Keskon rooli kasvaa
Suomen Vähittäiskauppiasliitto (SVL) oli vielä 1950-luvulla vastustanut ”epätervettä” hintakilpailua eli käytännössä kaikenlaista kilpailua. Kun 1960-luku alkoi, antoi SVL periksi ja liitosta tuli vapaan kilpailun kannattaja. Ajattelutavan muutoksen taustalla oli pitkälti puheenjohtaja Yrjö A. Murto (1959–1972), joka sai sivustatukea Keskon pääjohtaja Ilmo O. Nurmelalta. SVL teki nyt myös linjauksen, jonka mukaan liitto lähti entistä tiiviimpään yhteistyöhön Keskon kanssa. 1960-luvun alkaessa Kesko ottikin entistä voimakkaamman roolin K-ryhmän menestyksestä. Tähän ajoi kaupparyhmittymien välinen kireä kilpailu. Kesko otti tällöin myös hoitaakseen kauppapaikat, minkä jälkeen kauppiaiden ei enää itse tarvinnut satsata taloudellisesti liikekiinteistöihin.
Kesko aloitti 1960-luvun alkupuolella myös K-markkinointijärjestelmän rakentamisen. Se perustui keskitettyyn ostotoimintaan sekä tehokkaampaan myyntiin ja markkinointiin. Tämä edellytti sulavaa yhteistyötä kauppiaiden ja Keskon välillä. SVL:n jaostot tarjosivatkin kaupparyhmittymien väliseen kilpailuun erinomaisen markkinointi- ja hinnoitteluvälineen. Valtakunnalliset jaostot ja niiden piirijohtokunnat aloittivatkin yhdessä Keskon kanssa yhtenäisten erikoistarjousten tekemisen sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.
K-kauppiaiden oma liitto
SVL oli alusta lähtien ollut avoin kaikille kauppiaille, myös kilpailevan kaupparyhmittymän eli Tukon leiriin kuuluville kauppiaille. Tiiviimpi yhteistyö SVL:n ja Keskon välillä johti väistämättä siihen, että Tukon piiriin kuuluneiden ASO- ja Spar-kauppiaiden asema liitossa kävi kestämättömäksi. Eräät paikallisyhdistykset perustivatkin 1960-luvun puolivälissä vain K-kauppiaille avoimia kerhoja. Tämä tarkoitti siirtymistä kohti K-kauppiaiden liittoa.
Vuonna 1965 Kesko uudisti K-kauppiasohjesäännön. Nyt Kesko edellytti, että kaikkien suomenkielisten K-kauppiaiden oli kuuluttava SVL:oon. Kesti kuitenkin vuoteen 1968 asti, ennen kuin SVL teki sääntömuutoksen, joka aloitti kehityksen kohti K-kauppiasliittoa. 22.4.1968 hyväksyttyjen sääntöjen mukaan SVL:n tarkoituksena oli toimia jäsenkunnan keskusliikkeen Kesko Oy:n osakaskuntaan kuuluvien K-kauppojen ammatillisena järjestönä. Tämä tarkoitti sitä, että liiton jäseniksi otettiin tästä lähtien vain K-kauppiaita, K-kaupan johtajia sekä K-kauppiaiksi pyrkiviä Keskon osakaskauppiaita. Kesti kuitenkin vuoteen 1973 asti, ennen kuin liiton jäseninä oli vain K-kauppiaita.