskello Nokian Siurossa, eikä aikaakaan, kun K-Raudan yritysmyyjä Sanna-Kaisa Mikkola selailee jo työsähköpostia jogurttia, marjoja ja mysliä lusikoidessaan.
– Katson myös sääennusteen, sillä hoidan yritysmyynnin ohessa ulkomyymälää, joka ei ole kokonaan katettu. Näyttää olevan sateen uhkaa, joten pitää miettiä, miten päivän puuhat hoidetaan ettei kuormaa tarvitse purkaa taivasalle.
Nykyiseen työhönsä Mikkola päätyi aika lailla sattumalta. Hän oli paiskinut ikänsä ahkerasti palvelualojen töitä ja toimi ravintolatyössä, kun korona tuli ja vei ison osan tunneista. – Työpaikkailmoitukset alkoivat kiinnostaa, ja niitä selatessa huomasin paikallisen K-Raudan etsivän työntekijää ulkomyymälään. Innostuin hakemaan paikkaa.
Vuoden kokemuksen jälkeen työrooli laajeni yritysmyynnin puolelle. – Huumori kukkii ja yhteishenki on loistavaa, minulla on täällä ihan paras työpaikka.
Klo 6.35 Työvaatteet päälle, radiopuhelin auki ja pikainen taskutarkistus, että kaikki tarvittava mitasta muistiinpanovälineisiin on mukana ennen kaupan puolelle siirtymistä.
Ensimmäisenä työpaikalle saapuvan tärkeä tehtävä on täyttää taukohuoneen kahvinkeitin. – Kahvia on oltava! Jos en sitä saa, niin sitten muiden kannattaa melkeinpä juosta karkuun!
Pian tuttu asiakas tulee ProCenterille kahvikupposelle ja tuumaa tarvitsevansa lisää ruuveja projektiinsa. Mikkola kipaisee hakemassa hyllystä paketin, jotta asiakas saa nauttia kahvinsa rauhassa. Sitten päivitellään projektin tilanne ja toivotellaan hyvät työpäivät puolin ja toisin.
Asiakkaita käy tänään sen verran rauhalliseen tahtiin, että ehtii ottaa tilannekatsauksen yritysmyynnin päällikön Mikan kanssa. Sitten mennäänkin taas vauhdilla. – Joskus älykello on näyttänyt 17 000 askelta, peruspäivänäkin 13 000. Olen tottunut menemään ja tekemään siihen tahtiin, että työkaverit välillä huomauttelevat, voisinko olla juoksematta.
”Paras työkaveri ikinä. Tuki ja turva, oli päivä millainen vaan. Tsemppi tarttuu. Ihana huumoripakkaus.”
K-Duuni-finalisti Sanna-Kaisa Mikkolasta sanottua
12.00 Puhelimesta kuuluu tuttu kutsu: ”Sannaaaa”. Trukkikuskia tarvitaan nostamaan ekovillaa peräkärryyn.
Mikkola kiitää paikalle ja tuumailee, kannattaisiko laittaa koko lava, jotta riittää varmasti. Sovitaan, että jos jää yli, sen voi palauttaa. Lastaus hoituu suit sait, ja asiakas pääsee sutjakkaasti takaisin työnsä pariin.
Mikkola on oppinut näkemään jo kulmakarvojen asennosta, millä mielellä asiakas astelee kauppaan. – Olen huomannut, että tuiminkin asiakas rauhoittuu, kun laittaa kehiin hymyä sekä reipasta ja reilua asennetta. Tuttujen kanssa voi heittää lennokastakin huumoria. Monesti käynti päättyy iloisempiin päiväntoivotuksiin ja heippoihin. Siitä tietää, että meni hyvin.
15.10 – Jaahas, se on hiljalleen lähdettävä pukuhuonetta kohti ja kotiin ruokakaupan kautta, Mikkola tuumaa työvuoron lopuksi.
Päivällisen jälkeen Mikkola siirtyy asiakkaidensa saappaisiin ja käy oman rakennusprojektin kimppuun. Pihalla odottava autotallityömaa pitää saada edistymään, jotta pariskunnan kaksi harraste-Saabia pääsevät talveksi suojaan.
– Huomenna on taas mukava mennä töihin. Voi luottaa siihen, että vaikka joskus sattuisi vähän huonompi hetki tai päivä, niin joku porukasta saa kyllä asiat kääntymään parhain päin.
Laura ”Lilli” Nurmiranta, K-Supermarket Jakomäki, Helsinki
4.30 keskiviikkona 27.9. Pimenevät syysaamut haastavat aamun aikaisia, mutta asenne ratkaisee, K-Supermarket Jakomäen aamukassa tuumaa herätyskellon soidessa ja raahautuu laittautumaan uutta työpäivää varten.
– En ole mikään aamuvirkku, mutta kun aikaisin aloittaa, pääsee kotiinkin aikaisemmin ja ehtii tehdä myös muita juttuja – jos nyt jaksaa, kun seuraavana aamuna on taas aikainen herätys, Lilli Nurmiranta naurahtaa.
Työmatkaan kuuluu kaksi bussiyhteyttä. – Jaksan pitkät työmatkat, kun tiedän, että ihanat työkaverini odottavat, Nurmiranta painottaa. Hän ynnää olleensa kaupan työssä kaikkiaan kahdeksan vuotta. Kipinä alalle syttyi merkonomiopintojen työharjoittelussa vuonna 2015.
6.20 Osastovastaavat ja kauppias Aleksi Helenius ovat jo kaupalla. – Tänään aion käynnistää kassat uudestaan. Se on hyvä tehdä kerran viikossa, jotta vältytään isommilta jumeilta, Nurmiranta selittää ja sujahtaa vaihtamaan työvaatteet päälle.
Kassalla on aamupäivällä yllättävän vilkasta. Iäkkäämpiä asiakkaita sekä äitejä pienten lasten kanssa on jonoksi asti. Radiopuhelin kutsuu toisen kassan avuksi.
Vuosien varrella iso osa asiakkaista on ehtinyt tulla tutuksi. – Äsken vakkariasiakas nauroi, että minähän olen oppinut hänen ostoksensa ulkoa.
Nurmirannalle on tärkeää kohdata jokainen asiakas kohteliaasti. – Haluan kohdella muita samalla tavalla, miten toivoisin itseäni palveltavan. Vaikka olisi kuinka kiire, jokaiselle asiakkaalle ehtii sanoa jotain kivaa. Jos en muuta keksi, niin kysyn, miten päivä on alkanut.
”Lilli on aina iloinen ja kohtaa jokaisen asiakkaan hymyllä henkilökohtaisesti.”
K-Duuni-finalisti Laura ”Lilli” Nurmirannasta sanottua
10.45 Työkaveri Mimosa käväisee ilmoittamassa iloisesti jo ennakkoon tulevansa pian tauottamaan. Nurmiranta ilahtuu tästä ja päättää piristää molempien päivää ostamalla lounasruoan ohessa suklaapatukat.
Lounaan jälkeen Joblinkin työntekijä tulee tuuraamaan sairastunutta työntekijää. Nurmiranta kertoo kaupan toimintatavat sekä lupaa olla radiopuhelimella tavoitettavissa ja tulla nopeasti apuun, jos tarvetta tulisi. – On molempien kannalta todella tärkeä hoitaa perehdytys kunnolla.
14.00 Työpäivän lähestyessä loppuaan hyllyjen välissä tulee pohdittua omaa ostoslistaa. – Lupasin viedä kipeänä olevalle työkaverille jotain helppoa syötävää, joten täytyy miettiä, mitä se voisi olla.
Kun ostokset on viety työkaverille, kotona on ohjelmassa ruoanlaittoa. – Avopuoliso katsoo yleensä kymppiuutisetkin, minä olen yhdeksän pintaan jo unten mailla.
Anne Ruusumo-Kalevo, K-Market PikkuKippari, Naantali
Klo 8.15 maanantaina 25.9. K-Market PikkuKipparin välivuoroon pyyhältää K-Duuni-kilpailun finalisti Anne Ruusumo-Kalevo, joka tunnetaan loistavista asiakaspalvelutaidoistaan koko Naantalissa.
Ruusumo-Kalevo työskenteli aiemmin serkkunsa K-lähikaupassa Merimaskussa kunnes siirtyi kaupan lopettaessa Naantaliin ja kesäkuussa 2022 avautuneeseen K-Marketiin.
– Tykkään työstäni täällä ihan hirveästi. Olen myyjän tittelillä ja pääsen tekemään monipuolisesti lähes kaikkea. Tullessani osasin asiakaspalvelun, muut kaupan toiminnot ja uudet systeemit oli opeteltava. Se onnistui jo ennen tänne tuloa kauppiasparin toisessa kaupassa.
Työvuoron alussa asiakaskunnassa korostuvat kahvia ja evästä hakevat työmatkalaiset sekä läheisten rakennustyömaiden työmiehet. Iltapäivällä kaupalle pyrähtävät naapurissa sijaitsevan ala-asteen koululaiset.
– Sitten lasketaan yhdessä senttejä ja pohditaan, mitä jätetään ostamatta jos raha ei riitä. Tarvittaessa kutsun toisen kassan, sillä lapsille pitää olla aina aikaa!
”Oikea kaupan oma hengetär, joka tunnetaan koko paikkakunnalla loistavasta asiakaspalvelustaan.”
K-Duuni-finalisti Anne Ruusumo-Kalevosta sanottua
9.00 K-Marketin ja myös K-Supermarket IsoKipparin kauppiaat Jussi ja Satu Tainio piipahtavat onnittelemassa kauppansa finalistia. – Koska tieto ei ole vielä julkinen, pitää toimia vaivihkaa, Ruusumo-Kalevo kuiskii.
Kassatyön lomassa on hyvä kysellä asiakkaiden kuulumisia. – Täällä käy paljon tuttuja asiakkaita jo Merimaskun ajoilta. Näin syksyllä vakioaiheena tapaa olla mökin laitto talvikuntoon. Moni valmistautuu muuttamaan taas takaisin kaupunkiin.
Ruusumo-Kalevo aprikoi, pitäisikö mennä auttamaan kiukuttelevan pikkutytön kanssa tuskailevaa äitiä. – Ei tarvinnutkaan. Isoveli sai hoidetua hankalan tilanteen, kun lupasi karkottaa känkkäränkän siskon viereltä, tarkkakorvainen asakaspalvelun ammattilainen ilahtuu.
12.40 Taas takaisin kassalla asiakkaiden päivää piristämässä. – Kaikenlaista sitä tulee juteltua. Äsken iäkkäämpi herra hämmästeli miten paljon kuvia puhelimen muistiin mahtuukaan, Ruusumo-Kalevo nauraa.
Kello kolmen maissa välivuoro alkaa olla taputeltu. – Nyt vaan ostosten kautta kotimatkalle!
Hetken huilattuaan hän kokkaa päivällistä ja istahtaa yhteisen pöydän ääreen pajalta tulleen poikansa kanssa.
– Ennen iltauutisia piipahdan ystävän luona auttelemassa. Aika harvoin tällaiset tapaamiset onnistuvat, sillä yleensä teen iltavuoroa. Koska lapset ovat jo aikuisia, niin vaihtelu sopii minulle erinomaisesti.
Lue koko juttu 27.10.2023 ilmestyneestä Kehittyvästä kaupasta. K-Duuni-kilpailun voittajat julkistetaan K-Team Päivillä lauantaina 4.11.2023.